Kirjaudu ▼
 

EU kaavailee E10-bensiinin rajoittamista

Lehtikuva
EU kaavailee E10-bensiinin rajoittamista
95 E10 -bensiini tuli Suomen markkinoille viime vuonna.
Euroopan unioni valmistelee rajoituksia E10-bensiinille ja muille osaksi viljelykasvipohjaisille biopolttoaineille, kertoo uutistoimisto Reuters, joka on saanut haltuunsa komission valmisteleman luonnoksen asiasta.
Taloussanomat
11.9.2012 17:32
87

EU:ssa on herätty huomaamaan, etteivät biopolttoaineet olekaan niin ympäristöystävällisiä kuin alun perin uskottiin ja että ne myös vievät osansa ruuantuotannosta.

Aihe puhuttanut jo pitkään sekä alan teollisuutta että poliitikkoja ja ympäristöasiantuntijoita.

Suunnitelman mukaan EU luopuisi kaikkien viljelypohjaisten biopolttoaineiden tukiaisista 2020 jälkeen, jolloin nykyinen lainsäädäntö vanhenee.

Biopolttoaineiden, kuten rypsistä tehdyn bensan, käyttöä rajoitettaisiin viiteen prosenttiin kokonaisenergian kulutuksesta Euroopan liikenteessä.

Tämä vähentäisi EU:n mukaan tehokkaasti Euroopan biopolttoainetuotantoa, jonka arvoksi arvioidaan 17 miljardia euroa vuosittain.

Komissio ei ole kommentoinut Reutersille vuodettuja tietoja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uudet säännökset lisäisivät todennäköisesti etanolin käyttöä Euroopassa. Sen osuus on tällä hetkellä reilu 20 prosenttia biopolttoaineista, kun taas biodieseliä tankataan 78 prosenttia kaikista biopolttoaineista.

EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiapolitiikantavoitteena on ollut lisätä biopolttoaineiden osuus 5,75 prosentiksi 2010 ja kymmeneksi prosentiksi 2020 mennessä.

Biopolttoaineita valmistetaan sokeri- ja tärkkelyspitoisista kasveista bioetanoliksi ja öljypitoisista kasveista ja bioraaka-aineista biodieseliksi. Niin kutsutun toisen sukupolven biodieseliä ja bioetanolia voidaan valmistaa muun muassa selluloosasta ja jätteistä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jaa. Sota syttyy siis kohta lähiitään.
No, pyörä on keksitt 11.9.2012 17:16

Anonyymi
Komedia vain jatkuu.
Suljetun osaston uut 11.9.2012 17:18

Anonyymi
Hyvä Viher Einarit. Ei ole tämäkään veivailu tullut maksamaan kuin paljon.
Tyhmät kustantaa 11.9.2012 17:19

Anonyymi
Luonnonsuojelu on hyvä asia, mutta vihreät saattavat koko homman naurunalaiseksi. Uskontoa ja politiikkaa ei pitäisi sekoittaa keskenään.
...itun ituhipit 11.9.2012 17:23

Anonyymi
Me vihreät vastustamme tätä loppuun asti. Oli meidän neronleimaus alkaa tekemään ruoasta polttoainetta ja suurguru Hautala ajoi asiaa niin tarmokkaasti että...

Nyt ilkeät kapitalistit aikoo säästää ruokaa ihmisille kun voisimme ajaa ympäristöystävällisellä biopolttoaineella.

Suuri vääryys, tästä seuraa ilmastomuutos ja heinäsirkkoja.
Patu 11.9.2012 17:29

Anonyymi
Etanolilitkulla ajaessa tulee hormista enemmän vesihöyryä eikä tarvikeputket sitä kestä. Pitäis laittaa rosterista mutta ei ole varaa.


Osta semmonen auto jossa on rosteriputket vakiona.
Ei riemulla rajaa BM 11.9.2012 17:31

Anonyymi
"EU:ssa on herätty huomaamaan, etteivät biopolttoaineet olekaan niin ympäristöystävällisiä kuin alun perin uskottiin ja että ne myös vievät osansa ruuantuotannosta."

Eikö näistä biohössötyksistä tulekaan uutta vihreiden lupaamaa Nokiaa??
Nimetön 11.9.2012 17:31

Anonyymi
Itkiskö vai nauraisko näitä EUn juttuja?

Olen sanaton!
Nimetön 11.9.2012 17:32

Anonyymi
no jos nyt syntipukkia haetaan, niin se löytyy kyllä jostain muista kuin "vihreistä". Kyllähän biopolttoainehype on teollisuuden ja kokkareiden luomaa, Greenpeace ja Vihreät ovat taistelleet jo pitkään esim Nesteen biopolttoainetuotantoa vastaan. Ja jos jaksatte lukea E10 lanseerauksen aikaisia uutisia, huomaatte ympäristöväen koko ajan nostaneen sen haitallisia vaikutuksia framille. Paras ekoteko on vähentää polttoaineen kulutusta!
Pekka Viinikka 11.9.2012 17:33

Anonyymi
E5:n hinta lähti samantein nousuun kun kohta sitä täytyy ostaa, E10:n hinta toki seuraa perässä koska hintaero on hyvä pitää nykyisellään, jne. jne.
Anttonen 11.9.2012 17:34
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?