Kirjaudu ▼
 

HS: Kilometrikorvaukset toisivat piilopalkkaa vain pikkuautolla

Heini Karjanmaa
HS: Kilometrikorvaukset toisivat piilopalkkaa vain pikkuautolla
Kilometrikorvaukset toisivat korvausten leikkausten jälkeen piilopalkkaa vain pikkuautolla, kertoo torstain Helsingin Sanomat. Lehti teetti esimerkkilaskelmat Autoliitolla. Laskelmien mukaan kalliimmalla autolla tienaaminen loppuisi kokonaan suunniteltujen km-korvausten leikkausten jälkeen.
Taloussanomat
16.8.2012 07:36
93

Isolla ja kalliilla autolla ei voi tienata enää piilopalkkaa, jos valtiovarainministeriön kaavailema kilometrikorvausten leikkaus toteutuu. Sen sijaan halvimmalla autoilla km-korvaukset jäävät plussan puolelle, kun niistä on 30 000 kilometrin työajojen jälkeen vähennetty kustannukset, kertoo torstain Helsingin Sanomat.

Lehti teetti laskelmat Autoliitolla. Esimerkit laskettiin kolmelle eri automallille. Mukana olivat vuoden 2013 Volvo V70, saman vuosimallin Nissan Qashqai ja vuoden 2003 Toyota Corolla.

Laskelmien mukaan Volvolla tienaa nykyään 2 500 euroa piilopalkkaa 30 000 kilometrin työajojen jälkeen. Nissanilla voi päästä 5 000 euron piilopalkkaan.

Valtiovarainministeriö kaavailee yleisen km-korvauksen laskemista 0,45 eurosta 0,43 euroon, ja yli 15 000 kilometriä ylittävistä ajoista maksettaisiin 0,25 euroa.

Leikkausten jälkeen Volvolla ei jäisi käteen yhtään rahaa, mutta esimerkiksi Nissanilla voisi tienata vielä noin 2 500 euroa. Toyotalla piilopalkka pienenisi vähiten.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (93)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voi tulla yllätyksenä eräille, mutta ainakaan minä en aio antaa autoani työnantajan käyttöön.
ihan sama, kun ei si 16.8.2012 7:29

Anonyymi
Vähäpäästöiset pikkuautot pelastavat maapallon joten suuntaus on oikea.
Vihreä 16.8.2012 7:31

Anonyymi
Iso auto on lähtökohtaisesti kalliimpi kuin pieni auto. Ylläpitokulujen ja omaisuusverojenkin osalta. Miten nimenomaiset työmatka-ajot jotenkin ikinä voisivat tehdä isolla autolla ajelusta suhteellista etua pienellä autolla ajeluun nähden?
Nimetön 16.8.2012 7:33

Anonyymi
Olipas taas tarkoitushakuisesti laskettu. Ei sinänsä ylläri kun autoliitto on laskelman tehnyt... Laskelmassa oletetaan että autolla tehdään pelkästään työmatkoja ja arvonalennus tulee niistä. Väärin. Mullakin on auto ja sen arvo alenee, vaikka en sillä kilometrikorvauksiin oikeuttavia työmatkoja juuri tee. Sen arvon alenemisen maksan ihan omasta pussissta.


Jos ajat paljon niin arvo alenee huomattavasti enemmän. Uudet korvaukset korvaa auton käyttöä jollain tavalla työajoon. Siinä tapauksessa jos työajossa rikot auton ja tulee isompi remppa niin joutut menemään omalle lompakolle.
Itse lopetan oman pakun käytön töissä ja pistän sen myyntiin. Ostakoon työnantaja auto+ vähetäkööt kulut ja polttoaineet verotuksessaan.
näin on 16.8.2012 7:34

Anonyymi
Eduskunnasta löytyy yksi todellinen kilometrikorvausten asiantuntija. Kike Elomaa ansaitsi verotettavaa tuloa noin 2000 euroa vuodessa ennen valituksi tuloaan. Hän selitti eläneensä verotttomilla päivärahoilla ja kilometrikorvauksilla.

Tällaisia "yrittäjiä" valitaan eduskuntaan.
Nimetön 16.8.2012 7:36

Anonyymi
Itsellä työmatkaa 200 km päivässä. Tosin asustelen naiskaverin luona kaupungissa viikot, joten todellista matkaa on vain kilometrejä per päivä.
Maksimikorvaus joka 16.8.2012 7:37

Anonyymi
Laskelmat ovat OK - uskokaa hyvät ihmiset nyt autoliiton laskelmia... Jutta on kerrankin oikealla asilla...
100 tkm vuodessa aja 16.8.2012 7:37

Anonyymi
Jos joudut ajamaan 30 000km työnantajalle, siihen menee omaa aikaa 500h vähintään. Miten siinä tienaa? Kohta voisi kysyä kuinka paljon työpaikka maksaa.
Mrk 16.8.2012 7:39

Anonyymi
Itsellä työmatkaa 200 km päivässä. Tosin asustelen naiskaverin luona kaupungissa viikot, joten todellista matkaa on vain kilometrejä per päivä.


Työmatkasta(kodin ja työpaikan väli) ei makseta kilometrikorvauksia. Joten et taida tietää edes mistä kyse.
hemppa 16.8.2012 7:40

Anonyymi
Itsellä työmatkaa 200 km päivässä. Tosin asustelen naiskaverin luona kaupungissa viikot, joten todellista matkaa on vain kilometrejä per päivä.

Työmatkasta(kodin ja työpaikan väli) ei makseta kilometrikorvauksia. Joten et taida tietää edes mistä kyse.


Tai sitten hän k*settaa valtiota työnantajansa kanssa joka käytännössä maksaa osan palkasta perusteettomina km-kovauksina. Ja varmaan alkuperäinen kirjoittaja pistää vielä nämä matkat työmatkakuluiksi erikseen ja vähentää verotuksessa.
Nimetön 16.8.2012 7:40
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?