Auton saisi Saksasta nyt halvemmalla kuin koskaan
Laukkaamaan lähteneessä hintakilpailussa on pudotuspelin makua. Heikommilla olevat autonvalmistajat, kuten Opel, Fiat tai Peugeot eivät voi olla lähtemättä mukaan, mutta joutuvat samalla kerjäämään kannattavuudessa verta nenästään – ja riskeeraavat hintakisassa myös merkkinsä maineen. Saksalaisen autokaupan hintakisa oli odotettu tapahtuma.
Eurokriisi on tuntunut täälläkin, ja johti toukokuussa uusien autojen myynnissä notkahdukseen. Sitten jopa 35 prosentin alennusten ansiosta kesäkuussa autokauppa saatiin kääntymään 3 prosentin nousuun, verrattuna vuoden takaisiin lukemiin.
Hintakisaa on kutsuttu myös hintateurastukseksi. "Verilöylyksi" sitä ennakoi ja nimitti taannoin Fiatin toimitusjohtaja Sergio Marchionne, ja osoitti syyttävän sormensa Wolfsburgiin, Volkswagenin johtoon. Saksalaisyhtiö käyttäisi epäreiluja keinoja markkinaosuuksien voittamiseksi.
Hermot ovat kiristyneet eurokriisissä – ja autokaupan menekin taantuessa EU-maissa. Saksassa on myönnetty, että Vokswagenin toimissa on pudotuspelin makua. Volkswagen ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi, vaan vastasi italialaiselle vaatimalla tämän eroa ACEA:sta, Euroopan autoteollisuuden liiton johdosta.
Autokauppa on lähtenyt EU-maissa jyrkkään alamäkeen. Uusien autojen menekki ensimmäisen viiden kuukauden aikana laski niissä yhteensä 7,7 prosentilla. Eniten se on supistunut kriisimaissa Espanjassa ja Italiassa, mutta tuntuvasti myös Ranskassa.
Saksa taas on selvinnyt muita EU-maita paremmin. Täkäläinen autoteollisuus Opelia lukuunottamatta on onnistunut kasvattamaan menekkiään kotimaassa, Euroopan suurimmilla automarkkinoilla ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 1 prosentilla.
Sen lisäksi saksalaisvalmistajilla on eurooppalaisia kilpailijoitaan paljon paremmat asemat EU:n ulkopuolella globaalissa autokaupassa. Daimler, BMW ja Audi loistavat erityisesti nobel-luokan autoillaan maailman tämänhetkisillä hyvän menekin markkinoilla, kuten Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Saksan autoteollisuuden liitto VDA tunnustaa pidemmän tähtäimen epävarmuustekijät, mutta pitää kiinni tämän vuoden ennusteestaan ennusteestaan. Se uskoo uusien henkilöautojen menekin säilyvän lähes viime vuoden tasolla, eli 3,1 miljoonassa autossa. Liitto ennustaa EU:n autokaupan tämänvuotiseksi miinukseksi 5 prosenttia.













