Kirjaudu ▼
 

Suomalaiset autot saastuttavat yhä liian paljon

Roni Rekomaa/Lehtikuva
Suomalaiset autot saastuttavat yhä liian paljon
Suomen autokannan päästöt pienenevät hitaasti. Suomen voikin olla vaikeaa saavuttaa jo muutaman vuoden päässä häämöttäviä päästötavoitteita, toteaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Taloussanomat
2.8.2012 15:28
141

Suomessa ensirekisteröityjen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat yhä korkeammalla kuin muualla Euroopassa. Tieto käy ilmi Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tilastoista.

Trafin mukaan suomalaisen ensirekisteröidyn auton hiilidioksidipäästöt olivat alkuvuonna keskimäärin 142 grammaa kilometriä kohti. Luku pienentyi viime vuoden alusta neljä grammaa.

– Suomessa hidas siirtyminen vähäpäästöisempiin autoihin tekee päästötavoitteiden saavuttamisen haastavaksi, Trafi toteaa tiedotteessaan.

Suomi on yhä kaukana EU:n asettamista tavoitteista. EU:n mukaan uuden autokannan keskimääräiset hiilidioksidipäästöt pitäisi olla 130 g/km vuonna 2015 ja 95 g/km vuonna 2020.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muun muassa Tanskan, Belgian, Ranskan, Maltan, Irlannin, Alankomaiden ja Portugalin ensirekisteröidyt autot alittivat vuoden 2015 tavoitteen jo viime vuonna.

EU:n alueella köröttelevä ensirekisteröity auto tuprutteli viime vuonna keskimäärin 135,7 grammaa hiilidioksidia ilmakehään. Vuoteen 2010 verrattuna päästöt vähenivät 3,3 prosenttia.

Tagit Trafi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (141)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
¨Muun muassa Tanskan, Belgian, Ranskan, Maltan, Irlannin, Alankomaiden ja Portugalin ensirekisteröidyt autot alittivat vuoden 2015 tavoitteen jo viime vuonna.¨ niin ja onkohan sillä mitään tekemistä sen kanssa että me ollaan täällä pohjoisessa jossa yksinkertaisesti on pidempi talvi ja reippaasti kylmempi?
Nimetön 2.8.2012 15:21

Anonyymi
Omenoita ja melooneita taas EU:n kupissa. Jos oletetaan, että eurooppalaisissa miljoonakaupungeissa on huomattava prosentti ns. kauppakasseja, joilla saadaan niiden maiden keskiarvoa alaspäin. Suomessa ei ole markkinoita oikeille pikkuautoille, koska täällä ei ole aina lumettomia suurkaupunkeja. Esimerkiksi Japanissa on oma ajoneuvoluokka enintään n. 660cc moottoreilla varustetuille ajoneuvoille, jotka ovat mopoauton ja pikkuauton välissä. Suomessa ei tällaisille kipoille ole mitään käyttöä eikä niitä siten ole täällä. Tässä lähinnä nähdään miten suuri vitsi tilasto"tiede" on.
ad hoc 2.8.2012 15:22

Anonyymi
Tämä kaupunkiautoilun diesel-buumi on käsittämätön. Nokivasaroita ostetaan, vaikka ajomäärät jäävät 10 000 km:iin vuodessa. Helsingin keskustan ilma täyttyy karsinogeenisistä nokihiutaleista.
Nokivasarat pannaan 2.8.2012 15:23

Anonyymi
Valtio on hoitanut homman verotuksella siihen malliin, että useimmat joko jättävät vaihtamatta tai sitten hakevat Saksasta vanhan mutta tehokkaan polttoainesyöpön.

35 000 euroa 110 hv dieselmunakotelosta kun on aivan helvetin paljon liikaa.

Ja mulla on sentään käteistä ostaa se auto, minähän en autoa velaksi hommaa.

Tällaisella himoverottamisella pidetään huolta siitä, että kukaan täysipäinen ei omalla rahallaan uutta autoa osta. Kiitos ja hv.
Itseaiheutettu ongel 2.8.2012 15:23

Anonyymi
Silti vähemmän mitä Suomen tuetun MAATALOUDEN lannoitteiden sinilevälauttoja aiheuttavat fosforivalumat Itämerta.
Buhahhah 2.8.2012 15:24

Anonyymi
Tämä kaupunkiautoilun diesel-buumi on käsittämätön. Nokivasaroita ostetaan, vaikka ajomäärät jäävät 10 000 km:iin vuodessa. Helsingin keskustan ilma täyttyy karsinogeenisistä nokihiutaleista.


Et varmaan koskaan ole kuullut hiukkassuodattimesta?

Sä voit varmaankin vetää pölynimurin letkun bensavehkeesi pakoputkesta sinne kabiiniin, sun putkestasi kun tulee pelkkää vuorituulta.
On mullakin bensakon 2.8.2012 15:25

Anonyymi
Kulutusta saataisiin pienennettyä siirtymällä auton omistamisen verottamisesta käytön verottamiseen. Tämä onnistuu yksinkertaisesti asettamalla kaikki vero polttoaineeseen.

Toinen seikka joka unohtuu autokannan uudistusta ajettaessa on se, että yksikään auto ei saastuta elinkaarensa aikana niin paljon kuin itse auton valmistus kokonaisuudessaan.
Kaksi ympäristöhuomi 2.8.2012 15:26

Anonyymi
Ongelman ratkaisun avaimet ovat olleet tiedossa jo hyvin pitkään: autovero alas.

Ei vain löydy poliittista tahtoa, joten Arkadianmäki ottaa asiasta vastuun.
Että näin 2.8.2012 15:26

Anonyymi
miksi järjelle ja logiikalle ei anneta tilaa? miksi suomessa päätetään olla tyhmiä? miksi me seurataan joittenkin etelänvaltioitten rajoituksia? miksi me rajoitetaan kehitystä? suomessa ei pysty mitään kehittämään, kun heti ollaan jarruttamassa kaikin keinon kaikkea mitä ikinä teetkään, että vain pysyttäisiin toisten tekemissä lakisäännöksissä?

koska tajutaan että meitä kusetetaan olan takaa ja todellakin ne jotka tästä hyötyvät ovat sitä mieltä että kannattaa. ei kannata antaa mitään periksi tai todellakin vie koko käden.
Nimetön 2.8.2012 15:27

Anonyymi
Lisää autoveroa, niin autokanta ei uudistu ja siten myöskään ei päästöt laske. Nyt autojen myynti on romahtanut totaalisesti, autokantamme keski-ikä alkaa hipomaan 14 vuotta.
Lazy 2.8.2012 15:28
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?