Kirjaudu ▼
 

Katsastaja kertoo: Tällaisia ovat karmeimmat autot

Ville Männikkö
Katsastaja kertoo: Tällaisia ovat karmeimmat autot
Loppuunkuluneita jarruja, betonilla sudittuja ruostevaurioita, omatekoisia kiinnityksiä. Katsastusasemilla nähdään kaikenlaista, ja välillä katsastajaa hirvittää. Auto kertoo sinusta paljon ja katsastajan mukaan "autot ovat omistajien näköisiä ja kuntoisia".
28.7.2012 06:01
163

Mieleenpainuvimpia tapauksia Esa Vainion yli 30-vuotisella uralla on ollut pikku-Fiat, jolle omistaja oli itse rakentanut koivupuisen helmakotelon.

– Kyllähän koivu aika kestävää puuta on. Mutta kun se ei ollut oikein missään kiinni, ei sillä ollut oikein virkaa, Meidän Katsastuksessa Jyväskylässä työskentelevä Vainio kertoo. 

Ohjausjärjestelmää on korjaillut kumilenkein useampikin näppäräsormi. Lenkeillä on kiinnitelty muiden muassa raidetankoja. Menetelmää on käytetty myös useissa Saksasta tuoduissa autoissa.

Tavanomaisempaa autonomistajien keinovalikoimaa on ruostevaurioiden omatoiminen, muttei täysin riittävä korjailu maalilla tai alustamassalla, kerrotaan kuopiolaiselta katsastusasemalta. Ruosteen peittelyyn on käytetty myös kittiä ja jopa betonia.

Vaarana on, että päästessään leviämään ruoste heikentää auton osia. Silloin esimerkiksi tukivarsi voi pettää kovassa töyssyssä tai mutkassa ja rengas lähteä omille teilleen.

Jännitystä
jarruista

Tyypillisempi kauhistuksenaihe on kuluminen. Auton tullessa katsastukseen sen jarrut, nivelet ja jousitus ovat joskus suorastaan hengenvaarallisessa kunnossa.

Jari Vuoti Kiimingin K1-Katsastajista muistaa parin millin paksuisiksi kuluneet jarrulevyt ja raskaampaan kalustoon kuuluvan auton, jonka kahdeksasta jarrulehdestä ehjänä oli enää yksi.

Silloin tällöin katsastajat näkevät myös renkaita, joista kudokset paistavat läpi.

– Ne saattavat periaatteessa räjähtää hetkellä millä hyvänsä, Pertti Oittinen Tampereen Kymppikatsastuksesta sanoo.

Yksi vika
lupaa lisää

– Autot ovat omistajien näköisiä ja kuntoisia, K1-Katsastajien Vuoti toteaa.

Kokenut katsastaja näkee, onko auto ollut hyvässä kodissa. Yksi lähes loppuun kulunut osa kertoo katsastajalle, ettei ajoneuvon ylläpidosta ja huollosta ole huolehdittu kunnolla. Silloin autosta löytynee muutakin huomautettavaa.

Resuisimpaan kuntoon autonsa päästävät usein nuoret. Eivät välinpitämättömyyttään, vaan koska rahaa huoltoon on niukasti. Toisaalta he erottuvat ryhmänä, joka sortuu autojensa kanssa touhutessaan jopa laittomuuksiin.

– Nuorehkot mieshenkilöt saattavat kokeilla monenlaisia juttuja, joista osa voi olla vähän vaarallisiakin, Jouni Pursiainen Itä-Suomen katsastuskeskuksesta Joensuusta muotoilee.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kymppikatsastuksen Oittinen kuvaa riskiryhmää nuorukaisiksi, jotka ovat juuri vaihtaneet tuunatun moponsa vanhaan Corollaan ja jatkavat virittelyä. Kun autossa on enemmän tehoa kuin valmistaja on suunnitellut, sen hallinta voi kärsiä.

Lisäksi autoja madalletaan malleihin sopimattomilla madallussarjoilla tai leikkaamalla jousia. Katkotut jouset eivät aina pysy paikallaan, mikä voi ääritilanteessa vaikeuttaa auton hallintaa. Lyhennetty jousi saattaa myös lähteä irti ja vahingoittaa muita osia.

Sinnikästä
sakkia

Ajokieltoon määrätään parisen autoa kuukaudessa, kun autoja nähdään kaikkiaan satoja. Aina kielto ei tosin johdu auton vaarallisen huonosta kunnosta, vaan syynä voivat olla myös sallittua suuremmat päästöt.

Useimmiten katsastajien tuomiot otetaan vastaan säyseästi. Auton huonoa kuntoa pelästytään, ja auto ajetaan suoraan lähimmälle korjaamolle.

Jari Vuoti tosin muistaa myös asiakkaan, jonka auton molemmat etujarruletkut katkesivat testin aikana. Tämä vaati äänekkäästi lupaa saada ajaa auto korjaamolle, vaikka siinä ei ollut käytännössä lainkaan toimivia jarruja.

Suoranaisia yrityksiä sumuttaa katsastajaa on Pertti Oittisen mukaan viime vuosikymmeniä vähemmän, mutta ”kaikenlaista yrittäjähenkisyyttä” riittää nyky-Suomessakin.

Yleinen asiakastyyppi on myös autonomistaja, joka kärttää päästämään ajokkinsa läpi sen puutteista huolimatta.

– Ei ole kyse vain hänen turvallisuudestaan, vaan kaikkien muidenkin tielläliikkujien turvallisuudesta, Esa Vainio muistuttaa.

Vainion mukaan suhtautumisessa autojen huoltoon on tapahtunut selkeä muutos.

– Ennen auto korjattiin katsastusta varten, kun nyt korjataan itseä varten. Ja niinhän sen pitää ollakin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (163)


Anonyymi
Mutta minäpä kävin pari vuotta sitten Espoossa K1 katsastuksessa ja siellä ei katsastusmies ollut ajokunnossa, ainakaan hajusta päätelle.
fantastista 28.7.2012 10:21

Anonyymi
Korjasin takatukivarraen paksulla kerroksella pojamassaa ja meni läpi katsastuksesta.
Tosin ei kestänyt kuin kuukauden kun katkesi kuoppaisella tiellä ajaessa.
asiakas 28.7.2012 10:24

Anonyymi
Itse vein nuorena auton katsastukseen. Katsastusmies kiersi ja kiersi autoa etsien vikoja. Kaikki oli kunnossa. Kun auto laskettiin alas, keksi katsastusmies vian: Auton tummat takavalot vaihdettava. Sitä ihmettelin, että miksi, kun ne on tehtaalta asti olleet tummat ja lukee rekisteriotteessakin. Ei auttanut, olivat vaan liian tummat hänen mielestään.
Toiseen autoon asennutin alustasarjan. Vein muutoskatsastukseen virallisetn lappujen kera. Ei kuulemma sopinut tähän autoon ja auto oli liian matala. No soitto jousien myyjälle ja seuraavalla viikolla tuli tehtaalta testi laput, yms, sekä aken päälliköltä kirje, jossa kerrottiin jousien sopivan tähän autoon.
Kolmannessa autossa kävi samanlailla. Jouset eivät kuulemma käy tähän autoon. Taas alkoi soittokierros ja ylimääräisten lappujen kanssa lopulta hyväksyttiin.
Jarppe 28.7.2012 10:26

Anonyymi
Kuka luottaa katsastustoimeen? Katsastusbyrokraatti.
x 28.7.2012 10:29

Anonyymi
Maalla mukavaa. Jo viisi vuotta ilman katsastusta ja vakuutusmaksuja. Kyttäysmaksu jo säästetty.
senkus pysäyttää, si 28.7.2012 10:36

Anonyymi
"Sinnikästä
sakkia"
toistaiseksi suomalaiset ovat olleet nöyriä ja sinnikkäitä VALIMEREN MAIDEN VELKAJÄRJESTELYILLE.


Oh please. Voisiko herra MILLÄÄN jättää nämä jutut ihan niille kuuluvien otsikoiden alle?

Alkaa väsyttää, kun joka tekstissä VALITETAAN.

Ps. Kyllä persaukisuus on ihan meidän oma vikamme. Olemmehan maailman tyhmin kansa.
Torvi 28.7.2012 10:43

Anonyymi
Tukevassa "tuhnu" kunnossa oleva katsastusmies ei edes erota sitä, että onko autossa oikean kokoiset renkaat. Olishan ne tiedot löydettävissä rekisteriotteessa, mutta kun ne silmät on senverran ristissä ettei se onnistu. Sama juttu tien päällä, rengasratsiassa väitettiin autossani olevan väärät renkaat, mutta kyllä ne oli ihan rekisteriotteen mukaiset. Siinäpä se, kun silmät ei oikein tahdo toimia eikä se lukutaitokaan ole ihan taattua laatua.
rengasratsiassa ollu 28.7.2012 10:45

Anonyymi
Neljäs vuosi menossa ilman katsastusta. Ei tuloja eikä omaisuutta, joten saavat vaikka pysäyttääkin. Uudet kilvet parkkipaikalta ja menoksi. Hihihihiii.
Tyhmät maksaa 28.7.2012 10:55

Anonyymi
"Jari Vuoti Kiimingin K1-Katsastajista muistaa parin millin paksuisiksi kuluneet jarrulevyt ja raskaampaan kalustoon kuuluvan auton, jonka kahdeksasta jarrulehdestä ehjänä oli enää yksi."

Liikennöitsijänä kysyisin, mikä on jarrulehti...
rekka 28.7.2012 11:02

Anonyymi
Olen aina katsastuttanut autoni K1:ssä ja aina mennyt läpi. Kaikki nämä vuodet olen kuitenkin tuskaillut ärsyttävän "ominaisuuden kanssa", auto kun tahtoi aina hakea suoraan ajettaessa jolloin sai aina ajaa kieli keskellä suuta rystyset valkoisena rattia puristaen. Talvella tuntui jopa hengenvaaralliselta. Mutta missään ei muka mitään vikaa, sanoi ammattilaiset. Sitten kun itse vaivauduin auton alle niin huomasin heti että yksi pusla oli ihan riekaleina ja korjauksen jälkeen auto kulkikin kuin se kuuluisa juna. Aika heikosti jos tällainen amatööri löytää viat paremmin kuin alan rautaiset ammattilaiset.
Veturikuski 28.7.2012 11:05
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?