Haloo! Kun tyrit, autosi soittaa pian itse apua
Uutta automaattista, yleiseurooppalaista 112-hälytysjärjestelmää eCallia testataan noin sadassa autossa parhaillaan yhdeksässä maassa Euroopassa. Yksi testimaista on Suomi.
Järjestelmän arvioidaan säästävän EU-maissa 2 500 ihmishenkeä vuodessa. eCall-järjestelmä avaa onnettomuuden sattuessa puheyhteyden hätäkeskukseen ja lähettää samalla tietoa muun muassa sijainnista. Se nopeuttaa pelastustoimia tilanteissa, joissa kuski ei pysty puhumaan tai ilmoittamaan tarkkaa onnettomuuspaikkaa.
Euroopan unionin parlamentti vahvisti kesäkuussa päätöslauselman, jossa määrätään eCall pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin 2015. Koska eCall muuttuu osaksi julkista palvelua, sitä on testattava laajasti. Muihin maihin testikäyttö laajenee ensi vuodesta osana HeERO-hankketta.
– Suomessa on menehtynyt liikenneonnettomuuksissa hieman alle 300 henkeä vuosittain. eCall pelastaisi maltillisen arvion mukaan 10–15 henkeä vuosittain, teknologian tutkimuslaitos VTT:n erikoistutkija Raine Hautala sanoo.
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvoksen Anu Laurellin mukaan Suomen oloihin järjestelmä on arvioitu erityisen hyödylliseksi, koska täällä on pitkät välimatkat ja ajokelit ovat varsinkin talviolosuhteissa usein huonot.
"Triggerit" viritetty
ilmatyynyjen mallilla
Näin eCall toimisi. Autoon asennetaan hälytysjärjestelmä, eräänlainen ”mokkula”, joka aktivoituu kolarissa. Triggerit eli hälytyksen laukaisijat vastaavat suunnilleen samaa logiikkaa kuin autonvalmistajien turvatyynyjen laukaisuherkkyys. Lisäksi autoihin laitetaan manuaalinen eCall-painike.
Viestit välittyvät niin, ettei kieliongelmia synny, kun päivystäjä saa minimitiedot myös ulkomaalaisen loma- tai työmatkalaisen kolarista.
– Järjestelmä on yritetty tehdä niin, että jos peruuttaa kiveen tai törmää katukiveykseen, hälytystä ei tule. Kuskille avautuu myös puheyhteys hälytyskeskukseen, jolloin voi kertoa jos hälytys on aiheeton, Laurell kertoo.
Kaikilta osin EU:ssa ei ole vielä päätetty toimista, joilla estetään virhehälytykset ja erotellaan vakavat ja vähemmän vakavat onnettomuudet.
– Pilotissa, joka jatkuu 2013 loppuun, testataan tekniikkaa ja standardeja. Koska kyse on julkisesta 112-palvelusta, paitsi että hälytyskeskukset haluavat, niiden myös täytyy pystyä vastaamaan hälytyksiin ennen kuin toiminta oikeasti alkaa julkisena palveluna, Laurell sanoo.
– Suomessa uusitaan parhaillaan hätäkeskusten tietojärjestelmää, siinä on mukana eCall-valmius, Hautala kertoo.
Epäilyttävät autot
Isoveljen valvontaan?
Parlamentti pohti myös yksityisyyden suojaan liittyviä ongelmia.
VTT:n Hautalan mukaan järjestelmä toimii satelliittipaikannuksella. Riski siihen, että autoilijoiden liikkeitä alettaisiin seurata eCallin avulla Isoveljen valvomosta ei näytä Hautalan mukaan suurelta.
– Tässä ”Isoveli valvoo” -keskustelussa tuntuu joskus unohtuvan, että ihmiset ovat jo pitkään antaneet luvan paikantaa itseään älykännyköillä ja ajoneuvolaitteilla saadakseen itselleen hyödyllisiä palveluja.
EU-lauselman mukaan eCall-järjestelmän "ei pidä missään oloissa mahdollistaa ajoneuvon reitin jäljittämistä, koska järjestelmän on pysyttävä passiivisena kunnes hätäpuhelu käynnistetään".
– eCall-järjestelmän antamia tietoja ei voida käyttää millään tavalla henkilön liikkumisen seuraamiseen ja tutkimiseen eivätkä ne voi paljastaa hänen olinpaikkaansa, lauselmassa todetaan.
Uudistus sisältää paljon teknisluonteista valmistelutyötä, josta osa on vielä kesken. Tarvitaan hätäsanoman lähettävä laite, viestin välittävä ja priorisoiva mobiiliverkko ja hätäkeskuksen tietojärjestelmä vastaanottamaan viestit ja puheyhteyden.
Uutta ICT-bisnestä
Suomeen?
VTT:n Hautala ei usko, että eCall-valmius nostaa kovin näkyvästi autojen hintoja siitä, mitä esimerkiksi navigaattori jo tuo lisähintaa.
Hän näkee vanhojen autojen vapaaehtoisilla jälkiasennusmarkkinoilla paljon ICT- ja päätelaitebisnespotentiaalia, jota Nokia on Suomeen synnyttänyt.
EU:n lauselmassa on kiinnitetty huomiota siihen, että pakollisuus ei ulotu vanhempiin autoihin. EU:n mukaan jälkimarkkinoilla tarjottavien eCall-laitteiden käyttö olisi kuitenkin sallittava myös vanhempiin ajoneuvoihin.
Joiltakin autonvalmistajilta on tullut viestejä siitä, että ne saattaisivat mieluummin jättää eCall-asennuksen maahantuojalle kuin asentaa itse tehtaalla. Vastuukysymykset jäisivät kansalliseen valvontaan. Tämä vaihtoehto avaisi paremmin bisnessaumaa suomalaisittain.
Suomalaisyrityksissä pohditaan jo, voisiko vapaaehtoiset eCall-toiminnot yhdistää mobiililaitteiden muihin palveluihin. Yhtenä mahdollisena alustana saattaisi olla Nokian Mirror Link. Se yhdistää puhelimen auton viihdejärjestelmään.
Autonvalmistajat kehittävät
omia palvelukonsepteja
Eräillä automerkeillä, kuten Volvolla, Renaultilla ja Peugeotilla, on jo omia hätäpalveluita. Niissä automaattihälytys välittyy valmistajan palvelukeskukseen.
Volvo tarjoaa ensi vuodesta lähtien omaa On Call -palvelua. Palveluun voi yhdistää älypuhelinsovelluksen, jonka avulla puhelimella voi seurata autoa karttapohjalla. Sovellus ilmoittaa myös muun muassa huolto- tai tankkaustarpeesta.
Daimlerin tiedotteen mukaan eCall-laitteita on alettu asentaa Mercedes-Benzin useisiin malleihin kesäkuusta lähtien.
Pekka Rissa, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja, ei jaksa uskoa, että autonvalmistajat kiirehtisivät etsimään markkinaetua ennenaikaisesta eCallin käyttöönotosta.
Rissa arvelee, että valmistajat pohtivat tahollaan enemmänkin sitä, millaisia muita kilpailuelementtejä järjestelmän rinnalle voi kehittää.
– Ne voivat olla huoltoon liittyviä tai muita käyttäjää palvelevia tekniikoita. Ne ovat vasta oikeastaan ideatasolla ja pohdinnassa.














