Pärjääkö intialaisten suosikkiauto Suomen teillä?
Plusmiinus kymppitonnin hintaisia pikkuautoja on Suomen markkinoilla puolenkymmentä.
Näiltä ei ole ainakaan Suomen oloissa ollut tapana vaatia mahdottomia ominaisuuksia tai hätkähdyttäviä ajonautintoja. Silti tällaisten markkinoiden halvimpien autojen joukkoon mahtuu paljon yllättävän surkeita tai hintaansa nähden yllättävän hyviä yksilöitä.
Ilta-Sanomien koeajossa ollut Suzuki Alto kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Intiassa koottu Alto sai tämän kevään päivityksessä nykyaikaisempaa moottoritekniikkaa ja vähän paremmin muuntautuvat sisätilat. Hintakin uudistui: 3,5-metrinen pikkuauto ei mahdu ihan autokauppiaiden "9999 €" –tarjouksiin, vaan rahaa menee pari tonnia enemmän.
Ilta-Sanomien koeajajien mielestä viisiovisen Alton valmistuslaatu on hyvä. Sisustuksen yleisvaikutelmana on siisteys ja yksinkertaisuus. Kuljettajalla on riittävästi tilaa, ja etupenkkejä voi kuvailla jopa mukavan tukeviksi.
Ohjaustuntuma on taajama-ajoon sopivan tarkka.
Kevyt auto pysyy litraisella bensamoottorillaan ihan hyvin liikenteen rytmissä mukana, vaikka pienillä kierroksilla meno onkin puhditonta. Heiveröisen väännön takia maantiellä pitkät ylämäet hyydyttävät Altoa. Moottori myös pörisee meluisasti.
Valmistaja lupaa autolle 4,3 litran keskikulutusta, mutta tähän ei vähänkään ripeämpitahtisessa ajossa helposti päästä.
Vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa ilmastointi ja äänentoistolaite. Ajonhallintaelektroniikasta joutuu maksamaan ekstraa, ESC-järjestelmän saa runsaan 650 euron lisähinnalla.
Intiassa edelisten sukupolvien pikku-Suzukit ovat olleet vähävaraisten ostajien suosiossa. Vuonna 2000 markkinoille tuotu Alto-malli on Intian myydyin auto, ja sen valmistus jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Hinnaltaan Alto on Intian toiseksi halvin uusi henkilöauto. Alapuolella on vain Tata Nano.
Hinta: 11627 euroa
Teho: 68 hv, vääntö 90 Nm
Kulutus: yhd. 4,3 l/100 km
CO2: 99 g/km
Tavaratila: 129 l
Koska edeltäjä on yhä tuotannossa, tätä nykyistä Euroopan-vientimallia ei sekaannusten välttämiseksi myydä Intiassa Altona. Auto tunnetaan siellä Maruti Suzuki A-Star'ina.














