Peugeot sulkee tehtaan ja vähentää tuhansia työpaikkoja
Ranskalaisyhtiö sulkee Ranskan Aulnayssa sijaitsevan tehtaansa ja supistaa toisen tehtaan tuotantoa leikatakseen kulujaan. Viime vuonna yhtiö työllisti Ranskassa yli 100 000 henkeä.
Autojen myynti laskee Euroopassa viidettä vuotta, ja Peugeot on pudottanut myyntiennusteitaan raskaasti. Yhtiö uskoo myynnin kutistuvan tänä vuonna kahdeksan prosenttia aiemmin arvioimansa viiden prosentin sijaan.
Maailmanlaajuisesti Peugeotin tuotanto putosi alkuvuoden aikana 13 prosenttia.
Peugeot arvioi tiedotteessaan, että autodivisioona tulee tuottamaan 700 miljoonan euron operatiiviset tappiot tammi-kesäkuulta. Yhtiö on kuluttanut kassavarojaan noin 200 miljoonan euron kuukausitahtia viime vuoden loppupuolelta lähtien.
Uutistoimisto Bloombergin haastattelemien analyytikoiden mukaan koko Euroopan unionin alueen autotuotanto saattaa tänä vuonna pudota 12,2 miljoonaan autoon.
Tuotantomäärä jäisi pienimmäksi sitten vuoden 1995, ja huippuvuodesta 2007 pudotusta tulisi yli viidennes.













