Kirjaudu ▼
 

Leonardo DiCaprio sijoittaa Uudessakaupungissa valmistettavaan autoon

Fisker
Leonardo DiCaprio sijoittaa Uudessakaupungissa valmistettavaan autoon
Hollywood-näyttelijä Leonardo DiCaprio on sijoittanut luksushybridi-urheiluautoja valmistavaan Fisker Automotiveen, kertoo amerikkalaisyhtiö.
Taloussanomat-Bloomberg
5.7.2012 20:27
16

Autonvalmistajan mukaan DiCaprio myös osallistuu Karma-pistokehybridin markkinointiin. Mallia kootaan Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa. 

Fisker kertoi DiCaprion sijoituksesta eilen. Yhtiö kieltäytyi kertomasta, kuinka paljon DiCaprio on rahojaan laittanut Fiskeriin.

Yhtiön mukaan DiCaprio osallistuu osakesijoittajana keskusteluihin Fiskerin tulevaisuuden suunnitelmista. Lisäksi hän osallistuu läheisesti Fiskerin markkinointiin, joka ”tuo esille kestävää kehitystä ja tietoisuutta ympäristöstä”.

Fisker on kerännyt yksityissijoittajilta yli miljardi dollari eli noin 800 miljoonaa euroa.

Taloustiedot

Yhtiö on tähän mennessä toimittanut myyntiin yli tuhat Karmaa Yhdysvaltain ja Euroopan markkinoille. Yhden näistä omistaa DiCaprio, joka osti Karma-autonsa heinäkuussa viime vuonna.

Fisker ja Valmet Automotive solmivat marraskuussa 2008 yhteistyösopimuksen Karma-hybridiauton valmistamisesta Uudessakaupungissa. Mallin sarjatuotanto käynnistyi Suomessa viime vuoden maaliskuussa.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
siitä tulee DiCaprioletti
xxxx 5.7.2012 20:50

Anonyymi
Kai tämä on tulkittava hyväksi uutiseksi. Kerrankin edes joku sijoittaa.
arvojohtaja 5.7.2012 20:55

Anonyymi
Hyvä näyttelijä. Hyvä sijoitus. Se on nähkääs niin, että tämä city-hippien lisääntyvä määrä pitää nämä "ekovehkeet" erittäin myytyinä.
Suuri seuraaja Kim J 5.7.2012 20:56

Anonyymi
Voi olla, että Leonardo onnistuu myymään näitä autoja kavereilleen Hollywoodissa, mutta saa nähdä miten markkinointi onnistuu muuten.
Hmm.. 5.7.2012 20:58

Anonyymi
Äkkiäkös tuo miljardi dollaria saadaan tuottoa, kun on nuin myyvä tuote.
Nimetön 5.7.2012 22:28

Anonyymi
Titanic kakkonen suoraan Pohjanlahteen.
gaynaama caprio 5.7.2012 22:46

Anonyymi
Meidän Rakas Johtajamme ajeli sähköautolla ennenkö keksitte edes käämit moottoriinne.
Sent from NK 5.7.2012 22:51

Anonyymi
Osti yhden osakkeen. Se on varmasti mainostemppu sheeplen rauhoittamiseksi.
Näyttelijä myy nimen 5.7.2012 23:09

Anonyymi
Toivottavasti parempi sijoitus kuin minun ja miljoonan muun suomalaisen autonosto-operaatiot. Kuin seteleita polttaisi.
450 euroa kuussa jo 5.7.2012 23:14

Anonyymi
Fisker kertoi DiCaprion sijoituksesta eilen. Yhtiö kieltäytyi kertomasta, kuinka paljon DiCaprio on rahojaan laittanut Fiskeriin.

Taitaa mennä toisinpäin, DiCaprio sijoitti esim. 1 000 000$ ja sai mainosopimuksesta 2 000 000$. Hyvin pitkälti PR-sopimus.

Hyvä niin, Fisker on tekniikaltaan rajoja rikkova ja tyylikäs ilmestys. Toivottavasti saavat tekniikan pelaamaan ja tuulta purjeisiin.
Inno 5.7.2012 23:58
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?