Kirjaudu ▼
 

Fiat aikoo ostaa lisää Chrysleriä

EPA
Fiat aikoo ostaa lisää Chrysleriä
Italialainen autovalmistaja Fiat aikoo kasvattaa omistustaan amerikkalaisessa Chryslerissä edelleen. Omistus nousee lähiviikkoina jo 61,8 prosenttiin, yhtiö tiedottaa.
Bloomberg
3.7.2012 11:45
17

Amerikkalaisen autoalan ammattiliiton UAW:n säätiö omistaa loput autojätistä, jolta hankittavan 3,3 prosentin osuuden hintaa ei ilmoitettu.

Viime kuussa Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionne kertoi Chrysler-osakkeiden maksavan alle 200 miljoonaa euroa.

Lisäostot vievät Fiatia ja Chrysleriä kohti täyttä fuusiota. Fiat hankki 20 prosentin osuuden Chrysleristä, kun tämä poistui velkasaneerauksesta kesäkuussa 2009.

Tämän jälkeen Fiat on määrätietoisesti kasvattanut omistustaan. Sillä on oikeus hankkia koko Chryslerin omistus itselleen.

Ilman Chrysleriä Euroopan taantumasta kärsineen Fiatin alkuvuoden tulos olisi ollut tappiolla. Marchionnen mukaan Fiat ei kuitenkaan ole tällä erää kiinnostunut hankkimaan loppuosuutta Chrysleristä eikä käy säätiön kanssa asiasta neuvotteluja.

∇ Mainos ∇
Yritykset Chrysler fiat
Tagit Chrysler Fiat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Fiatin on pitänyt pystyssä lähinnä voitolliset ulkomaantoiminnot, kuten Etelä-Amerikka. Euroopan toiminnot ovat olleet tappiollisia miltei koko ajan viimeisen 15 vuoden ajan.

Ja ilman Chryslerin kalliimpia suurempikatteisia autoja Fiat olisi pian muutenkin perikadossa.

Chryslerin myynti on toipunut finanssikriisistä erittäin voimakkaasti. Puhutaan jopa, että Marchionne saattaisi siirtää koko firman pääkonttorin USA:han, pois Italiasta.
automies 3.7.2012 11:51

Anonyymi
Siinähän on kohta jättimäinen tehdas tuottamaan laadukkaita tuotteita vaativille kuluttajille.
Nimetön 3.7.2012 11:51

Anonyymi
Vai alakastia? millä perusteella? etpä taida tietää automaailmasta mitään muuta kuin typeriä mielikuvia. Mafia toimii etelä-italiassa, fiat on torinosta, tiedoksi vaan, jos tiedät edes maantiedosta mitään.
Itse ajelet varmaan ylihintaisella volkkarilla jossa on hyvin kalliita moottorivikoja:
http://www.taloussanomat.fi/autot/2010/02/26/kallis-moottorivaurio-uhkaa-naita-automalleja/20102977/304
fiatbest 3.7.2012 11:52

Anonyymi
Vai alakastia? millä perusteella? etpä taida tietää automaailmasta mitään muuta kuin typeriä mielikuvia. Mafia toimii etelä-italiassa, fiat on torinosta, tiedoksi vaan, jos tiedät edes maantiedosta mitään.
Itse ajelet varmaan ylihintaisella volkkarilla jossa on hyvin kalliita moottorivikoja
fiatbest2 3.7.2012 11:52

Anonyymi
Siinähän on kohta jättimäinen tehdas tuottamaan laadukkaita tuotteita vaativille kuluttajille.


Kylla totta on tuottaahan Fiat myos Ferrarin ja Maseratin.
Fabbrica Italiana Au 3.7.2012 11:55

Anonyymi
Itse ajelet varmaan ylihintaisella volkkarilla jossa on hyvin kalliita moottorivikoja


Ei kun ajelee silla suomalaisten lempiautolla nimeltaan Skoda.
Fabbrica Italiana Au 3.7.2012 11:57

Anonyymi
Kaksi tenuu nojaa toisiinsa = Fiat ja Chrysler
Jorma 3.7.2012 11:58

Anonyymi
Fiat on autofirmana aivan alakastia - valmis historian jätetunkiolle. Mutta niin on myös Chrysler.

Olen aina epäillyt, että Fiatin pitää pystyssä Italian mafia, mutta aihe lienee hys-hys.


Fiat on autofirmana aivan alakastia - valmis historian jätetunkiolle. Mutta niin on myös Chrysler.

Olen aina epäillyt, että Fiatin pitää pystyssä Italian mafia, mutta aihe lienee hys-hys.


Minä taas olen aina tiennyt, että Fiat on pohjoisitalialainen yritys, joten sen jo pitäisi kertoa sinulle, että epäilysi on aiheeton.
Tiedä enemmän - luul 3.7.2012 12:00

Anonyymi
Harmillista, tuo tämän hetkinen Chrysler jää viimeisekseni. Ei siksi että siinä olisi jotain moitittavaa, vaan siksi että en halua ajaa autolla jossa on Fiat:in merkki!
Haloo! 3.7.2012 12:07

Anonyymi
Fiatin on pitänyt pystyssä lähinnä voitolliset ulkomaantoiminnot, kuten Etelä-Amerikka. Euroopan toiminnot ovat olleet tappiollisia miltei koko ajan viimeisen 15 vuoden ajan.

Ja ilman Chryslerin kalliimpia suurempikatteisia autoja Fiat olisi pian muutenkin perikadossa.

Chryslerin myynti on toipunut finanssikriisistä erittäin voimakkaasti. Puhutaan jopa, että Marchionne saattaisi siirtää koko firman pääkonttorin USA:han, pois Italiasta.


Toisaalta ilman Euroopassa suunniteltuja autoja ei olisi valmistusta ulkomailla. Euroopan markkinat ovat maailman vaativimmat automarkkinat. Täällä ovat vaativimmat kuluttajat, vaativin turvallisuus-, kuluttajansuoja- ja ympäristönormisto. Tuotekehitys tehdään Euroopassa ja mallien vanhennuttua parhaiten jatkotyötämiseen soveltuviksi osoittautuneiden mallien tuotantolinjat siirretään kolmansiin maihin.

Ja ilman emo-Fiatin rahoitusta ei olisi Chryslerin suurikatteisempia autoja.

Tuskinpa Fiat siirtää pääkonttoriaan Amerikkaan. Ferrarit, Alfat, Maseratit ja Lanciat voivat saada joitain made in USA -malleja rivistöihinsä, mutta näiden merkkien olemasaolo on vahvasti sidoksisa Italiaan. Lisäksi Fiatin raskaskalusto-, maatalouskone-, lentokone-, juna- ja meriteollisuus on lähinnä eurooppalaista ja pitkälti italialaista.
Forza Italia 3.7.2012 12:19
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?