Kirjaudu ▼
 

Vihdoinkin uusi pikku-Volvo

Lauri Puintila / Ilta-Sanomat
Vihdoinkin uusi pikku-Volvo
Koeajo Vanhaan isojen autojen valikoimaansa pitkään luottanut Volvo on saanut kehiteltyä uuden mallitulokkaan. V40 on viisiovinen viritys vaikkapa Golfien ja A-mersujen kilpailijaksi.
Taloussanomat
30.6.2012 06:15
47

Volvolla ei ole ollut vähään aikaan sopivan markkinauskottavaa mallia VW Golfin, Audi A3:n tai A-sarjan Mersun kilpailijaksi. Nyt uusi 4,3-metrinen V40 on yhtiön yritys päästä käsiksi kalliiden pienten hatchback-perheautojen etsijöihin.

Pari vuotta sitten myyntiin tulleet S60 ja V60 ovat ilmeisesti joillekin ostajille yhä vähän liian isoja autoja, joten pienennys oli tarpeen ostajakunnan laajentamiseksi. S40 ja V50 taas ovat jo vanhahtavia malleja, samoin kuin nykyinen malliperheen pienin C30.

Viisiovisen V40:n tunnistaa keulamuotoilultaan Volvoksi, mutta muuten auto on kaukana aiempien kartanolaatikkojen ja herrasmiestraktorien vakavahenkisestä ilmeestä.

Sisustuksesta löytyy digitaalista mittaristoa, valaistua vaihdetankoa ja muuta pikkunäppärää futuristista kikkailua.

Ilta-Sanomien koeajossa ollut, 1,6-litraisella dieselkoneella varustettu malli ei moottoritekniikaltaan paljon poikkea muista perus-Volvoista. Mahdollisimman vähäkulutuksiseksi ja -päästöiseksi viritetty kone ei ole alakierroksilla mikään hurja vääntöihme. Näin pieneen koriin se kuitenkin riittää mainiosti.

Ajettavuudeltaan V40 on koeajajien mielestä hyvin onnistunut: sitä voi tuntumaltaan luonnehtia jopa toistaiseksi parhaaksi Volvo-malliksi. Ohjausvastetta voi jopa säätää itse.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pienet ulkomitat asettavat toki omat rajoituksensa auton käytettävyydelle. Tavaratila on vain 335-litrainen. Voimakkaasti kaartuva kattolinja syö takamatkustajilta pääntilaa.

Turvallisuushakuisia autoilijoita ilahduttanee, ettei Volvo ole ainakaan tässä mallissa vielä luopunut perinteisistä ruotsalaisominaisuuksistaan.

Volvo V40 D2 1,6

Hinta: 26987 euroa
Teho: 115 hv, vääntö 270 Nm
Kulutus: yhd. 3,6 l / 100 km
CO2: 94 g/km
Tavaratila: 335 l

V40:ssä on jalankulkijoillekin oma turvatyynynsä, joka lauetessaan suojaa ettei konepellille rojahtanut kävelijä loukkaa itseään tuulilasiin niin pahasti kuin perinteisissä autoissa.

Yritykset Volvo Cars
Tagit Volvo autoilu
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Matkustatko kesälomallasi ulkomaille?