Kirjaudu ▼
 

Bensalaskusi on nyt pienempi kuin kuukausi sitten

Kirsi Salovaara/Taloussanomat
Bensalaskusi on nyt pienempi kuin kuukausi sitten
Vertailu Bensiinin hinta on laskenut viimeisen kuukauden aikana. Edulliseksi bensiiniä on kuitenkin vaikea sanoa, sillä keskimääräinen tankillinen on edelleen yli kolme euroa kalliimpi kuin viime kesänä. Suomen hinnat ovat selvästi yli EU-alueen keskiarvon.
Taloussanomat
25.6.2012 11:16
22

Suomen Rahatiedon Taloussanomille teettämän tilaston mukaan bensiinin hinta on laskenut viimeisen kuukauden aikana.

Öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku näkyy lievästi polttoaineen hinnassa. Litra bensiiniä on EU-alueella nyt keskimäärin viisi senttiä halvempi kuin toukokuussa. 50 litran tankki on keskimäärin noin kaksi euroa halvempi.

Kovin merkittäviä hinnanmuutokset eivät ole. Suomessa bensiinin litrahinnasta on laskenut kuukaudessa vain kolme senttiä, 1,69 eurosta 1,66 euroon. 

Merkittävin hintamuutos on Unkarissa, missä bensiinin litrahinta on laskenut kuukaudessa jopa 12 senttiä. Unkarilainen saa 50 litran tankkinsa täyteen nyt yli kuusi euroa halvemmalla kuin toukokuussa, reilulla 71 eurolla.

Vaikka hinnat ovat tulleet alaspäin, on viimevuoden hintoihin vielä paljon matkaa.

Viime kesänä suomalainen autoilija sai tankillisen (50 l) bensiiniä alle 80 eurolla. Nyt hintaa on vielä 83,15 euroa.

Tankillisen hintamuutokset eivät kuitenkaan kovasti loma-autoilijaa köyhdytä. Esimerkiksi 7,5 l/100 km kuluttavassa autossa, kolme euroa hintavampi tankillinen tuo vuositasolla lisäkuluja keskimäärin 90 euroa.

Bensiini on Suomessa kallista, mutta ero kalleimman polttoaineen maahan Italiaan on edelleen selvä. Italiassa bensiinin litrahinta on 12 senttiä kalliimpi kuin Suomessa.

Bensiini edullisempaa kuin viime kuussa, mutta kalliimpaa kuin viime kesänä
Bensiinin hintakehitys EU-alueella
bensiini 95 4.6.2012 7.5.2012 4.6.2012 7.5.2012 muutos muutos
 €/l  €/l  50 l  50 l  €/kk  €/v
Alankomaat 1,74 1,77 86,90 88,45 -1,55 2,40
Belgia 1,61 1,65 80,45 82,39 -1,93 1,15
Bulgaria 1,21 1,28 60,53 64,05 -3,52 1,38
Espanja 1,40 1,44 70,08 71,83 -1,74 2,83
Irlanti 1,68 1,66 83,95 83,15 0,80 8,75
Iso-Britannia 1,66 1,74 82,90 86,88 -3,98 4,75
Italia 1,78 1,83 88,90 91,55 -2,65 11,36
Itävalta 1,44 1,47 71,90 73,70 -1,80 1,60
Kreikka 1,73 1,79 86,60 89,65 -3,05 1,30
Kypros 1,31 1,37 65,45 68,70 -3,25 3,27
Latvia 1,40 1,44 69,85 71,75 -1,90 5,00
Liettua 1,40 1,45 70,05 72,50 -2,45 2,80
Luxemburg 1,37 1,41 68,70 70,50 -1,80 2,15
Malta 1,50 1,50 75,00 75,00 0,00 6,00
Portugali 1,64 1,67 81,90 83,30 -1,40 1,90
Puola 1,32 1,39 65,95 69,69 -3,74 0,35
Ranska 1,57 1,61 78,34 80,55 -2,21 1,34
Romania 1,28 1,30 64,05 65,11 -1,06 0,10
Ruotsi 1,67 1,68 83,50 83,78 -0,28 4,25
Saksa 1,63 1,67 81,45 83,40 -1,95 4,10
Slovakia 1,55 1,59 77,50 79,45 -1,95 3,35
Slovenia 1,43 1,49 71,35 74,40 -3,05 6,00
Suomi 1,66 1,69 83,15 84,40 -1,25 3,45
Tanska 1,67 1,69 83,70 84,58 -0,88 1,29
Tsekin tasavalta 1,43 1,50 71,55 75,03 -3,47 -0,73
Unkari 1,42 1,54 71,04 77,05 -6,01 -0,70
Viro 1,35 1,38 67,70 68,90 -1,20 5,75
EU 27 painotettu keskihinta 1,60 1,65 75,65 77,77 -2,12 3,16
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EU Energy

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (22)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
no köyhälle on kaikki kallista, silti näiltä bensan hinnasta valittajilta löytyy kummasti rahaa kaljaan ja tupakkaan.
iron mike 25.6.2012 11:24

Anonyymi
En osta laskuun,mutta ajoja vähentänyt ruimasti.
aina isken takas 25.6.2012 11:32

Anonyymi
No voi sentään.
Toimittajalta on nyt unohtunut ylistykset Eurolle, Jyrkille ja Jutalle ja näiden ajamalle onnistuneelle talouspolitiikalle.

Lisäksi tähän vielä euron tuoma alhainen korkotaso niin ei jää mitään epäselvää kellekkään millaisessa herrankukkarossa EUssa elelemme.
Nimetön 25.6.2012 11:33

Anonyymi
Saattaapa hyvin ollakin, vaikkei ole autoa eikä korttia.
savolainen 25.6.2012 11:42

Anonyymi
no köyhälle on kaikki kallista, silti näiltä bensan hinnasta valittajilta löytyy kummasti rahaa kaljaan ja tupakkaan.

Ettei vielä maksullisiin naisiinkin, voisitko keksiä muita moralisoinnin kohteita!
Nimetön 25.6.2012 11:43

Anonyymi
Tilastojahan voi lukea miten haluaa, kuukauden, paivan, vuoden aikaikkunaa kayttaen kuten porssikursseja tai ilmaston lampenemista (tai kylmenemista). Tamakin juttu menee taas mappiin "kirjoitellaan nyt jostain vaikkei uutisarvoa olekaan".

Onneksi maassa jossa asun bensa maksaa alle 15 eurosenttia litralta. Eika tarvitse sitakaan edes itse maksaa ja lisaksi annetaan autoiluun oma rahansa. Voi milloinpa Suomen politiikka saataisiin tallaiseen malliin jossa ymmarrettaisiin asioiden tehokkuuden ja elintason korrelointi eika harjoitettaisi pelkkaa kuristavaa ja sakottavaa politiikkaa joka lopulta koyhdyttaa koko maamme kun kukaan ei tee muuta kuin perii tai kayttaa verorahoja. Tyhjasta on paha nyhjaista!
G 25.6.2012 11:48

Anonyymi
Niin onkin, koska myin autoni.
Nimetön 25.6.2012 11:52

Anonyymi
Tohon vois lisätä sen, että nyt Alankomaat - tänään aamulla 1,67, joten alas on tultu reilusti siitä mitä hinta oli pahimmillaan. Vielä kuukausi sitten pumpulla oli hinta jopa 1,84 ja viime viikollakin yleisesti yli 1,80. Joissain paikoissa jo 1,77. Nyt siis lähes 20 senttiä vähemmän kuin vajaa kuukausi sitten.
Hollanti 25.6.2012 11:59

Anonyymi
niin kuukausi sitten oli ihan vi..tun kallista nyt on vain vi..tun kallista!

Kaiken saa näyttämään hyvältä kun oikein asian esittää :D
missä mun ostovoima 25.6.2012 12:05

Anonyymi
Öljyn hinta on laskenut alemmaksi kuin vuosiin mutta ei näy bensa-asemilla.
Nimetön 25.6.2012 12:07
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?