Kirjaudu ▼
 

Auton tuonti Saksasta voi helpottua

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Auton tuonti Saksasta voi helpottua
Euroopan unionin komissio ehdottaa, että ajoneuvojen rekisteröintiä uudessa maassa helpotettaisiin. Suomen valtioneuvosto vastustaa ehdotusta nykyisellään.
Taloussanomat
31.5.2012 16:31
100

Komissio haluaa helpottaa ajoneuvon rekisteröintibyrokratiaa, koska nykyisellään se haittaa tavaroiden liikkuvuutta ja siten esimerkiksi automarkkinoiden toimintaa. Käytännössä yhdessä maassa rekisteröidyn ajoneuvon rekisteröintiä toisessa maassa helpotettaisiin.

Ehdotus ei koske EU:n ulkopuolelta tulevien autojen rekisteröintiä eikä uudelleenrekisteröintiä saman maan sisällä, Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa sanotaan.

Suomen valtioneuvosto vastustaa esitystä, jossa on sen mukaan useita ongelmia. Ehdotus voisi mahdollistaa ajoneuvon käytön eri maassa kuin mihin se on rekisteröity, mikä mahdollistaisi esimerkiksi veronkierron.

Nykymallinen rekisteröinti on myös pohjana katsastus- ja liikennevakuutuksille, joista voitaisiin valtioneuvoston mielestä luistaa, jos uusi ehdotus toteutuu.

Sinänsä valtioneuvosto ei vastusta byrokratian vähentämistä tai markkinoiden toiminnan sujuvoittamista.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (100)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Sinänsä valtioneuvosto ei vastusta byrokratian vähentämistä tai markkinoiden toiminnan sujuvoittamista."

Kyllä Matti Nykäsen sutjautukset on ihan out jo tähän verrattuna!
Nimetön 31.5.2012 16:41

Anonyymi
Johan sitä helpotettiin. Saksalaisen vientirekisterin päälle ei tarvii suomalaista tarraa = kahta liikenne vakuutusta !!
Tais sillokin ey antaa sapiskaa....
Nimetön 31.5.2012 16:42

Anonyymi
Ei voi.
Nimetön 31.5.2012 16:44

Anonyymi
Joo tämä ei ainakaan koske Suomea! Sen verran ytimessä ollaan, että voimme tehdä ihan omia päätöksiä, kuten eurokriisiäkin koskien. Vai mitä?
Nimetön 31.5.2012 16:44

Anonyymi
"Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Sillä tarkoitetaan myös valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa päätöksentekoelintä."

Yllättäin samat latvabeet taas asialla, jotka lappavat rahamme karvakäsille hyvänä bisneksenä.
Nimetön 31.5.2012 16:44

Anonyymi
Tässä maassa ei aja kun poliitikot ja virkamiehet edustusautoilla.
Nimetön 31.5.2012 16:45

Anonyymi
Eikös meille aikoinaan kerrottu että tavarat jne liikku vapaasti...

No nämä holhousyhteiskunnan viisaat virkamiehet, jotka ei virhettä tee ikinä, pitävät huolen siitä että sinä ajat huonommalla autolla kuin kreikkalaiset. Maksat, itket ja maksat ettei sinun biilisi ole vaan parempi kuin naapurin kartanovolvo. Veroja vaan nostetaan loputtomiin kuin se "kaksipäinen kotka" toinen nokka kurkulla ja toinen repii maksaa riekaleiksi.
Se on vaan tyhmää... 31.5.2012 16:52

Anonyymi
Puolikommunistinen Suomi ei luovu kommunistisesta autotullista.
Nimetön 31.5.2012 16:53

Anonyymi
"Suomen valtioneuvosto vastustaa esitystä, jossa on sen mukaan useita ongelmia."

Käsittääkseni tiettyjen kansallisuuksien maahanmuutossa on myös jo todistetusti, ei siis ennakkoarviona, esiintynyt "useita ongelmia". Miksi Suomen valtioneuvosto ei vastusta tällaista maahanmuuttoa?
Nimetön 31.5.2012 16:54

Anonyymi
Auton pitäis saada tuotua ulkomailta tänne sarvikuonojen maahan ostohinnalla, ilman valtion veroja.
Ei niitä veroja peritä muissakaan EURostoliittomaissa.
hyväveli 31.5.2012 16:54
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?