Kirjaudu ▼
 

Auton tuonti Saksasta voi helpottua

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Auton tuonti Saksasta voi helpottua
Euroopan unionin komissio ehdottaa, että ajoneuvojen rekisteröintiä uudessa maassa helpotettaisiin. Suomen valtioneuvosto vastustaa ehdotusta nykyisellään.
Taloussanomat
31.5.2012 16:31
100

Komissio haluaa helpottaa ajoneuvon rekisteröintibyrokratiaa, koska nykyisellään se haittaa tavaroiden liikkuvuutta ja siten esimerkiksi automarkkinoiden toimintaa. Käytännössä yhdessä maassa rekisteröidyn ajoneuvon rekisteröintiä toisessa maassa helpotettaisiin.

Ehdotus ei koske EU:n ulkopuolelta tulevien autojen rekisteröintiä eikä uudelleenrekisteröintiä saman maan sisällä, Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa sanotaan.

Suomen valtioneuvosto vastustaa esitystä, jossa on sen mukaan useita ongelmia. Ehdotus voisi mahdollistaa ajoneuvon käytön eri maassa kuin mihin se on rekisteröity, mikä mahdollistaisi esimerkiksi veronkierron.

Nykymallinen rekisteröinti on myös pohjana katsastus- ja liikennevakuutuksille, joista voitaisiin valtioneuvoston mielestä luistaa, jos uusi ehdotus toteutuu.

Sinänsä valtioneuvosto ei vastusta byrokratian vähentämistä tai markkinoiden toiminnan sujuvoittamista.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (100)


Anonyymi
Käteinen ja Jutta antavat nyt aikaa Kyllöselle miettiä "nerokas" ratkaisu tähänkin pulmaan. Kyllönen varmasti taas lausuu jotain viisasta ja jokin uusi vero laitetaan näihin tuontiautoihin. Vero voi olla vaikka jokin saastemittausvero, kun autoa ei ole uutena Suomeen tuotu, niin siinähän voi olla vaikka mitä saastuttavia osia moottorissa ja se pitää mittauttaa Suomessa, hinta 500 ?. Kyllä Kyllönen, tämä autojen kauhu keksii!! Puoluekin on sopiva, eihän kanssa saa autoja omistaa, ainakaan jostain länsimaasta itse tuotua autoa!
Nimetön 1.6.2012 9:55

Anonyymi
On se vaan kumma kuinka Suomen rikkurointia EU säännöksiä vasten jaksetaan katsoa läpisormien koko ajan. EU:ssahan pitäisi kaikkien maiden noudataa EU:n lakeja. mm. autoistahan sanotaan, että jos auto ostetaan esim. Suomeen Saksasta, palautetaan ALV veron osuus Saksasta ja Suomeen tuotaessa pitää maksaa ALV vero mikä Suomessa on autoille määrätty. Mutta ei, siis en ymmärrä miten vain sellaisia lakeja noudatetaan jotka edesauttavat verojen kertymistä. Jos taas ajateltaisiin järjellä niin autokanta saataisiin tällä tavalla nopeasti nuoremmaksi ja kaikilla olisi helpompi olla.
Ministereiltä autoet 1.6.2012 10:17

Anonyymi
Ollako eeeuuusssa vai eikö olla - siinäpä pulma. Meidän pöhkölänmäen lauma on niiiiin ytimessä kun vaan niiden pirtaan sopii, mutta esim tässä autoasiassa ei niin voi olla koskaan. Autohan on tämän maan kadehdittu pyhä lehmä, verottajan lottovoitto ja lemmikkieläin...
Taas mennään 1.6.2012 10:24

Anonyymi
Hahah suomivirkamiehet löysät pöksyissä eieeiieieiei tämä ei saa toteutua eieiieieieieiei


Ei päättäjät ajatelleet silloin kun EU:hun oli väkisin päästävä, nyt ei sitten millään haluta noudattaa sääntöjä. Mieleen tuli tositarina naapurin 4v.tytöstä joka meni kaverinsa synttäreille,hieno lahja mukana, kun synttärit oli ohi tyttö vaati lahjan takaisin koska juhlat ovat päättyneet. Vähän sama kuin silloin aikanaan tuli VÄLIAIKAINEN autovero joka maksetaan takaisin,ei ole senttiäkään tullut päinvastoin, helmikuussa maksoin 114? veron ny tuli eilen 48? lisä lasku minulle ei selvinnyt kyselystä huolimatta miksi.
Nimetön 1.6.2012 10:40

Anonyymi
Ehdotus voisi mahdollistaa ajoneuvon käytön eri maassa kuin mihin se on rekisteröity, mikä mahdollistaisi esimerkiksi veronkierron.


Niin, mitäs luulette miksi ihmiset kiertäisivät noita veroja? Onko kenties peltilehmän lypsäminen viety liian pitkälle?
no kyllä 1.6.2012 10:43

Anonyymi
Suomen valtioneuvosto on se suurin ongelma.Pitäisi perustaa työryhmä suurimman ongelman poistamiseksi.
Ana 1.6.2012 10:48

Anonyymi
Osaako joku kertoa, miten auton tuonti Saksaan Suomesta sujuu? Tässä Eu taivaassahan se pitäisi sujua molempiin suuntiin samalla tavalla.
Ja lisäksi vielä todella helposti ja halvalla, kuten meille ennen jäsenyys äänestystä kerrottiin. Tämä oli myös pääsyy, että äänestin jäsenyyden puolesta. Tunnen itseni petyksi.
Nimetön 1.6.2012 11:06

Anonyymi
Luin jutun kahteen kertaan, mutta en nähnyt siinä mitään, mikä liittyisi autoveroon. Jutussahan vain kerrotaan, että suunnitelmissa on helpottaa auton rekisteröintiä EU-maasta toiseen. Millä tavalla? Sen olisi toimittaja varmaan voinut ottaa selville...?
Sinänsä valtion perustelut asian vastustamiselle ontuvat. Jos kyse on rekisteröinnin yksinkertaistamisesta, mutta verotus pysysisi ennallaan, ja miksei pysysisi, niin miten se vaikuttaisi toiseen EU-maahan rekisteröidyn auton käyttöön Suomessa? Tai vakuutuksiin? Jos auto rekisteröidään Suomeen ja siihen hankitaan vakuutus niin eihän se itse rekisteröimisprosessin monimutkaisuus tai yksinkertaisuus siihen (vakuutukseen)vaikuta?

Eikö se sanota tässä aika selvästi:
Ehdotus voisi mahdollistaa ajoneuvon käytön eri maassa kuin mihin se on rekisteröity, mikä mahdollistaisi esimerkiksi veronkierron.

Eli rekisteröidään vaikka Viroon ja ajetaan Suomessa. Nyt ei suomalainen voi tätä tehdä, mutta jatkossa voisi. Ja se on valtion painajainen.
terveisiä seiskasta 1.6.2012 11:09

Anonyymi
Säännnöstä on kuitenkin yksi poikkeus; virolaiset ovat vapautettuja suomen autoverosta - sama kuinka kauan täällä asuavat niin rekkari ei vaihdu.

No näitä virolaisia autoja onvaan muutama kymmenen tuhatta joten ei kai tuo mikään ongelma ole. Voihan sen korjata vaikka niin, että invalidiautojen verotusta rukataan "tasaarvoisempaan suuntaan".
tietoo 1.6.2012 12:00

Anonyymi
Monessa EU maassa auto vakuutetaan yksilöllisen kori/valmistenumeron perusteella ja rekisterinumero on pelkkä kosmeettinen lisä yhtenä auton identifiointitietona. Tällä tavalla toimittaessa ei ole mitään haittaa tai ongelmaa jos auto on eri maan rekisterikilvissä.

Toki Suomi haraa vastaan asiassa, koska muutos veisi verotuloja valtiolta kun auton voisi ostaa mistä haluaa ja rekisteröidä sen halutessaan Suomessa.

Auton pitäisi olla EU:ssa yksi tavara muiden joukossa. Ethän maksa veroja kamerasta tai vaatteistakaan Suomeen jos ostat ne muualta EU alueelta.
tarkastelun paikka 1.6.2012 12:11
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?