Kirjaudu ▼
 

Bensakauppiaat tyrmäävät hintaselvityksen: "Erittäin kummallista"

Lehtikuva
Bensakauppiaat tyrmäävät hintaselvityksen: "Erittäin kummallista"
Yksityiset bensiinikauppiaat ovat tyytymättömiä Kilpailuviraston ratkaisuun bensiinin hinta-asiassa. Niiden mukaan virasto ei ole tunnistanut alan pulmia.
Taloussanomat
29.5.2012 16:01
24

Kilpailuvirasto päätyi eilen julkistamassaan selvityksessä kannalle, jonka mukaan öljy-yhtiöt eivät vääristä bensiinin vähittäismyyntihintoja.

Bensiinin jakeluyrittäjät ja heitä edustava Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto (SBL) näkevät asian toisin.

Yksityiset bensiinikauppiaat eivät hyväksy sitä, että he joutuvat oman näkemyksensä mukaan maksamaan polttoaineesta enemmän kuin öljy-yhtiöiden omien asemien omakustannushinta on.

– Kun tukkukauppa eli öljy-yhtiöt myyvät polttoainetta suoraan kuluttajille alittaen aika ajoin kauppiaiden omakustannushinnan ja jopa ostohinnan, kyseessä on hintasyrjintä. Juuri tämä on ongelmana tukkukauppiaiden toimiessa samoilla markkinoilla jälleenmyyjän kanssa: öljy-yhtiö ei halua toimittaa tuotetta samalla omakustannushinnalla jälleenmyyjälleen kuin omalle asemalleen, SBL sanoo tiedotteessaan.

SBL mukaan Kilpailuvirasto ei ole tunnistanut kauppiaiden esille nostamaa ongelmaa.

– Markkinoiden toiminnassa on paljastettu selvä epäkohta, jota viranomaiset eivät selvästikään kykene käsittelemään. On myös erittäin kummallista, että kilpailuviranomaisilla ei ole oikeita välineitä epäterveen ilmiön oikaisemiseen, liitto sanoo tiedotteessaan.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Montako ylijohtajaa, johtajaa ja sihteeriä on "töissä" kilpailuvirastolla?
Mitä he tekevät, paitsi päästävät aina kaikki monoplit ja kartellit synneistä pois?
Olisikohan kokoomuslaista taustaa kaikilla näillä ökyrikkailla virastojen johtajilla, kenteis?
Äänestäkää PS 29.5.2012 16:19

Anonyymi
Ihan oikeasti, Media haloo, mikä on Kilpailuviraston budjetti? Paljonko siellä pistetään rahaa menemään huvijahteihin ja öky mökkeihin, reissuihin palavereihin matkoihin ja kursseihin?

Näitä virastoja, yhdistyksiä, säätiöitä ja muuta on Suomessa asukaslukuun suhteutettuna niin sairas määrä, että itse en edes harkitse meneväni mihinkään yksityiseen yhtiöön töihin vaan perustan jonkun kuppaus säätiön ja pimitän verot.

Se on maan paras tapa.
Nimetön 29.5.2012 16:19

Anonyymi
Mitä jos nämä "kauppiaat" perustaisivat kilpailevan hankintayhtiön jos eivät omasta mielestään saa bensaa ostettua kilpailijoilta riittävän halvalla.
oma kate kuralla(ko) 29.5.2012 16:26

Anonyymi
Montako ylijohtajaa, johtajaa ja sihteeriä on "töissä" kilpailuvirastolla?Mitä he tekevät, paitsi päästävät aina kaikki monoplit ja kartellit synneistä pois?Olisikohan kokoomuslaista taustaa kaikilla näillä ökyrikkailla virastojen johtajilla, kenteis?


Ovat muuten kaikki demareita.
Pekka Persu 29.5.2012 16:35

Anonyymi
Mitä jos nämä "kauppiaat" perustaisivat kilpailevan hankintayhtiön jos eivät omasta mielestään saa bensaa ostettua kilpailijoilta riittävän halvalla.


Niin tai mitä jos mitä jos kaikki työttömät perustaisivat oman firman niin ei meillä olisi lainkaan työttömyyttä?

Mitä jos kaikki käyttäisivät kondomia aina niin ei olisi HIV:tä eikä ylikansoitusta?

Mitä jos mitä jos, niin. Mitä jos, niin?
Niin mitäpä jos ja j 29.5.2012 16:40

Anonyymi
Montako ylijohtajaa, johtajaa ja sihteeriä on "töissä" kilpailuvirastolla?Mitä he tekevät, paitsi päästävät aina kaikki monoplit ja kartellit synneistä pois?Olisikohan kokoomuslaista taustaa kaikilla näillä ökyrikkailla virastojen johtajilla, kenteis?

Ovat muuten kaikki demareita.


Niin no, eihän siinä mitään eroa ole, molemmat ovat köyhän asialla - hehheh.
skinnyharry 29.5.2012 16:41

Anonyymi
yhy yhy. Taas kommarit itkee, kun on vähän kilpailua eikä siihen ole totuttu.
bolozenden 29.5.2012 16:42

Anonyymi
venesatamissa on kunnon kartellitoiminta ollu jo vuosikausia. Sama hinta asemasta ja omistajasta riippuen.

Pitää itse kannusta kaataa
Veneilijä 29.5.2012 16:45

Anonyymi
Noh.. Suomessahan on kartellit besiinin suhteen, elintarvikkeiden suhteen sekä matkapuheluiden hinnottelujen suhteen. Ai niin, ja internetyhteyksien suhteen. Jostain syystä tälle ei ole halua tehdä yhtään mitään kenenkään toimesta. Hmm... Miksiköhän..? Olisikohan niin. että nämä samat pösöt istuvat sekä kyseisten suuryhtiöiden hallituksissa että komiteoisa, jotka päättävät asioista ja lainsäädännöstä...
Henri Niskala 29.5.2012 16:48

Anonyymi
FIVA, Valvira ja useat muut maassamme valvontaa suorittavat viranomaiset ovat jo aikoja sitten lahjottu tai ovat sitten ihan muuten vaan tekemättä tehtäviään.

Kyllähän tuon tajuaa, jos viitsii yhtään seurata ko. Virastojen toimintaa ja 'päätöksiä'!?

Olis vielä paljon sarkaa kynnettävänä tiedotusvälineillä, jos vaan kyvyt riittäisivät.
Silmä kädessä 29.5.2012 17:03
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?