Kirjaudu ▼
 

Suomen bensaihme – tässä laskun syy

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Suomen bensaihme – tässä laskun syy
Autoilijoita hellitään nyt alkuvuotta halvemmalla bensiinillä. Syynä on ainakin raakaöljyn halpeneminen, mutta osa näkee myös merkkejä bensakaupan kuumenemista.
Elina Ranta
23.5.2012 14:28
67

Polttoaineen hinta on ollut jo muutaman viikon laskussa. E95:n keskihinta on 1,66 euroa ja E98:n 1,7 euroa. Dieseliä sai Polttoaine.net-verkkopalvelun mukaan hintaan 1,512 euroa.

Neste Oilin myyntipäällikkö Petteri Kämpjärvi näkee jo merkkejä bensakaupan kuumenemisesta.

– Kaupungeissa on ollut normaalia suurempia paikallisia hintaeroja eri kaupunginosissa. Aina kun kilpailu kiihtyy, niin kuluttaja siitä hyötyy. 

St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari ei sentään kehota ketään hamstrauspuuhiin.

Taloustiedot

– Muutaman sentin halpenemisesta litraa kohden on kyse, eli ei nyt niin merkittävästä hinnanalennuksesta.

Hintaerot tavallista
suurempia

St1:n Reinekarin mukaan kolme tekijää maailmanmarkkinoilla selittää hintojen alastulon. Reinikarin mielestä ketjujen paikallinen hintakilpailu ei yksistään selitä yleistä hintatasoa.

St1:n hallituksen puheenjohtajan Mika Anttosen mielestä käynnissä on kuitenkin tiukka hintakilpailu, joka on jopa epätervettä, MTV3:n uutiset kertoi. Raaka-aineen hinta on alle puolet jälleenmyyntihinnasta.

– Eri puolilla Suomea on paikallisia pesäkkeitä, joissa kilpailu on poikkeuksellisen tiukkaa. Suomessa on toisaalta ollut kova kilpailutilanne jo pitkään. Kilpailu toimii ja pitää peruspolttoaineen hinnan ennen veroja kilpailukykyisenä, mistä kuluttaja pääsee nyt kesällä nauttimaan, Reinekari sanoo.

Paikalliset erot ovat eri puolella Suomeakin suuria. Halvinta E95:sta löytyy nyt Lahden Shellin kylmäasemalta, jossa hinta oli 1,56 euroa litralta. Paraisilla Seossa 95-oktaanisen hinta oli 1,8 euroa. Enontekiöllä 98:sta joutui maksamaan 1,8 euroa, kun Keravan ST1:llä sitä sai 1,4 eurolla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nousee, ei nouse,
ota tästä selvää...

Yleensä bensan hinta lähtee nousuun kesää kohden, kun suuressa bensasyöpössä Yhdysvalloissa polttoaineen kysyntä alkaa kasvaa. Suurimmat bensan hintaan vaikuttavat tekijät ovat raakaöljyn hinta ja euro-dollarikurssi.

Huhtikuun lopulla brentin hinta oli noin 120 dollarissa, tällä hetkellä 110 dollarissa. Heikko euro puolestaan nostaa bensan hintaa, koska öljy maksetaan dollareissa.

Tällä hetkellä maailmanmarkkinoilla on niin paljon epävarmuutta tuovia tekijöitä, että bensan lähitulevaisuuden hintakehitystä on jopa tavallistakin vaikeampi ennakoida. Näin katsovat sekä St1:n Reinekari että Neste Oilin energia-asiantuntija Lauri Kärnä.

– Raakaöljyn hintaennusteita on tehty vähän joka suuntaan. Raakaöljyn tarjontaa on keväällä ollut kysyntää enemmän ja varastot ovat olleet täynnä. Tämä on omiaan painamaan bensan hintaa alaspäin, ellei Iranin suunnalta tapahdu jotain raflaavaa. Tosin Saudia-Arabiahan on vakuuttanut, että sillä on valmius turvata öljynsaanti maailmassa.

Reinekarin mukaan maailmanmarkkinoiden muutokset euron kurssissa ja raakaöljyn hinnassa näkyvät pumpulla lähes välittömästi, viikon kuluessa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (67)


Anonyymi
Ajelin äskettäin Kyproksella. Parhaimmillaan 1,40/litra.

Ferrareita, Bentleytä, isoja Mersuja, Porscheja kadut pullollaan. Musiikki soi aamuöyhön ja ilo on ylimmillään.

Löytyisiköhän sieltä tienausmahdollisuuksia? Pitää vinkata hallitukselle.
Voi oliivipoikaparko 23.5.2012 16:11

Anonyymi
Dieseliä sai Espoon Lommilan Nesteen kylmäasemalta tänään puolilta päivin ? 1,429/l
putte 23.5.2012 16:12

Anonyymi
Mahtaako syynä olla vaan pienentynyt kulutus, ainakin itse osti skootterin joka kuluttaa 2l / 100km kesäajoihin, ei viitsi millään maksaa 300-400eur bensaa kuussa, kun ei ole pakko
Kane 23.5.2012 16:17

Anonyymi
Juu suoranaisesti sikamaisen halpaa. Ei muuta ku ostamaan.
ollsl_ 23.5.2012 16:44

Anonyymi
Ongo dämä vidsi :D
Spudro Sbensin 23.5.2012 17:01

Anonyymi
Kyllä on bensa liian kallista,aamulla 3kpl kympin kanistereita täyneen,ja 50eur meni niihin.Aivan järkyttävä hinta.Meidän pitää laskea veroa reilusti.
1400/kk 23.5.2012 17:03

Anonyymi
Muutama viikko sitten uutisoitiin joidenkin asemien myyvän bensaa alle sisäänostohinnan. Kuinka hintaa voidaan enää halventaa?
tjyuuy 23.5.2012 17:11

Anonyymi
Hinta johtuu verosta.
senkin tomppelit 23.5.2012 17:17

Anonyymi
Miksi Suomessa ei sallita vapaata kipailua markkinatalouden pelisääntöjen mukaan.
Valtio monopolisoi itselleen kaiken omistuksellaan, eikä salli esim. polttoaineille muita tuojia????
Ei tämä ole suinkaan ainoa monopolisoitu alue, lista on pitkä.
kartellit kukoistaa 23.5.2012 17:24

Anonyymi
Hintaa voi laskea helposti ja nopeasti,veroa alas.Ministeriöt tuhlaavat verorahoja kaikkeen turhaan aika paljon vuodessa.
iippo.i.vinetto 23.5.2012 17:26
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?