Autosi voi kohta kulkea kalanperkausjätteellä
Neste Oil aloitti kalanjalostuksen rasvajätteen käytön uusiutuvan NExBTL-dieselinsä tuotannossa Singaporen jalostamollaan. Jalostettava rasva on eroteltu Kaakkois-Aasiassa viljellyn makean veden pangasius-kalalajin perkausjätteistä sen jälkeen, kun ruuaksi kelpaavat osat on fileoitu talteen kalankäsittelylaitoksella.
Hankittu erä kalanjalostuksen rasvajätettä vastaa EU:n uusiutuvan energian direktiivin vastuullisuusvaatimuksia. Neste Oilin mukaan erä on jäljitettävissä aina kalankasvattamolle asti.
Neste Oilin mukaan kalarasvajäte-erästä valmistetulla NExBTL-dieselillä saavutetaan noin 84 prosenttia fossiilista dieseliä pienemmät kasvihuonekaasupäästöt koko polttoaineen elinkaaren ajalta laskettuna. Lisäksi pakokaasu- ja pienhiukkaspäästöt pienenevät yhtiön mukaan merkittävästi.
– Tämän vuoden tavoitteemme on kasvattaa sivu- ja jätevirroista koostuvien raaka-aineiden määrää polttoaineiden jalostuksessa useilla sadoilla tuhansilla tonneilla vuodesta 2011, sanoo liiketoiminta-alueen johtaja Matti Lehmus Neste Oilin Öljy- ja uusiutuvat tuotteet -yksiköstä.
Esimerkiksi Porvoossa Neste Oililla on rakenteilla Euroopan ensimmäinen jäte- ja tähdeperäisistä raaka-aineista mikrobiöljyä tuottava koelaitos. Laitoksen odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden jälkipuoliskolla.













