Kirjaudu ▼
 

Honda Civic sai pitää futuristikuorensa

Manu Tuppurainen
Honda Civic sai pitää futuristikuorensa
Vielä muutama vuosi sitten Honda Civic näytti perusautojen joukossa hyvin futuristiselta luomukselta. Nyt sama muotokieli on tarttunut muihinkin, eikä uusitun Civicin ilme enää pomppaa joukosta liikaa.
Taloussanomat
12.5.2012 06:11
59

Harva muistaa, että Civic on ollut Hondan valmistusohjelmassa kohta jo 40 vuoden ajan. Auton tyyli on kuitenkin ehtinyt muuttua vuosien mittaan monesti, ja usein uutuusmalli on asemoitu hieman eri ostajaryhmille kuin ennen.

Edellinen Civicin sukupolvenvaihto ja kasvojenpesu oli vuonna 2006. Tuolloin Honda halusi houkutella Civicille ostajiksi teknologiasta innostuneita, futuristisia muotoja arvostavia ihmisiä. Auton ulkonäköä kiiteltiin tai moitittiinkin lähes avaruusmaiseksi.

Ilta-Sanomien koeajajien mielestä Hondan tuolloinen design on osoittautunut aikaa kestäväksi. Monessa kilpailijassa on nykyään samanlaisia muotoilukikkoja, joten Civic näyttää yhä hyvin ajantasaiselta.

Nyt tämän talven malliuudistuksessa valmistaja ei viilannutkaan auton ilmettä juuri lainkaan.

Koko muuttui, ja
käytettävyys pysyi hyvänä

Uusi Civic on kuitenkin venynyt: se on viitisen senttiä pidempi kuin edeltäjänsä. Sisätilat ovat avarat ja 467 litran tavaratilakin riittää varsin monenlaiseen käyttöön.

Ergonomiassa on silti pieniä yllättäviä puutteita: mittaristo jää helposti ohjauspyörän taakse piiloon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Näinä downsizing-turbojen aikakaudella Hondan perinteinen 1,8-litrainen bensiinimoottori voi tuntua vanhanaikaiselta, mutta koneen ominaisuudet ovat koeajajien mielestä mitä mainioimmat. Vääntöä on jäänyt alakierroksillekin tarpeeksi, ja suorituskyky on hyvä.

Kulutus on tyypillistä bensakonetasoa. Civicin kojelaudassa olevalla Econ-moottorinohjausnapilla ajo muuttuu hieman taloudellisemmaksi. Ilmastoinninkin teho säätyy säästeliäämmin.

Muuten hyvin toimivan vaihteiston murheenkryyni on pakki: koeajoautossa peruutusvaihteen kytkeminen vaati runsaasti voimaa ja tarkkaa otetta.

Ohjaus on voimakkaasti tehostettu, mutta silti tuntuma tiehen säilyy hyvänä. Rengasmelua Honda ei ole saanut eristettyä kunnolla pois, joten kovin äänekästä talvi- ja kesärengasmallia tähän autoon ei kannata valita.

Honda Civic 1,8 i VTEC Sport

Hinta: 24790 euroa
Teho: 142 hv ja vääntö 174 Nm
Kulutus: yhd. 6,1 l/100 km
CO2: 145 g/km
Tavaratila: 467 l

Yritykset Honda
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (59)


Anonyymi
Mitä sillä on merkistystä jos tankki vuotaa, lukot ei toimi, moottori irtoaa kannakkeistaan, ovien alareunat ja kynnyskotelot on puhki, tuulilasi vuotaa jalkatilaan, vesi menee lasin laminoinnin väliin sameuttaen sen ym. Minulla on 22 vuotias sinkitty Audi ja vielä hitsaamaton.


Juuri noista luettelemistasi syistä Audiin ei kannata koskea.
kallis volkkari 12.5.2012 10:46

Anonyymi
Autot tehdään Amerikassa. Kehonsiirtovälineitä harrastetaan sitten Euroopassa ja Japanissa.


Amerikassa tehdään sutta ja sekundaa. Kansalta on siellä kadonnut kaikki ammattiylpeys - lihavat, elämäänsä kyllästyneet ihmiset kasaavat siellä bensasyöppöjä, löysäalustaisia maanantaikappaleita. Lue vikatilastoja, jos et muuten usko.

USA oli jotain vielä 70-luvulla, ei ole enää.
Crash & burn 12.5.2012 10:48

Anonyymi
Honda on riisikuppi, jossa on huono ajettavuus, heikkolaatuiset materiaalit ja huono äänieristys.

Mulla käytetty pösö ja se on kaikkein paras. Ja niin halpa että oli varaa siihen. Nigerialaiset ajaa myös käytetyillä pösöillä.
100 miljoonaa nigeri 12.5.2012 11:05

Anonyymi
Makaroonit ja ranskikset eivät osaa tehdä autoja.


Ferrari ja "Lambo" eivät siis ole mielestäsi autoja? Ja F-ykkösissäkin voittaja-autojen moottorit tulee "patonkimaasta".
köyhyys ei ole ilo, 12.5.2012 11:20

Anonyymi
Mitä kalliimpi auto sitä varmemmin siinä ei toimi ainakaan vilkut. Sen olen liikenneympyröissä ja risteyksissä havainnut. Kärkipaikkaa pitävät mersut ja audit.
Nimetön 12.5.2012 11:59

Anonyymi

Autot tehdään Amerikassa.


Lähes kaikki tuotanto on jo siirretty Koreaan ja Aasiaan. Detroitissa on tyhjänä niin pilvenpiirtäjiä kuin omakotitaloja, 23% asukkaista on mennyt työn perässä muualle.

Jos haluat auton joka on koottu vähän sinne päin, niin sitten suosittelen hankkimaan jonkun amerikkalaisen Amerikassa kootun auton.

Vikatilastojen kärjessä taisi olla monessa paikassa Grand disaster Voyager, kunnes senkin valmistus heivattiin tyynen meren toiselle puolelle.

Viimeiset laadukkaat jenkit tehtiin 1960 -luvulla. Sitten autotehtaasta tuli pskaduuni ja sekä laatu että suunnittelu menivät alamäkeen kun alettiin optimoida vain voittoa.
Nimetön 12.5.2012 11:59

Anonyymi
Teknisesti japanilaiset ovat valovuosia edellä saksalaisia. Ja mikä parasta, kaikki toimii.
Mitä sillä on merkistystä jos tankki vuotaa,lukot ei toimi,moottori irtoaa kannakkeistaan,ovien alareunat ja kynnyskotelot on puhki,tuulilasi vuotaa jalkatilaan,vesi menee lasin laminoinnin väliin sameuttaen sen ym.Minulla on 22 vuotias sinkitty Audi ja vielä hitsaamaton.


Lähes kaikki uudet autot ovat näinä päivinä sinkittyjä. Jos haluaa vielä extra-turvaa, voi teettää ruostesuojauksen.

VAG-autoissa tulee uuden auton mukana öljypullo takakontissa. Jo etukäteen tiedetään siis se, että öljyä kuluu ja kyllä sitä meneekin.

"Normaali" öljyn kulutus voi kuulemma VAG autoissa olla 1 litra/1000 km...eli long-life huolto-ohjelman mukaisesti voi esim. 30 tkm:n ajosuoritteen aikana mennä 30 litraa öljyä ja sen on vielä normaalia...
Että näin 12.5.2012 12:05

Anonyymi
Honda on riisikuppi, jossa on huono ajettavuus, heikkolaatuiset materiaalit ja huono äänieristys.

Mulla käytetty pösö ja se on kaikkein paras. Ja niin halpa että oli varaa siihen. Nigerialaiset ajaa myös käytetyillä pösöillä.


Kyllähän Pökötti toimii - lämpimissä maissa.
Meillä sattuu välill 12.5.2012 12:10

Anonyymi

VAG-autoissa tulee uuden auton mukana öljypullo takakontissa. Jo etukäteen tiedetään siis se, että öljyä kuluu ja kyllä sitä meneekin.

"Normaali" öljyn kulutus voi kuulemma VAG autoissa olla 1 litra/1000 km...eli long-life huolto-ohjelman mukaisesti voi esim. 30 tkm:n ajosuoritteen aikana mennä 30 litraa öljyä ja sen on vielä normaalia...


Omassa Audissanikin oli öljypullo mukana kun sen 8 vuotta sitten ostin. Ensimmäisen puolen vuoden aikana lisäsin yhteensä n. 0,5 litraa. Sen jälkeen viimeisen 7,5 vuoden aikana ei ole tarvinnut kertaakaan lisätä.
Nimetön 12.5.2012 12:18

Anonyymi
Eurooppa kulkee autotekniikan kärjessä.Japsit ovat aina tulleet jälkijunassa kopsaamalla Eurooppalaisia.Japanilaiset itsekin haluaisivat ulkomaisia autoja mutta suljetut sisämarkkinat tekevät niistä kalliita ostaa.


Kerroppa esimerkkejä eurooppalaisten autonvalmistajien edistyksellisestä tekniikasta ja kerro mistä eurooppaan rantautunut laatukulttuuri on kotoisin? Jokainen laatuun perehtynyt tietää vastauksen.

ja Suomalainen laatu tarkoittaa, että jokainen valmistettu tuote on yksilö. Eurooppalaiset autonvalmistajat ovat onneksi ottaneet tästä pari askelta oikeaan suuntaan..
Laatua? 12.5.2012 12:45
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?