Kirjaudu ▼
 

Nokian Renkaat kasvoi ja kannatti vahvasti

Nokian Renkaat kasvoi ja kannatti vahvasti
Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden tulos parani alkuvuonna tuntuvasti ja ylsi myös selvästi markkinoiden odotuksia paremmaksi. Liikevaihto kasvoi lähes kolmanneksen ja Venäjällä noin 67 prosenttia.
Taloussanomat
9.5.2012 09:13
15

Koko vuoden näkymänsä yhtiö on pitänyt ennallaan.

– Myynti lisääntyi kaikilla markkinoilla Venäjän kasvaessa jälleen muita alueita voimakkaammin. Tuottavuushyödyt, toiminnan kurinalaisuus ja parantunut keskihinta takasivat meille hyvän taloudellisen tuloksen, sanoo toimitusjohtaja Kim Gran osavuosikatsauksessa.

10:44Osake
+1,03 %
33,23
+0,34

Nokian Renkaiden tulos ennen veroja nousi tammi-maaliskuussa 102,2 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 69,9 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa analyytikot odottivat 89,0 miljoonan euron tulosta. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen lukema.

Liikevaihto paisui kolmanneksen 384,3 miljoonaan euroon. Liiketulos parani 105,0 miljoonaan euroon 72,3 miljoonasta eurosta.

Taloustiedot

Osakekohtainen tulos nousi 0,67 euroon 0,49 eurosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokian Renkaiden mukaan sen henkilöautonrenkaiden kysyntä ja tilauskanta ovat vahvoja kaikilla yhtiön ydinmarkkinoilla, erityisesti Venäjällä. Sen sijaan raskaiden renkaiden myynnin yhtiö arvioi laskevan edellisvuoteen verrattuna, mikä johtuu heikommasta kysynnästä.

Yhtiö kertoo, että kiinteiden kustannusten osuus liikevaihdosta on laskussa, mikä parantaa yhtiön kannattavuutta.

Nokian Renkaat linjaa näkymissään, että sillä on tänä vuonna edellytykset kasvattaa liikevaihtoa ja liikevoittoa viime vuoteen verrattuna. Ohjeistus on sama kuin helmikuussa annettu.

Yritykset Nokian Renkaat
Ihmiset Kim Gran
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikö ne ole jo irtisanonut kaikki työntekijät. Kun ei ole henkilökuntaa ei ole kuluja, mutta ihme jos noilla on vielä tuloja. Robotit tekee ja venakot kumeja.
Michelin mies 9.5.2012 9:43

Anonyymi
Jos Nokian Renkaat omaksuisi saman strategian kuin matkapuhelimia valmistava Nokia, haukkuisi se ensin nykyisin valmistamansa renkaat surkeiksi. Sitten, erottautuakseen muista samanlaisia kumipyöriä valmistavista tehtaista, se alkaisi valmistaa renkaita jotka eivät sovi millekään standardivanteelle.
Nimetön 9.5.2012 9:54

Anonyymi
Nokia renkaat ovat hintalaatusuhteeltaan erinomaiset verrattuna kaukoaasian halparenkaisiin.Tulipa keväällä ostettua uudet kesärenkaat taas Skoda Feliciaani.
Talonmies 9.5.2012 10:02

Anonyymi
Herra Granin mukaanhan on aivan sama, missä tuotteet valmistetaan, joten ajattelin hankkia tänä vuonna sekä saksalaiset kesä- että talvirenkaat. Näin saadaan vähennettyä osaltani kotimaisia valmistuskuluja.
Nimetön 9.5.2012 10:09

Anonyymi
Nyt pitää uuden renkaan kulutuspinta pudottaa 6mm ja rengas pitää uusia kun pintaa on jäljellä enää 4mm
Ennen nuo mitat ( 80 luvulla ) uusirengas 10-12 mm
ja sakkopinta kesärenkaissa 1.5 mm. lisäksi renkaat kestivät 40-50 tkm.
Pata7 9.5.2012 10:27

Anonyymi
Herra Granin mukaanhan on aivan sama, missä tuotteet valmistetaan, joten ajattelin hankkia tänä vuonna sekä saksalaiset kesä- että talvirenkaat. Näin saadaan vähennettyä osaltani kotimaisia valmistuskuluja.


Yllättävän sentimentaalista.

Niin, voihan sitä omalla toiminnallaan olla lopettamassa sen viimeisenkin tehtaan suomesta, jos täällä osteta edes renkaita.
Taidat saada huonommat saksalaiset renkaat.
ko 9.5.2012 10:40

Anonyymi
Nokian Renkaat kasvoi ja kannatti vahvasti


Back To Basics.

Vielä kun kuulisimme positiivisia uutisia kumisaapasteollisuudesta, niin voisimme unohtaa lopullisesti nuo taskupäristimet.
Nimetön 9.5.2012 11:18

Anonyymi
Hyvä tuote. Ei silti saksalaisia, ranskalaisia tai korealaisia parempi. Mut taitaa mennä rengasvalmistajilla hyvin yleensä. Esim. Hankook tire "buy" suositus.
kumiukko 9.5.2012 11:27

Anonyymi
Tämä on aivan liian hyvä uutinen tämän palstan lukijoille. Tehkää enemmän juttuja asuntojen hinnoista, asuntolainoista ja sellaisesta matskusta, josta pääsee haukkumaan Kataista.
Eikö romahdakaan? 9.5.2012 11:56

Anonyymi
Olipa jälleen huippusuoritus kotimaiselta butiikilta. Renkaat se vain ajaa reippasti eteenpäin ja millä liikevoitto%:lla.

Toivoisi niin, että jotkut muutkin kotimaisen pörssin firmoista pystyisi edes puoleen tuosta kannattavuustahdista. Hattua nostan erinomaiselle firmalle.
Hattu käteen ja kuma 9.5.2012 12:53
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?