Ajokorttien hinnoissa hurjat erot: Jopa 870 euroa
Ajokorttien hintavertailu on hankalaa. Autokoulu veloittaa kurssista pahimmillaan pitkälle toista tuhatta, ja päälle tulevat viranomaismaksut. Osa autokouluista sisällyttää hintaan liukkaan kelin ajoharjoituksen radalla, osa ei.
Ajokorttien hintoja helpottamaan on keväällä perustettu Autokouluhinnat-sivusto. Riippumattomaksi itseään mainostava sivusto kerää autokoulujen hintatietoja ja arvioita kouluista.
– Kuluttajan kannalta sekava ja läpinäkymätön hinnoittelupolitiikka aiheuttaa sen, että vertailu on vaikeaa, yksi sivuston ylläpitäjistä, Olli Yliaho, sanoo tiedotteessa.
Sivuston mukaan Suomen halvin autokoulukurssi löytyy Rovaniemeltä. Autokoulu Jylhän B-ajokorttikurssi maksaa 920 euroa. Päälle tulevat 168 euron viranomaismaksut.
Kallein kurssi puolestaan on Heinolassa, jossa Heinolan Auto-opisto veloittaa kurssista 1 790 euroa. Hinta ei sisällä viranomaismaksuja.
B-kortin keskihinta Suomessa on sivuston mukaan 1 336 euroa.
Kurssien sisältö luonnollisesti vaihtelee, mutta esimerkiksi sekä Heinolassa että Rovaniemellä liukkaan kelin harjoittelu sisältyy hintaan. Heinolassa hintaan kuuluu pimeäajon harjoittelu simulaattorilla, kun taas Rovaniemellä pimeän ajon kurssi maksaa 60 euroa. Heinolassa ajoharjoittelukertoja saa kaksi enemmän.
Autokouluhinnat-sivusto kertoo tiedotteessaan, että kaupunkien sisällä B-ajokortin hintahaarukka on 150 euroa. Pakollinen autokoulun kakkosvaihe maksaa puolestaan autokoulusta riippuen 180–370 euroa.












