Kirjaudu ▼
 

Ajokorttien hinnoissa hurjat erot: Jopa 870 euroa

Marja Airio
Ajokorttien hinnoissa hurjat erot: Jopa 870 euroa
Autokoulujen tarjoamien B-korttien hinnoissa on selvät erot eri puolilla maata. Nuoren kuljettajan – tai autokoulun maksajan – kannattaa kilpailuttaa autokoulut jopa saman kaupungin sisällä.
Taloussanomat
25.4.2012 10:20
36

Ajokorttien hintavertailu on hankalaa. Autokoulu veloittaa kurssista pahimmillaan pitkälle toista tuhatta, ja päälle tulevat viranomaismaksut. Osa autokouluista sisällyttää hintaan liukkaan kelin ajoharjoituksen radalla, osa ei.

Ajokorttien hintoja helpottamaan on keväällä perustettu Autokouluhinnat-sivusto. Riippumattomaksi itseään mainostava sivusto kerää autokoulujen hintatietoja ja arvioita kouluista.

– Kuluttajan kannalta sekava ja läpinäkymätön hinnoittelupolitiikka aiheuttaa sen, että vertailu on vaikeaa, yksi sivuston ylläpitäjistä, Olli Yliaho, sanoo tiedotteessa.

Sivuston mukaan Suomen halvin autokoulukurssi löytyy Rovaniemeltä. Autokoulu Jylhän B-ajokorttikurssi maksaa 920 euroa. Päälle tulevat 168 euron viranomaismaksut.

Kallein kurssi puolestaan on Heinolassa, jossa Heinolan Auto-opisto veloittaa kurssista 1 790 euroa. Hinta ei sisällä viranomaismaksuja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

B-kortin keskihinta Suomessa on sivuston mukaan 1 336 euroa.

Kurssien sisältö luonnollisesti vaihtelee, mutta esimerkiksi sekä Heinolassa että Rovaniemellä liukkaan kelin harjoittelu sisältyy hintaan. Heinolassa hintaan kuuluu pimeäajon harjoittelu simulaattorilla, kun taas Rovaniemellä pimeän ajon kurssi maksaa 60 euroa. Heinolassa ajoharjoittelukertoja saa kaksi enemmän.

Autokouluhinnat-sivusto kertoo tiedotteessaan, että kaupunkien sisällä B-ajokortin hintahaarukka on 150 euroa. Pakollinen autokoulun kakkosvaihe maksaa puolestaan autokoulusta riippuen 180–370 euroa. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (36)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nythän kokoomuslaiset autokoulu huijarit ovat saaneet lobatuksi läpi lain, että ajokortti tulee uusia 15 vuoden välein. Tämä tietää mahtavia lisätuloja näille iilimadoille taas.
Nimetön 25.4.2012 10:31

Anonyymi
Halvempaa ja helpompaa on ajaa ilman.
kortiton 25.4.2012 10:35

Anonyymi
Jos oma pää riittää teoriakokeen suorittamiseen eikä ole mikään kuumakalle, niin lapsen opettaminen opetusluvalla on ihan järkevä vaihtoehto. Siinä saa viettää hienoa aikaa lapsen kanssa. Ajo-opetus on tuolloin jopa autokoulua parempaa ja kustannukset jäävät noihin viranomaismaksuihin.
opettaja 25.4.2012 10:37

Anonyymi
Pitäähän sitä ÄssäMersuun polttoainetta saada :D
Tepa 25.4.2012 10:41

Anonyymi
2.vaihe : talven jälkeen likainen öljyrata tökkimisineen ja luento uuden autokoulu auton taloudellisuudesta!350 euroa kiitos!! Kuka antaa luvan ryöstää nuorelta kuukauden ruokarahat?!! SIKAMAISTA TOUHUA!
virkamiehet maksettu 25.4.2012 10:42

Anonyymi
Jos oma pää riittää teoriakokeen suorittamiseen eikä ole mikään kuumakalle, niin lapsen opettaminen opetusluvalla on ihan järkevä vaihtoehto. Siinä saa viettää hienoa aikaa lapsen kanssa. Ajo-opetus on tuolloin jopa autokoulua parempaa ja kustannukset jäävät noihin viranomaismaksuihin.


Meinaat siiten että ajovarusteet omaan autoon on ilmaisia (polkimet yms)? Ja niin ajaminenhan ei maksa mitään omalla autolla?
Olli M 25.4.2012 10:43

Anonyymi
Mitä sitä koko korttia hankkimaan, ajetaan ilman, autotkin niin huonoja, jos verrataan kansainvälisesti, mitenkäs muuten.
rahat meni EVM-rulet 25.4.2012 10:56

Anonyymi
Kortin kanssa ajetaan kuin hullut, kun alla on Audi.

Saa korkeintaan ehdonalaista, jos tulee ruumiita.
kortti ei aja mitään 25.4.2012 10:59

Anonyymi
Että sattuikin automainos tohon väliin, paljonko lehti saa siitä.
takuulla en lue tark 25.4.2012 10:59

Anonyymi
Että sattuikin automainos tohon väliin, paljonko lehti saa siitä.


Käytä AdBlock pluginia selaimessasi niin ei tule mainoksia.
Nimetön 25.4.2012 11:02
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?