Kirjaudu ▼
 

Kilometrikorvaus kiristyy – milläs nyt tienataan?

Heini Karjanmaa
Kilometrikorvaus kiristyy – milläs nyt tienataan?
Hallitus aikoo pienentää kilometrikorvauksia, ettei oman auton työajokäytöllä vain enää rikastuisi. Kymmenet tuhannet suomalaiset saavat nyt pohtia, olisiko työsuhdeauto sittenkin kannattavampi valinta. Joillekin on – ellei valtio pian rukkaa autoedunkin arvoja.
Outi Kokko
22.4.2012 06:01
591

Hallitus aikoo kiristää omalla autolla työajoja ajavien kilometrikorvauksia. Kehysriihessä suunniteltiin, että korvaus puolittuisi, kun autoilija olisi ajanut työajoja 15 000 kilometriä vuodessa. Tänä vuonna täysi korvaus on 45 senttiä. Näillä näkymin uudistus tulisi voimaan ensi vuoden alussa.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo, että muutos lisäisi varmasti pohdintaa siitä, onko edullisempaa ajaa työajoja omalla autolla vai työsuhdeautolla.

– Jos autoedun arvot pysyvät suunnilleen entisellään, tilanne kannustaa autoedun ottamiseen, Veronmaksajain keskusliiton johtava lakimies Juha Koponen sanoo.

Myös Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ arvioi, että työsuhdeautojen määrä lisääntyisi.

– Suunta on työsuhdeautoihin päin, uskoo yritysautojen hallinnointi- ja rahoitusyhtiö LeasePlanin Suomen-toimitusjohtaja Petteri Pihlas.

Asiantuntijat eivät osaa ennustaa, miten suuri siirtymä voisi olla. Nykyisin noin 80 000 suomalaista nauttii autoedusta ja kolmella neljäsosalla heistä on vapaa autoetu.

Noin 900 000 autoilijaa saa kilometrikorvauksia työajoistaan omalla autolla. Niemisen mukaan joukosta joka kymmenes ajaa yli 15 000 kilometriä vuodessa työajoja.

Paljon työajoa, vähän omaa ajoa
- silloin työsuhdeauto auttaa

On monitahoinen kysymys, milloin työsuhdeauton ja milloin oman auton käyttö olisi työntekijän kannalta edullisinta.

Juha Koponen huomauttaa, että tilanne on tapauskohtainen. Autoliiton Niemisen mielestä olennaista on, paljonko autolla ajetaan omaa ja paljonko työnantajan ajoa.

– Jos omaa ajoa on enemmän, vapaa autoetu tulee suhteessa järkevämmäksi vaihtoehdoksi, Nieminen sanoo.

Kilometrikorvausten kiristymisessä eniten menettää henkilö, joka käyttää autoaan pääasiassa työssä ja ajelee vapaa-aikanaan vähän.
Menetys on suhteessa sitä suurempi, mitä enemmän työnantajan ajoja kertyy. Tällöin valtaosa auton kulumisesta on työnantajan aiheuttamaa, ja sen maksat itse.

Pohdinnassa tulee ottaa huomioon auton ikä, koko ja  pääomakustannukset. Aina ei kannata laittaa kymppitonneja omaa rahaa likoon uuden auton ostamiseen, jos suurimman hyödyn autosta saa työnantaja.

Myös arkitilanteita kannattaa miettiä. Auton huollot ja korjauskulut eivät yllätä, jos käytössä on työsuhdeauto jossa ne kuuluvat "hintaan".

Työsuhdeautoilijaksi siirtyvän
rahapalkka voi kutistua

SMKJ:n mukaan valtiovarainministeriö odottaa, että työnantajat maksaisivat korvausta enemmän kuin puolet täydestä korvauksesta siltäkin osin, kun kilometrit ylittävät 15 000 ajokilometriä vuodessa.

Autoliiton Pasi Nieminen epäilee tämän toteutumista. Hän miettii, miten työnantaja suhtautuu siihen, että tehtyjen sopimusten perusta vaihtuu.

– Voiko työnantaja olettaa, että työntekijä jatkaa omalla autolla ajamista kun korvausperuste näin olennaisesti muuttuu. Todennäköisesti ei voi, Nieminen sanoo.

Kaikki yritykset eivät myöskään suostu hankkimaan väelleen työsuhdeautoja. Ison leasinglaivaston, saati firman omistusautojen hallinnointi koetaan hankalaksi.


Oma kysymyksensä on, miten työsuhdeauto vaikuttaisi ansioihin. Useimmiten autoetu annetaan osana palkkaa eli sen ottajan rahapalkka pienenee edun verotusarvon verran. Autoetua verotetaan samalla tavalla kuin palkkaa.

Ne hyötyvät, jotka saavat tingittyä autoedun palkkansa päälle, ikään kuin palkankorotuksena.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Mutta kaikki kannattavuuslaskelmat voivat mennä vielä moneen kertaan uusiksi. Kukaan ei tiedä, saako verottaja vielä päähänsä muuttaa nykyisiä autoedun laskentaperusteita.

Ensi vuonna autoedun verotusarvot voivat olla ihan jotain muuta kuin nyt, jos valtio tarvitsee kassaansa lisäpaikkausta.

Väärinkäyttäjät
halutaan kuriin

Uudistusta esittäessään liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) sanoi haluavansa puuttua kilometrikorvausjärjestelmän epäkohtiin. Hän arvioi tammikuun lopussa Ylen uutisille, että korvausten tulisi kohdentua niille, joille auto on konkreettinen työväline.

– Väitän kyllä, että kaikki tämän päivän 900 000 korvauksen saajaa eivät ole siinä tilanteessa, hän sanoi.

Taloussanomat kirjoitti syyskuussa, että oman auton käytöllä on mahdollisuus ansaita. Kilometrikorvausta on kasvatettu tasaisesti vuosittain, vaikka uudet autot kuluttavat yhä vähemmän polttoainetta eli kulkevat halvemmalla.

Suomen Rahatiedolla teetettyjen laskelmien mukaan korvauksesta onkin muodostunut niin merkittävä etu, että uudetkin autot maksavat itsensä jo muutamassa vuodessa takaisin.

Petteri Pihlas arvelee, että esityksestä syntynyt poru ainakin osin todistaa, että korvausmalli on kattanut kustannuksia, jotka eivät liity pelkästään auton käyttöön työajossa.

– Vahva keskustelu on oire siitä, että järjestelmällä on ihmisille taloudellista merkitystä, hän lisää.

Järjestelmän on
oltava kohtuullinen 

Veronmaksajain keskusliitto pitää uudistuksen perusteluita köykäisinä.
Juha Koposen mielestä nykyinen systeemi on hyvä, eikä kaikkia pidä rangaista siitä, että jotkut tekevät rikoksia. Hän viittaa kiinteistönvälitysalalta paljastuneisiin kilometrikorvausten väärinkäytöksiin.

Monet muutkin etujärjestöt kuten SAK ja SMKJ ovat vastustaneet esitystä. SMKJ:n toimitusjohtaja Juha Häkkinen arvioi liiton verkkosivuilla, että työntekijä voi joutua maksamaan siitä ilosta, että saa kiertää asiakaskäynneillä.

Pihlas huomauttaa, että järjestelmän tulee toki olla kohtuullinen.

– Ei voi käydä niin, että henkilö joutuu käyttämään autoaan työssään, eikä saa oikeasti aiheutuvista kustannuksista korvauksia, hän sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (591)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 60
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei mitään hätää. Ostakaa kunnon polkupyörä ja lenkkikengät. Ja talvikäyttöön sopii vallan hyvin sukset tai potkukelkka. Mitä järkeä on mennä työhön jossa on aivan liian pitkät työmatkat. Hankkikaa työ jota voi tehdä kotipaikkakunnalla.
turhaa rutinaa " 22.4.2012 6:11

Anonyymi
Ei mitään hätää. Ostakaa kunnon polkupyörä ja lenkkikengät. Ja talvikäyttöön sopii vallan hyvin sukset tai potkukelkka. Mitä järkeä on mennä työhön jossa on aivan liian pitkät työmatkat. Hankkikaa työ jota voi tehdä kotipaikkakunnalla.


No jo on taas pölvästi. Tuletko näyttämään mulle miten otan mukaan 100+ kiloa painavan mittalaitteiston, jota tarvitaan Hanko-Rovaniemi-välillä? Voi tulla hiihtäessä kuuma...
Huoh 22.4.2012 6:17

Anonyymi
Nämäkin veronmaksajilta "säästetyt" rahat menevät lyhentämättöminä julkisen sektorin virkamieseliitin palkankorotuksiin.

Ja tietysti monikulttuurisuuden edistämiseen. Puhumattakaan Diakonissalaitoksen romanikerjäläisten ja narkomaanien kymmenien miljoonien Eurojen loistohotellien rakentamiseen.
Nimetön 22.4.2012 6:23

Anonyymi
"Hankkikaa työ jota voi tehdä kotipaikkakunnalla.

No jo on taas pölvästi. Tuletko näyttämään mulle miten otan mukaan 100+ kiloa painavan mittalaitteiston, jota tarvitaan Hanko-Rovaniemi-välillä? Voi tulla hiihtäessä kuuma..."

Tuossahan se vastaus olikin: Hankkikaa työ jota voi tehdä kotipaikkakunnalla. Kenen kotipaikka on Hanko-Rovaniemi välillä? Minulla on koti ja työpaikka ja niiden välimatka on varsin lyhyt eli tuvasta navettaan, kanalaan ja hevostalliin ja takaisin. Ja kyllä ne työt tulee vielä tehtyä sielä kotimetsäpalstallakin. Ja uskokaa tai älkää kaikki verot on maksettu.
maatalousyrittäjä 22.4.2012 6:36

Anonyymi
Eikös suomi ole softaajien ja nörttien maa, täällähän ei kukaan enää tee muuta kuin it-hommia, hallituskin kehottaa etätyön tekemiseen esim mökiltä käsin, näin suomi saadaan nousuun kun luodaan uusia rovioita, habboja, pilvipalveluita , ihanaohjelmia , softdreamereita yms...kuka enää mitään mittalaitteita raahaa mukanaan??? kuullostaa maahanmuuttajien duuneilta, kunnon suomalainen on nykyään it-hypetyksessä, riittää kun on mies ja läppäri sekä olkalaukku, sitä duunia katsos voi tehdä vaikka baarista, tätähän hallitus toivoo että saadaan uusia start up firmoja it-alalle
codeman 22.4.2012 6:40

Anonyymi
Autoetu/työsuhdeauto ei ole mikään vaihtoehto kaikille. Esimerkiksi itselläni oli liian alhainen 'job grade', toisaalta työajoja aikoina ja paikkoihin , jotka vaativat autolla menoa.
ei enää työtä eikä a 22.4.2012 6:42

Anonyymi
Rikastua km korvauksilla?
Hallitus jatkaa johdonmukaisella linjalla yksityissektorin aktiiviväestön ja etenkin mikroyrittäjien kurittamisessa (vrt 1990) ja sossutukien kasvattamisessa.
Unohtuu että toisin kuin hallitus me olemme laskutaitoisia ( pitkä matematiikka 10 ja laudatur). Meidän kanssa riitely on samalla lailla epätasainen ottelu kuin Mossad vastaan sivaripuunhalaaja.
Koko homman takana ei kuin epäpätevien pikkusielujen silmitön kateus ja "maailman paras (tillfällig) autovero".
Vielä olis noin 9 miljardia lisäsäästöjä saatava, tässä alkusoitto...
Eesti, Eesti, kaipaan sua niin perkeleesti...
Dirlandaa - tässä in 22.4.2012 6:55

Anonyymi
Ei mitään hätää. Ostakaa kunnon polkupyörä ja lenkkikengät. Ja talvikäyttöön sopii vallan hyvin sukset tai potkukelkka. Mitä järkeä on mennä työhön jossa on aivan liian pitkät työmatkat. Hankkikaa työ jota voi tehdä kotipaikkakunnalla.


Työttömäksi jääminen olisi kyllä kannatavin vaihtoehto, sillä silloin ei työmatkaa olsi lainkaan.
Napapossu 22.4.2012 6:57

Anonyymi
lehdenjakajat jotka ajavat omilla autoillaan mm. maaseutupiirejä kiittävät.
pena 22.4.2012 6:57

Anonyymi
Kilomtrikorvaukset pitäisi poistaa kokonaan. Miksi verovaroilla tuetaan yksityistä liiketoimintaa. Kustannukset on katettava hinnoittelulla.
Julkinen ja yksityin 22.4.2012 6:59
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 60
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?