Geely valjastaa Volvon Kiinan-valloitukseen
Volvo kilpailee Audia ja BMW:tä vastaan maailman suurimmilla automarkkinoilla yli kaksinkertaistamalla maassa myytävien mallien määrän.
Tällä hetkellä Kiinassa myydään kuutta eri mallia, mutta Volvo aikoo lanseerata kymmenen uutta kuuden vuoden kuluessa.
Yhtiö aikoo yli nelinkertaistaa myyntinsä vuoteen 2015 mennessä. Silloin Volvo haluaa myydä Kiinassa 200 000 autoa.
Volvon on tarkoitus aloittaa tuotanto Kiinassa ensi vuonna, mutta yhtiö ei ole toistaiseksi saanut viranomaisten hyväksyntää tehtailleen.
Volvon Kiinan-valloitus on osa sen omistajan Geelyn suunnitelmaa kaksinkertaistaa autojensa myynti 800 000 autoon kymmenessä vuodessa.
∇ Mainos ∇











