Kirjaudu ▼
 

Näin Virossa: Osta sähköauto, saat 19000 euroa

Harry Kuurio
Näin Virossa: Osta sähköauto, saat 19000 euroa
Viron valtio on alkanut maksaa tavallisille autonvaihtajille suoraa tukea sähköautojen ostamiseen. Parhaimmillaan sähköauton ja lataustolpan hankintaan voi saada avustusta 19000 euroa.
Taloussanomat, Harry Kuurio
5.4.2012 15:42
107

Sähköautot ovat etelänaapurissamme saaneet melkoisen kilpailuedun. Valtion avokätiset tukiaiset käytännössä puolittavat sähköautojen kuluttajahinnat.

Esimerkiksi täyssähköinen, Vuoden autoksi 2011 valittu Nissan Leaf maksaa Suomessa 40800 euroa. Auto tuli nyt myyntiin Virossa, mutta sikäläinen ostaja maksaa siitä ja latauslaitteistosta yhteensä ehkä 22000 euroa.

Syynä on Viron hallituksen päätös vähentää liikennepäästöjä mieluummin porkkana- kuin keppikeinojen avulla.  

Yksityiset autoilijat saavat valtiolta sähköauton hankkimiseen maksimissaan 18000 euron ostotuen. Kotipihaan pystytettävästä lataustolpasta valtio antaa tuhannen euron korvauksen, mikä käytännössä kattaa esimerkiksi Fortumin myymän latauslaitteiston hinnan kokonaan.

Valtio tukee myös pikalatausasemien rakentamista taajamiin pysäköintipaikkojen yhteyteen. Tavoitteena on pystyttää pikalatausasemia pääteillekin 50 kilometrin välein, mikä pienessä maassa onnistuneekin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nämä sähköisen liikkuvuuden investoinnit rahoittaa Green Investment Scheme, jota rahoittaa vientiluottoyritys KredEx.

Suomessa täyssähköautoilta peritään alennettu, viiden prosentin autovero, mutta muita ostotukia ei myönnetä. Helsingin kaupunki sentään antaa sähköauton pysäköintikuluista 50 prosentin alennuksen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (107)


Anonyymi
Suomi on oikeasti niin pska maa että muutan Viroon. Kyllä tämä jo riittää.
Olen itse miettinyt samaa jo pari vuotta. Alkaa riittelee tämä touhu.
Ja ruveta tekemään johdettua ryöstömatkoja Suomeen.


Kun suomessa pian romahtaa talous niin olen yksi Economical Hitman jotka vievät tuhkatkin pesistä tästä maasta. Toimintaa on hyvä harjoittaa Virosta käsin, läheltä taistelutannerta komentokeskuksesta Tallinnasta.

Suomi tuhoutuu, oletko sinä valmis? Minä olen :)
Viron velka 6% bkt:s 5.4.2012 18:15

Anonyymi
Hiilijalanjäljen pienentäminen, buhaahaa .. :D Jokainen joka tuntee Viron politiikkaa ja yleistä ihmisten asennoitumista ympäristökysymyksiin tietää sen, että siellä päästöillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Tämän koko kuvion takana on oikeasti päästökaupan järjettömyys. Viron neuvostoaikainen energiaintensiivinen tehoton tuotanto ajautui aikanaan nurin, mutta tämähän ei tietenkään heti näkynyt päästökaupan kiintiöissä, vaan Viro sai hyvät päästökiintiöt joita se nyt on muuttanut rahaksi. Tälläkin hetkellä Virolla on kiintiönä 12,72 miljoonaa tonnia, kun vastaavasti Suomella on ainoastaan kolme kertaa enemmän 37,6 miljoonaa tonnia, vaikka Suomessa on neljä kertaa enemmän ihmisiä.
diiba 5.4.2012 18:21

Anonyymi
Ei koske Suomea. Suomalaisten autoilijoiden rahat pumpataan Kreikan gigoloille. Eilen taisi muuten olla uutinen että Suomi on maailman toiseksi onnellisin maa. Sääliksi käy niitä onnellisimmassa maassa asuvia, mikä maa lieneekään.
Katku 5.4.2012 18:24

Anonyymi
Viron tie on irlannin tie ,ensin kaikki nettoedut eusta ,sitten kerjuulle..eiköhän tämäkin nerokas tuki takaa eu rahoituksen systeemille ,nämä entiset slobomaat on mestereita vedättää aikansa ,vaikka itsenäisyyden pyrähdykset on aina lyhyitä,maan todellinen talous perustuu tuille, rosvoukselle, alkoholikaupalle jne ,myös länsimaiden sosiaalituille..Maassahan ei ole niinsan vanhaa rahaa, eikä juurikaan luononvaroja ,hetkeksi lainaan saatu teollisuus on jo alkanut paeta hintatason nousun myötä,halpatyövoimareservi ei pidä maan taloutta yllä loputtomiin.Luulenpa että tässä on yksi seuraavista autettavista
tööt vähi 5.4.2012 18:33

Anonyymi
Hah tuli niin keväisen hyvä fiilis kun tajusin että tämä on viimeinen niitti ja lähden Suomesta, rahat omaisuus kaikki mukana Viroon ja takaisin en tule koskaan :)

Maksan niin ilomielin Viroon tasaveroa. Mahtava valtio, paras maailmassa?! :O
Nimetön 5.4.2012 18:35

Anonyymi
Viron tie on irlannin tie ,ensin kaikki nettoedut eusta ,sitten kerjuulle..eiköhän tämäkin nerokas tuki takaa eu rahoituksen systeemille ,nämä entiset slobomaat on mestereita vedättää aikansa ,vaikka itsenäisyyden pyrähdykset on aina lyhyitä,maan todellinen talous perustuu tuille, rosvoukselle, alkoholikaupalle jne ,myös länsimaiden sosiaalituille..Maassahan ei ole niinsan vanhaa rahaa, eikä juurikaan luononvaroja ,hetkeksi lainaan saatu teollisuus on jo alkanut paeta hintatason nousun myötä,halpatyövoimareservi ei pidä maan taloutta yllä loputtomiin.Luulenpa että tässä on yksi seuraavista autettavista


Viron velka on 6% joten ole huoleti, heitä ei tarvitse auttaa.

Koita sinä esimerkiksi vetää itsesi jojoon, kommari.

Virossa on 30% venäjän kielistä sakkia eikä puhettakaan kaksikielisyydestä. Siellä on katsos demokratia.
vedä V**** päähäs 5.4.2012 18:38

Anonyymi
Mummoni sukupolvi nosti tämän pienen maan jaloilleen sodan jälkeen. 2000-luvun hallitukset ovat orjuuttaneet kansalaiset maksamaan muiden maiden ongelmat, tästä johtuen minimoin kaikki tuloni niin, että valtio ei saa kuin murto-osan tuloistani.
Kansalainen X 5.4.2012 18:49

Anonyymi
viro on veljeskansa voi harmi maksetaan yhdessä viulut ja veneveistämöt teillä on nato meillä mvv ministerit vailla vastuuta tasapeli no ei ole
daa 5.4.2012 18:50

Anonyymi
Viron tie on irlannin tie ,ensin kaikki nettoedut eusta ,sitten kerjuulle..eiköhän tämäkin nerokas tuki takaa eu rahoituksen systeemille ,nämä entiset slobomaat on mestereita vedättää aikansa ,vaikka itsenäisyyden pyrähdykset on aina lyhyitä,maan todellinen talous perustuu tuille, rosvoukselle, alkoholikaupalle jne ,myös länsimaiden sosiaalituille..Maassahan ei ole niinsan vanhaa rahaa, eikä juurikaan luononvaroja ,hetkeksi lainaan saatu teollisuus on jo alkanut paeta hintatason nousun myötä,halpatyövoimareservi ei pidä maan taloutta yllä loputtomiin.Luulenpa että tässä on yksi seuraavista autettavista

Viron velka on 6% joten ole huoleti, heitä ei tarvitse auttaa.

Koita sinä esimerkiksi vetää itsesi jojoon, kommari.

Virossa on 30% venäjän kielistä sakkia eikä puhettakaan kaksikielisyydestä. Siellä on katsos demokratia.


Virossa ei kukaan pärjää rehellisellä työllä ja köyhät jätetään heitteille.
Viron politiikka on kaukana Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.
Vertaan Viroa lähinnä Nicolae Ceausescun politiikkaan, valtio pyrkii velattomaksi, rikkaat rikastuvat ja köyhä ovat eurooppalaista kurjalistoa.
Miksi kaikki Pohjoismaat ovat aina kärjessä ja Viro pohjalla?
Onnellisiako 5.4.2012 18:56

Anonyymi
mikä vika virolaisissa osa rosvoja niin on muissakin maissa kaikki tässä ollaan samassa paatissa ainut jos suomen valtion ministerit ei tajua ne pitää vaihtaa rehellisiin ihmisiin ei kai tästä muuten mitään tule katellaanhan nyt
sil viissiin 5.4.2012 19:00
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?