Kirjaudu ▼
 

Kaupunkilaiset kolaroivat kotikulmilla

Roope Salonen/Lehtikuva
Kaupunkilaiset kolaroivat kotikulmilla
Kotikaupungissa kurvit ovat tuttuja, tiedät kokemuksesta vaaranpaikat ja hallitset hankalatkin risteykset. Mistä sitten johtuu, että kolarit sattuvat juuri kotinurkilla?
Taloussanomat
22.3.2012 21:41
19

Peräti 80 prosenttia kaupunkilaisten kolareista sattuu omassa kotikaupungissa, Liikennevakuutuskeskuksen tilaama tuore tutkimus kertoo.

Syitä voi olla useita. Kotikulmilla ajetaan paljon, ja usein huolettomammin, koska usko kotikaupungin teiden ja risteysten tuntemukseen on vankka. Kaupunkilaiset voivat hoitaa valtaosan asioistaan kotikunnassa, mikä vähentää muissa kunnissa tapahtuvien onnettomuuksien osuutta.

Vastaavasti maaseutukunnissa joka toinen onnettomuus tapahtui oman kunnan alueella. Lopuista törmäyksistä merkittävä osa sattui lähimmässä kaupungissa, Liikennevakuutuskeskuksen tiedote kertoo.

Mielenkiintoisen poikkeuksen muodostavat mökkikunnat. Niissä kolaroivat paljon suurten kaupunkien asukkaat, jotka saapuvat viettämään kuntaan vapaa-aikaa. Ehkäpä mökkireissulla ajetaan yhtä huolettomasti kuin kotikulmilla.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jo reilu parikymmentä vuotta sitten autokoulussa opetettiin että tutut reitit ovat vaarallisempia koska niihin on tottunut sellaisenaan.

Sama myöskin vesillä väylillä.
Nimetön 22.3.2012 21:58

Anonyymi
Saaristossa esim. Houtskarissa paikalliset ajavat kovaa ja kannissa. Samoin maaseudun sydanalueilla.
Talonmies 22.3.2012 22:16

Anonyymi
No kuka helwattu sitä nyt lähtee jonnekin syrjäkylille kolareita ajamaan ??

Eihän siellä edes liiku ketään jonka kanssa vois törmätä !
Nimetön 22.3.2012 22:50

Anonyymi
Mitä enemmän liikut, sitä todennäköisemmin joudut onnettomuuteen. Onnettomuus tapahtuu todennäköisimmin siellä, missä eniten liikut.
aika usein kotona 22.3.2012 22:53

Anonyymi
Kotikaupungissa kurvit ovat tuttuja..

Näin on, tuttuja kurveja..
Dilbert 23.3.2012 0:12

Anonyymi
johtuisikohan se siitä että on vain yksi ura jota junnataan tuhatsatatuhattakolmekertaa vuodessa näillä polttoaineenhinnoilla ja kerran kesässä käydään näyttämässä isin uutta Bemaria selkosilla.
Korpiloukun Iivari 23.3.2012 0:49

Anonyymi
Kotikulmat ovat niin tuttuja että valppaus herpaantuu ja ajatukset harhailevat jo kotitöissä. Itse törmäsin omaan portinpylvääseeni jonka vierestä olin ajanut sujuvasti kahdeksan vuotta monta kertaa päivässä.
Pastori Anderson 23.3.2012 1:01

Anonyymi
Tai sitten kotikulmilla sitä vasta osaakin varoa kauhukakaroita, naapurin rattijuoppoa, mielenterveyskuntoutujia, naisautoilijoita sekä muita tavanomaisia liikennehaitakkeita.

Niiden toilailuja kun päivittäin tulee ikkunasta katseltua.
nuori mies 23.3.2012 4:21

Anonyymi
Kun kerran 80% sattuu kotikulmilla, kannattaa muuttaa muualle ;-)

Väitän muuten, että uusien autojen turvallisuusmääräykset ovat yksi syy kyseisiin onnettomuuksiin. Nykyiset paksut A- ja B-pilarit sekä hyvin pienet sivuikkunat, autosta ei enää näe ulos!
Minä vaihdoin autoa siksi. Mm Mazda 6 ja MB W211 niistä on huono näkyvyys.
näin se vaan on 23.3.2012 4:21

Anonyymi
minä kävelen takaperin kierien joka paikkaan.
autoilijat hämääntyy 23.3.2012 5:58
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

 
Henkilöautojen ensirekisteröinnit Top 10
merkki3/20142014
VOLKSWAGEN10983636
TOYOTA10733614
SKODA9262872
VOLVO7372400
NISSAN6991762
KIA6901734
FORD6741986
AUDI6132081
BMW4421666
OPEL4381295
   
malli3/20142014
SKODA OCTAVIA5591912
VOLKSWAGEN GOLF5371838
NISSAN QASHQAI5261132
KIA RIO341647
TOYOTA AURIS281987
TOYOTA YARIS251784
FORD FOCUS224699
FORD FIESTA217510
AUDI A3212786
TOYOTA AVENSIS186680

Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi / Bisnode Marketing Oy