Kirjaudu ▼
 

Perussuomalainen pelasti ABC-asemien lapsiasiakkaat

Jussi Nukari / Lehtikuva
Perussuomalainen pelasti ABC-asemien lapsiasiakkaat
Kansanedustaja sai sulan hattuunsa. Lapset saivat pyyhkeet ja käsienpesun.
8.3.2012 10:38
Sakari Nupponen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

– Pienet matkaajat, lapset, on aloitteeni johdosta huomioitu ABC-asemilla ja Deli-asemilla. Heille on asennettu naulakoita, käsienpesualtaita, käsipaperia ja kuivureita, kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Arja Juvonen (ps) selvittää.

Juvonen vastasi Taloussanomien poliitikoille lähettämään tiedusteluun, jossa kysyttiin heidän syitään osallistua HOK-Elannon edustajiston vaaleihin. Ehdokaslistat vahvistettiin eilen.

Nyt tätä on pakko kysyä myös HOK-Elannon liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtajalta Markku Kuusiselta.

Onko asia näin? Voiko yksi edustajiston jäsen saada aikaan tällaisia ratkaisuja ABC-asemilla?

– Edustajiston jäsenten aloitteet ovat meille yksi merkittävä kanava toimintamme asiakaslähtöiseen kehittämiseen. HOK-Elannon ABC-asemien saniteettitiloihin on asennettu vaateripustuskoukut siten, että ne palvelevat myös perheen pienimpiä kyseessä olevan edustajiston jäsenen aloitteesta.

Timo Soini veti
äidin ja hoitajan

Juvonen muistuttaa tulleensa valituksi hoitajana ja äitinä. Valintaa toki edesauttoi ääniharava Timo Soini (ps), joka ei enää asetu ehdolle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Juvonen kertoo tehneensä edustajistossa monia aloitteita.

– Muun muassa Rainbow-tuotemerkkien S-merkit ovat lähtöisin aloitteestani.

Hänen mielestään HOK-Elannon edustajistossa voi vaikuttaa oikeasti, jos on hoksottimet ja ajatukset kohdallaan.

– Voihan siellä sitten myös istua kauden tekemättä yhtään ainuttakaan aloitetta. Itselläni kolmen lapsen äitinä on tuntemus ja kokemus liki kaikista kauppaketjuista ja hinnoista. Hyviä aloitteita tarvitaan, siksi asetun edelleenkin ehdolle, Juvonen sanoi Taloussanomissa jo viikko sitten.

8.3.2012 10:38
Sakari Nupponen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (46)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Poliisien ja poliitikkojen avoimen lahjonnan takia lopetin asioinnin S-ketjussa.
Anonyymi: Repe 8.3.2012 10:47

Anonyymi
Upea suoritus! Loistava osoitus uutteruudesta! Jatkaa perussuomalaisten poliitikkojen urotekojen sarjaa. Luonnollisesti myös Taloussanomat noteeraa oman puolueen voimannäytön.
Anonyymi: Ylpeä kansalainen 8.3.2012 10:49

Anonyymi
Upea suoritus! Loistava osoitus uutteruudesta! Jatkaa perussuomalaisten poliitikkojen urotekojen sarjaa. Luonnollisesti myös Taloussanomat noteeraa oman puolueen voimannäytön.


Sanonakonserni, perussuomalaisten väsymätön puolustaja.
Anonyymi: M. Äntti 8.3.2012 10:54

Anonyymi
PERSUT pelastavat Suomen. (ei nimi miestä pahenna, eikä naista)
Anonyymi: suomalainen 8.3.2012 10:57

Anonyymi
Perussuomalaiset pelastavat Suomen,HYVÄ!!!
Anonyymi: suomalainen 8.3.2012 10:59

Anonyymi
Minä en yrittäjänä ymmärrä sitä, miten voi valvoa Osuuskunnan liiketoimintaetua sekä yhteistä etua samanaikaisesti.

Minusta tuntuu että yhteinen etu vaatii riippumattomuutta ja objektiivisuutta, jolloin et voi asettua kenenkään puolelle.
Anonyymi: Only in Finland 8.3.2012 11:00

Anonyymi
Nonin onneksi edes ilmainen vaalimainos julkaistiin nyt kun Timo ei ole enää vetoapuna.
Anonyymi: Jotain hyvää 8.3.2012 11:00

Anonyymi
Edelleen haluan poliitikot pysymään poissa sieltä! Puhutaan vaan pinnalta hienoja juttuja mutta mitä kaikkea puuhataan kulissien takana!
Anonyymi: Nimetön 8.3.2012 11:00

Anonyymi
Jos aikaansaannokset ovat tätä mittaluokkaa, voidaan koko eduskunta lopettaa tänään.

Ehkä jäisi muutama miljardi kassaan Jyrkin toilailuilta.
Anonyymi: tragikomedia 8.3.2012 11:01

Anonyymi
Jos aikaansaannokset ovat tätä mittaluokkaa, voidaan koko eduskunta lo-pettaa tänään.

Ehkä jäisi muutama miljardi kassaan Jyrkin toilailuilta.
Anonyymi: tragikomedia 8.3.2012 11:02
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

18:07 Nyt pätkii Elisan ja DNA:n verkoissa
17:52 Ikävä asuntouutinen USA:sta: myynti kääntyi laskuun
17:21 Tietoturvafirma Nixun anti ylimerkittiin
17:01 Nyt se varmistui: Skagen myi koko Finnair-pottinsa
16:41 Näin kannabis vaikuttaa asuntokauppaan
16:26 USA:n työllisyystilanteesta saatiin yllättäviä tietoja
15:59 Luokittaja: Venäjä voi vajota taantumaan ensi vuonna
15:12 Talvivaaran suurimman velkojan toimitusjohtaja erosi
15:08 Pankki: Norjalaiset taisivat myydä ison palan Finnairia
15:08 Digitoday "Käyttämällä Facebookia 1.1. alkaen hyväksyt päivittyneet ehtomme" – mikä on toisin?
14:59 Pörssi loivassa nousussa, Finnair laskee
14:25 Merkel on umpikujassa Putinin kanssa
14:23 Perustulosta kenttäkoe? Tarvittaisiin 8000 alle keskituloista
14:16 Uutiskommentti Onko Fennovoiman kotimainen omistus vain 36,63 prosenttia?
13:38 Digitoday Näin selvität moniko mainostaja seuraa surffaamistasi – ja estät sen
13:23 Tutkimus: Moni nainen on kotona "niin väsynyt, ettei jaksa mitään"
12:33 Digitoday Teknologiayritysten kauneuskilpailu: Suomalaisilla syytä juhlaan
12:26 EU julkisti 315 miljardin euron investointirahaston
11:37 Al-Naimi puhui: "öljy vakautuu" – ja näin kävi
11:05 Kolumni Yhden virheen Talvivaara
10:55 Palkanlaskijan palkka kasvoi tavallista duunaria enemmän
10:32 Digitoday Sony maksaa ostajille pelikonsolin valheellisista mainoksista
10:15 Kaksi yhtiötä kasvatti Fennovoima-osuuttaan
10:03 Talvivaaran joukkolainan tuottovaatimus jo 2801 prosenttia
09:53 Perusmetallit voivat kallistua – miten käy nikkelin?
09:18 Neste Oil sai yt:t päätökseen – 200 lähtee
08:51 BlackBerry tarjoaa iPhonesta vaihtaville 550 dollaria
08:33 Komissio julkistaa tänään elvytyspaketin
08:10 HS: Pisararata paljon luultua kannattamattomampi
08:07 Saksa asettaa naisille kiintiöt yrityksiin
Asiakastieto

Yhteistyössä

 
Henkilöautojen ensirekisteröinnit Top 10
merkki10/20142014
TOYOTA111510661
VOLKSWAGEN92711157
SKODA7478471
FORD6266512
VOLVO6236582
KIA6035384
MERCEDES-BENZ6024699
NISSAN5705647
BMW4004230
AUDI3765390
   
malli10/20142014
VOLKSWAGEN GOLF4625221
SKODA OCTAVIA4545183
TOYOTA AURIS4483169
NISSAN QASHQAI2963627
KIA RIO2942016
TOYOTA AVENSIS2332204
FORD FIESTA2241972
TOYOTA YARIS2112389
MERCEDES-BENZ A-SARJA208920
VOLVO V401581504

Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi / Bisnode Marketing Oy