Chevrolet Captivasta kuoriutui kansanmalli
Korealaisen Daewoon kehittämän Captiva-katumaasturin Suomessa myydyt malliversiot ovat olleet varustelultaan yleensä varsin täyteen pakattuja.
Nyt emoyhtiö General Motors on halunnut tehdä autosta tänne kylmään köyhään pohjolaan paremmin istuvan kansanmallin, uusitun hinnat alkaen -version.
Vaikka Chevrolet Captiva LS onkin ulkoisesti lähes saman näköinen kuin äveriäämmät isoveljensä, Ilta-Sanomien koeajajien mielestä varusteiltaan auto tuntuu jo miltei liiankin riisutulta.
Auton vakiovarusteista on turha etsiä automaatti-ilmastointia, ajotietokonetta saati nelivetoa.
Lisätavaroita saa erilaisina paketteina, joiden yhdistelmät eivät vain välttämättä käy kaikkien ostajien tarpeisiin.
Seuraava varustelutaso LT maksaakin jo yli 5000 euroa lisää.
Köyhistely maksaa
kulutuksena
Captivan perusmallit bensa- tai dieselversioina ovat likimain samanhintaiset, noin 34500 euroa.
2,4-litrainen, 167-hevosvoimainen bensamoottori on erittäin kierrosherkkä. Liikkeellelähdöissä kierrokset lipsahtavat helposti 3000:n pintaan, ja ääni on sen mukainen. Samoin kulutus.
Taloudelliseksi moottoria ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa.
Yhdistetyksi kulutukseksi luvataan 8,9 litraa, mutta tällaisiin lukemiin ei talvella päästä muuten kuin teoriassa. Vakionopeudensäädin tekisi matka-ajosta leppoisampaa.
Muuten auto kyllä menee vakaasti ja turhia niiailematta. Takatilat ovat 5-paikkaisena reilut, eikä ihme. Saahan paremmin varustellut Captivat myös 7-paikkaisina.
Muhkean auton pysäköinnissä parkkitutkasta olisi apua.
Hinta: 34550 euroa
Teho: 167 hv ja vääntö 230 Nm
Kulutus: yhdistetty 8,9 l/100 km
CO2: 210 g/km
Tavaratila: 465 l













