Nämä automerkit lopetettiin 2000-luvulla
Ruotsalaisen Saabin ajautuminen konkurssiin ja merkin valmistuksen loppuminen on vain yksi esimerkki lukuisista 2000-luvun automerkkikuolemista.
Autoteollisuus on raaka kilpailukenttä. Tuottomarginaalit ovat usein hyvin pienet ja monet valmistajat kamppailevat jatkuvasti kannattavuusongelmien kanssa.
Jos toiminta jatkuu pitkään kannattamattomana tai tappiollisena, edessä on väistämättä tuotannon rationalisointi. Käytännössä se on tarkoittanut monelle merkille kuoliniskua valmistuksen loppuessa.
Kuluvan vuosituhannen aikana jo lukuisia automerkkejä on haudattu. Paraikaa setvitään Saabin kuolinpesän kohtaloa.
Saabin viimeisimmät omistajat GM ja Spyker / Swedish Automobile eivät missään vaiheessa saaneet merkkiä tarpeeksi kannattavaksi.
Autokalmistoon menneitä
merkkejä riittää
Jo vuosituhannen alussa brittiläinen Rover joutui antautumaan markkinavoimille. MG Rover -yhtymän tuotantolaitokset päätyivät 2005 kiinalaisomistukseen. Brändinimikin myytiin aluksi Fordille, joka kauppasi sen myöhemmin Jaguarin ja Land Roverin kylkiäisenä intialaiselle Tatalle.
Yhdysvaltalainen autojätti GM joutui vuosikymmenen eri talouskriisien kourissa lopettamaan muun muassa Pontiacin, Hummerin ja Oldsmobilen valmistuksen.
Jenkkimarkkinoilla kilpaileva Chrysler puolestaan kuoppasi Plymouthin jo 2001.
Chryslerin entinen kumppani Daimler taas ilmoitti viime vuonna ajavansa huippukalliin, jo kertaalleen henkiin herätetyn Maybachin tuotannon alas.
Euro-vainajia on jopa
herätetty henkiin
Muutoin Euroopassa on viime vuosina selvitty suhteellisen pienin menetyksin, ja muutamat jo unohdetut euromerkit ovat saaneet jopa aivan uutta pontta eloonsa.
Paras esimerkki tästä lienee Dacian uusi nousu Renaultin leirissä.
Myös ranskalaisen Simcan henkiin herättämisestä on huhuja liikkeellä. Toistaiseksi Simca kuitenkin vielä lepää patonkimaan mullissa.
Saksassa Opelilla on yhä hallussa Wartburgin tuotemerkki. Yhtiön tiedetään seuraavan Renaultin Dacia-menestystä sillä silmällä; ei ole mahdotonta, että saksalaistehdas rakentaisi itsekin joskus vastaavan halpisauton Warren brändin ympärille.
Trabant sentään pysyy turistikummajaisena. Saksassa kulkee monta nyttemmin täyssähköautoksi muutettua Trabia, mutta merkki ei ole herättänyt missään valmistajassa intohimoja suuremmasta uustuotannosta.
Länsimaista Venäjällekin levinnyt SUV-innostus on auttanut elvyttämään myös itänaapurin kuihtuvia merkkejä.
Esimerkiksi armeijajeeppejä valmistava UAZ oli melkoisissa vaikeuksissa, kunnes yhtiö muutama vuosi sitten tuunasi UAZ:ista räyhäkkään Hunter-siviilimallin. Katu-uskottava laatikkomaasturi sai kotimaassaan heti melkoiset myyntiluvut.
Entisaikoina meilläkin myyty Moskvitsh sen sijaan kuopattiin vuosikymmen sitten, ja viimeisen Volgankin valmistumisesta on jo viitisen vuotta.
Automarkkinoilla merkkikuolema ei silti koskaan ole välttämättä lopullinen. Saab menehtyi 62-vuotiaana. Kukaan ei tiedä, tuleeko klassikkomerkki vielä joskus takaisin.














Kommentit (25)
ei euroopan valuutan kriisissä ihmisillä ole varaa ostaa useitten kymmenien tuhansien autoja.
pankit kaatunut konkusrsseihin eurooopan talouden vakuudet eri mailla ei pidä paikkaansa
lama saattaa riipaista pahemmin kuin 90 luvulla.
kun vakuuksia kysytään
Hönö, ostitko Volkkarin neljällä nollalla? Markkinointiosasto vei sinua kuin litran mittaa.
varustetut bussit romuttamoihin. Ne vasta ovat hengitysilman pilaajia. Ilmasto ei ehkä lämpene (saisi kyllä vähän lämmetä) mutta ei paljon lohduta, kun nääntyy keuhkosairauksiin.
Vielä kun saisi nuo valtavia hiukkaspäästöjä kaupungeissa aiheuttavat isoilla dieselmoottoreilla
varustetut bussit romuttamoihin. Ne vasta ovat hengitysilman pilaajia. Ilmasto ei ehkä lämpene (saisi kyllä vähän lämmetä) mutta ei paljon lohduta, kun nääntyy keuhkosairauksiin.
Uusissa dieselbusseissa on hiukkassuodatin ja saattaa olla katalysaattori. Kaasun käyttöä kaupunkibusseissa voitaisiin edistää. Toinen vaihtoehto bussien korvaaminen raitiovaunuilla tai johdinautoilla. Mallia voidaan hakea Baltian maista tai Sveitsistä.
Ainoa automerkki mitä voi tullakin ikävä, muuten huttua nuo muut.