Mihin Nissan Qashqain etuveto riittää?

Risto Immonen
Mihin Nissan Qashqain etuveto riittää?
Suomen kehnoista keleistä huolimatta harva Nissan Qashqain täkäläinen ostaja raskii hankkia autonsa nelivetoisena. Mutta pärjääkö etuvetomallilla oikeasti näillä lumilla yhtä hyvin?
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.2.2012 06:15
Kommentit 58

Viitisen vuotta Suomen markkinoilla ollut Nissan Qashqai on pysynyt myyntilistoilla hyvin: viime vuonna se oli maan neljänneksi suosituin henkilöauto.

Valtaosa ostajista on myyjien mukaan nuoria perheitä, joissa on korkeintaan pari lasta. Tällaisessä käytössä Qashqaissa ei tule ahdasta, vaikka auto ei tunnukaan ihan niin tilavalta kuin mitä ulkomuodon perusteella arvelisi.

Autosta on olemassa myös parikymmentä senttiä pidempi seitsenpaikkainen malli, mutta sen hinta karkaa jo useimmilta perusperheiltä liian kauas.

Samoin on käynyt auton nelivetoversioille. Vaikka autoa markkinoitiin alunperin lähes kaupunkimaasturina, kaikista Suomessa myydyistä Qashqaista 85 prosenttia on malliston edullisimpia etuvetomalleja.

Korkealta ja kovilla
kierroksilla

Ilta-Sanomien koeajajien mielestä kaksivetoisuus ei silti pilaa Qashqain ideaa. Etuvetomallissakin on riittävän iso maavara, mikä auttaa mökkiteitä ja auraamattomia katuja pitkin mönkiessä.

Kuljettajan paikalta Qashqai tuntuu lähes oikealta SUV-autolta. Siihen kapuaminen on helppoa, autossa istuu korkealla, ja liikennevirtaa on helpompi havainnoida kuin tavallisesta matalasta henkilöautosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Etenemiskyky ei loppujen lopuksi normaalitilanteissa kovin paljon eroa nelivetomallista. Fysiikan lait ovat molemmille samanlaiset: liian kovaa kaarteeseen ajettaessa kumpikin irtoaa lopulta tienpinnasta.

Qashqain hallittavuus on helppoa. Valmistaja on painottanut mukavuutta: jousituksessa on pehmeyttä ja tienpinnan epätasaisuuksissa auton kallistelun huomaa selvästi.

Etuvetomallien moottorit alkavat kuitenkin olla tähän koriin hieman vanhanaikaisia ja puhdittoman tuntuisia varsinkin alakierroksilla. Ripeä eteneminen vaatii kierrosten käyttöä ja moottorin huudattamista. Se taas nostaa auton melutasoa ja kulutusta.

Qashqaissa ei ole mitään isommin häiritsevää piirrettä, ja tekniikkakin lienee varmatoimista: onhan näitä autoja valmistunut Britanniassa Sunderlandin tehtailta jo yli miljoonan yksilön verran.

Nissan Qashqai 1,6 Acenta 2WD

Hinta: 24 190 euroa
Teho: 117 hv, vääntö 158 Nm
Kulutus: yhdistetty 5,9 l / 100 km
CO2-päästöt:139 g/km.
Tavaratila: 410-860 l



 

Lisää Aiheesta
UutinenVW kiilaamassa maailman suurimmaksi (24.10.2011 20:49)
UutinenVTT: E10-bensaa on tutkittu väärin (6.6.2011 11:29)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (58)

Huono 0
Pahin vika on se, että autokauppiaat eivät saa aikaan tarjousta tuosta QashQai:sta.

Yritin päästä rahoistani eroon, muttei kelvannut heille.
Ostaisin jos saisin?
Voisiko täällä joskus esitellä autojakin?
Neliveto qashqain saa mutta suomalaisilla ei ole rahaa.
On se auto kiva kun joka nurkkaa raapii kun lähtee liikkeelle.
Takaveto itselläni.
Itsellä Nissan ja on hyvä peli. Kun Audi- ja Bemaritahvot käyttävät autojaan pajalla kuusi kertaa vuodessa, minä ajan nauraen heidän ohitsensa bussipysäkillä.
Nissan rulaa
Nissan on köyhän valinta. Jos ei tiedä eikä välitä paremmasta niin varmaan kelpo peli. Niinhän se ladakin on.
Bemari
Etenemiskyky ei loppujen lopuksi normaalitilanteissa kovin paljon eroa nelivetomallista. Fysiikan lait ovat molemmille samanlaiset: liian kovaa kaarteeseen ajettaessa kumpikin irtoaa lopulta tienpinnasta.

Minä kun luulin sitä eräänlaiseksi maasturiksi, mutta ilmeisesti se olikin jonkinlainen rata-auto. Meinaako Nissani osallistua tällä autolla Formula 1 -sijaan?
Tuomas
Voisiko täällä joskus esitellä autojakin?[
/quote]
Ladat ja tojotat eivät ole autoja!
Velimies
Autoja ressukoile. ETUVETO maasturi, typerin asia tähän mennessä.
Sairaaksi on mennyt
Auton ostajan mieltä manipuloidaan isolla budjetilla. Esim. tämän NIssanin agressiivinen kuvottava mainoskampanja on lisännyt tämän mallim myyntiä 440%
Mainontaväki tappakaa itsenne!
lada on nopeampi kuin mopo.
jalopuuratti
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 15
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 22
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949