Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui

Antti Liinpää
Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
Keskikokoisten tila-autojen muodinluoja Opel Zafira on päässyt jo kolmanteen mallisukupolveensa. Vieläkö veteraani pärjää uudempia kilpailijoitaan vastaan?
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.2.2012 14:21
Kommentit 12

Kolmetoista vuotta sitten markkinoille tullut ensimmäinen versio Opel Zafirasta aloitti keskikokoisten, 7-paikkaisten tila-autojen mallikilpailun.

Zafiran rakenteissa oli paljon pieniä nokkeluuksia, jotka erottivat sen silloisista jenkkien minivan-rohjakkeista ja eurovalmistajien pakettiautomaisista tuotoksista.

Esimerkiksi kolmannen penkkirivin istuimet painuivat piiloon tasaiseksi lattiaksi: useimmissa muissa tila-autoissa istuimia ei saanut muuten pois tieltä kuin irrottamalla ja kantamalla ne varastoon.

Nyt sama ratkaisu on käytössä yleisesti tämäntyylisissä autoissa, joskus paremmin ja joskus huonommin toteutettuna.

Isompi muoto, silti
yhä takaa ahdas

Ilta-Sanomien koeajajien mielestä uusi Zafira on kelpo tila-auto, mutta nykyisessä kilpailutilanteessa moni muu valmistaja on jo ajanut veteraanin ohi. Opelin hintakin on noussut edellisversiosta.

Zafira tehdään samalle perusrakenteelle Opel Astran, Chevrolet Cruzen ja Orlandon kanssa. Linjakas muotoilu hämää: oikeasti Zafira on lyhyempi kuin esimerkiksi Opel Insignia ja Astran farmari.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vaikka Zafira on edellistä malliversiotaan parikymmentä senttiä pitempi, matkustamotiloissa tulee helposti ahdasta, mikäli kaikki penkkirivit ovat käytössä.

Koeajajat pitivät Zafiran suuria takaovia hankalina: liukuovet olisivat parkkipaikoilla kätevämpi vaihtoehto.

Moottorivalikoimakin on alussa niukka: tarjolla on vain koeajossakin ollut 1,4-litrainen (140 hv) bensiiniturbo sekä kaksilitrainen turbodiesel (130 ja 165 hv). Molempiin saa myös kuusipykäläisen automaattivaihteiston. Kulutus nousee muhkeuden takia hieman tavanomaista henkilöautoa isommaksi.

Rengasmelu erottuu nastarenkailla selvästi, vaikka muuten Zafira on hiljainen auto. Ohjaus on tunnokas ja alusta mukava: kokonaisuus sopii hyvin jokapäiväisessä käytössä olevaan perheautoon.

Ilta-Sanomien koeajajat arvelevat silti, ettei nyky-Zafirasta enää tule ensimmäisen malliversion kaltaista monopolituotetta. Niin monet kilpailijat pystyvät tarjoamaan samat ominaisuudet samalla hinnalla.

Opel Zafira Tourer Enjoy 1,4 T 6MT

Hinta: 29695 euroa
Teho: 140 hv, vääntö 200 Nm
Kulutus: yhdistetty 6,3 l/100 km
CO2: 148 g/km
Tavaratila: 152-1860 l

Lisää Aiheesta
UutinenOpel yhä vaikeuksissa Saksassa (10.4. 21:32)
UutinenFord ohitti GM:n (1.4.2011 20:41)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Saksalla menee hyvin.
Saksa teki viennissään ennätyksen ''BRICS'' maihin vietynä 1 miljardin €uron rajan mentyä rikki, usa ja muu eu ei koskaan pystynyt samaan.


Ole siellä missä markkinat.

Toimiva menopeli
Huono 0
"Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui"

Taidankin kutsua vaimoa tästä lähtien Opel Zafiraksi.
Huono 1
Nokia irtisanoo 1000. Puolustusvoimat 1200. Stora Enso useita satoja. Opel Zafira kasvoi ja kallistui.
Mikä uutinen ei kuulu joukkoon?
Huono 1
"Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui"

Toivottavasti ei kallistunut niin paljoa kuin ns. hirvi-mersu takavuosina...
Ympäri meni
Huono 0
Eipä toi edes ole tila-auto kun on liian pieni et vois sanoa tila-autoksi.
Huono 1
Jos oikeasti tarvitsee tila-autoa niin ei kyl tosta opel zafirasta ole mihinkään kun on niin pieni auto.
7 hengen perhe
Huono 0
"Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui"

Taidankin kutsua vaimoa tästä lähtien Opel Zafiraksi.

Kavereiden kesken Möhköfantti.
Aito
Huono 0
Eipä toi edes ole tila-auto kun on liian pieni et vois sanoa tila-autoksi.

Höpöä. Jos ei pääsääntöisesti tartte kolmea penkkiriviä, niin Zafira on kyllä tosi näppärä tila-auto. Keskimmäinen penkkirivi liikkuu syvyyssuunnassa, eli tasaista roudaustilaa saa reilusti monenlaisiin tarkoituksiin. Lyhyt keula antaa lisätilaa muualle, mikä jutusta unohtui mainita.

Ja kolmas penkkirivi menee näppärästi lattian sisään piiloon, toisin kuin monissa muissa.
Huono 2
Kuka ostaa ooppelin, onhan autojakin olemassa
jos ostat niin osta auto
Huono 1
Nää on näitä "tila-autoja" joihin ei mahdu kolme lastenistuinta takapenkille. Vastaus, että ennenkin mahtui viisi lasta Datsun 100A:n hattuhyllylle ei kelpaa.
Himoköyrijä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949