Autossasi voi olla vaarallinen rengas – varo!
Keski-Euroopan olosuhteisiin valmistetut kitkarenkaat eivät sovellu Suomen kirpeisiin talvisäihin. Pahimmillaan vääränlaiset kitkarenkaat uhkaavat liikenneturvallisuutta Pohjoismaissa.
Näin arvioi teknologian tutkimuskeskus VTT tuoreessa raportissaan. Raportin mukaan lähes 18 prosenttia kaikista kitkarenkaista on vääränlaista mallia.
– Osuus on niin suuri, että se voi heikentää liikenneturvallisuutta, tutkimuskeskuksen tiedotteessa sanotaan.
Leudompiin talviolosuhteisiin tehdyt riskirenkaat eivät ole kuitenkaan jakautuneet tasaisesti eri automerkkien kesken. Pikemminkin vääräntyyppiset kitkarenkaat ovat kasautuneet "muutamiin automerkkeihin ja käytettynä maahan tuotuihin autoihin", VTT arvioi.
VTT:n tutkimuksen mukaan Keski-Eurooppaan tarkoitettuja kitkarenkaita löytyi eniten Audin, BMW:n, Mercedes-Benzin, Volkswagenin ja Volvon autoista. Tutkimuksen mukaan lähes puolet kaikista keskieurooppalaisista kitkarenkaista löytyi näiden viiden automerkin autoista.
Myös Cadillacin, Chevroletin, Lexuksen, Porschen ja Smartin autoista löytyi vääräntyyppisiä kitkarenkaita, mutta otosten määrä jäi erittäin pieneksi.
VTT tutki 1 009 kitkarengasparia talvella 2011. Tutkimuskeskuksen mukaan aineisto on maantieteellisesti edustava. Ahvenanmaa ei ole mukana luvuissa.














