Lähde Lappiin autolla ja köyhdy
Talviloman vietto Lapissa ei ole kovin paljon kalliimpaa kuin ennenkään, mutta matkustus Rovaniemen yläpuolelle maksaa ainakin eteläisimmän Suomen asukkailta jo kohtuuttoman paljon.
Suomen Rahatieto vertaili, miten paljon pääkaupunkiseudun yksinasuja tai kaksilapsinen perhe joutuisi tänä talvena maksamaan eri kulkuvälineillä Ylläkselle tai Leville menemisestä. Vertailukohteina olivat henkilöauto, autojunapaketti, juna-bussi- tai lento-bussi-kuljetusten hinnat.
Näissä laskelmissa matkavaraukset olisi tehty tammikuun puolivälissä, ja loma osuisi viikolle 8.
Tulosten perusteella rahaa palaa jokaisella kulkutavalla melkoisen paljon.
Yllättäen lento Kittilään ja bussimatka sieltä Leville osoittautui hinnaltaan huomattavan kilpailukykyiseksi niin henkilöautoa kuin junaakin vastaan. Jos laskee ajansäästölle rahallista arvoa, lentomatka voi olla taloudellisin vaihtoehto.
Tarjoushintaisten Lapin-lentojen määrän lisääntyminen parantaa myös jonkin verran matkailijan säästömahdollisuuksia.
Autoilun kuluja lisäävät
pitemmät lepotauot
Polttoaineen hintojen nousu tekee autoilusta tänä talvena kallista.
Oheisissa esimerkeissä autoilun kuluja lisää pakolliseksi ajateltu nukkumatauko. Laskelmissa oletetaan, että etelästä liikkeelle lähtevä autokunta joutuu yöpymään matkan aikana esimerkiksi Oulussa mennen tullen.
Harva sinkkukaan, saati lapsiperhe jaksaa oikeasti pimeissä talvioloissa paahtaa pysähtymättä Suomen päästä päähän. Ja jos paahtaa, ainakin liikenneturvallisuus on kuskin ja matkustajien väsymyksen takia vaarassa. Kesällä ajaminen on tietysti vähemmän rasittavaa.
Jos automatkaaja haluaa viettää perillä saman ajan kuin muutkin matkailijat, matkustamiseen pitää varata kaksi päivää enemmän kuin muissa vaihtoehdoissa.
Autoilun todelliset kulut ovat sitten toinen asia, missä realismi usein unohtuu.
Moni automatkailun edullisuutta kehuva unohtaa sopivasti pitkistä ajorupeamista tulevat lisäkulut; aterioinnit, herkkutaukojen ja lasten viihdyttämisen hinnat. Näitä ei oheisessa taulukossakaan ole laskettu.
Sen sijaan lisänäkökulmaa on haettu kokonaiskululaskelmissa: siinä on otettu huomioon, paljonko keskihintaisesta henkilöautosta kertyy kuluja viiden vuoden omistusajalla yhtä talvilomaviikkoa kohti.
| Sinkun talvimatkakulut Lappiin Leville | ||||
|---|---|---|---|---|
| Yksin liikkuvan matkailijan matkakuluja eri kulkuvälineillä, viikolle 8. | ||||
| Kulkuväline | Kulut, euroa | Perusteet | ||
| oma auto, DI | 179,44 | vain dieselauton polttoainekulut 1956 km matkalla, auton kulutus 6 l /100 km DI 1,529 €/l | ||
| oma auto, 95 E | 232,96 | vain bensa-auton polttoainekulut 1956 km matkalla, auton kulutus 7,5 l /100 km 95 E 1,588 €/l | ||
| oma auto, DI + yöpyminen | 309,44 | Lisäksi yöpyminen Oulussa mennen tullen, halvin huonehinta Booking.com-palvelusta | ||
| oma auto, 95E + yöpyminen | 354,30 | Lisäksi yöpyminen Oulussa mennen tullen, halvin huonehinta Booking.com-palvelusta. | ||
| oma auto, kaikki kulut | 723,72 | uuden keskihintaisen auton kaikki kulut 5 vuoden pitoajalla huomioon otettuna | ||
| Oma auto, kaikki kulut + yöpyminen | 853,72 | edellisten kulujen lisäksi myös yöpyminen | ||
| Lento Kittilään, Finnair+bussi | 218,36 | Finnairin halvin lentotarjous ja bussikuljetus meno-paluu. Ei laskettu mahdollisia lisämatkatavaralaskuja. | ||
| Lento Kittilään, Blue1+bussi | 245,61 | Blue1 halvin lentotarjous ja bussikuljetus meno-paluu. Ei laskettu mahdollisia lisämatkatavaralaskuja. | ||
| Juna Rovaniemi+bussi | 242,51 | Pelkät juna- ja bussiliput. Junavuoroja on myös Kolariin. | ||
| Juna Rovaniemi+oma auto | 543,29 | Autojunapaketti ja auton kulut Rovaniemi-Levi. Junavuoroja on myös Kolariin. | ||
| Lähde: Suomen Rahatieto | ||||
| Sinkun Lapin-loman kulut Levillä, viikko 8 | ||||
|---|---|---|---|---|
| Matkakulut | 179,44 - 853,72 euroa | |||
| Majoituskulut Levillä | 528 euroa (Booking.comin edullisin hotellihinta) | |||
| Hissiliput | 160,50 euroa | |||
| Yhteensä | 867,94 - 1542,22 euroa | |||
| Lähde: Suomen Rahatieto | ||||
| Perheen talvimatkakulut Lappiin Leville | ||||
|---|---|---|---|---|
| Perheen (2 aikuista, 2 lasta) matkakuluja eri kulkuvälineillä, viikolle 8. | ||||
| Kulkuväline | Kulut, euroa | Perusteet | ||
| Oma auto, DI | 209,35 | vain dieselauton polttoainekulut 1956 km matkalla, auton kulutus 6 l /100 km DI 1,529 €/l | ||
| Oma auto, 95 E | 264,02 | vain bensa-auton polttoainekulut 1956 km matkalla, auton kulutus 7,5 l /100 km 95 E 1,588 €/l | ||
| Oma auto, DI + yöpyminen | 689,35 | Lisäksi yöpyminen Oulussa mennen tullen, halvin 2x2hh huonehinta Booking.com-palvelusta | ||
| Oma auto, 95E + yöpyminen | 744,02 | Lisäksi yöpyminen Oulussa mennen tullen, halvin 2x2hh huonehinta Booking.com-palvelusta | ||
| Oma auto, kaikki kulut | 723,72 | uuden keskihintaisen auton kaikki kulut 5 vuoden pitoajalla huomioon otettuna | ||
| Oma auto, kaikki kulut + yöpyminen | 1203,72 | edellisten kulujen lisäksi myös yöpyminen | ||
| Lento Kittilään, Finnair+bussi | 819,60 | Finnairin halvin lentotarjous ja bussikuljetus meno-paluu. Ei laskettu mahdollisia lisämatkatavaralaskuja. | ||
| Lento Kittilään, Blue1+bussi | 681,88 | Blue1 halvin lentotarjous ja bussikuljetus meno-paluu. Ei laskettu mahdollisia lisämatkatavaralaskuja. | ||
| Juna Rovaniemi+bussi | 703,76 | Pelkät juna- ja bussiliput, ryhmälippu | ||
| Juna Rovaniemi+oma auto | 985,80 | Junaliput + 2 hyttiä + auto ja auton kulut Rovaniemi-Levi | ||
| Lähde: Suomen Rahatieto | ||||
| Perheen Lapin-loman kulut Levillä, viikko 8 | ||||
|---|---|---|---|---|
| 2 aikuista ja 2 lasta | ||||
| Matkakulut | 209,35 - 1203,72 euroa | |||
| Majoituskulut Levillä | 480 -1059 euroa (Booking.comin edullisin hotellihinta tai Lomarenkaan edullisin mökkihinta) | |||
| Hissiliput | 514 euroa | |||
| Yhteensä | 1203,35 - 2776,72 euroa | |||
| Lähde: Suomen Rahatieto | ||||













