Kumpi kannattaa tänä vuonna: bensa vai diesel?
Vuodenvaihteessa toteutuneet polttoaine- ja käyttövoimaveron muutokset vaikuttavat reippaasti myös bensa-auton ja dieselin laskennallisiin käyttökulueroihin.
Dieselpolttoaineen hinta nousi noin 13 senttiä litralta, mutta vastaavasti valtio lupasi alentaa käyttövoimaveroa.
Suomen Rahatieto laski, miten erikokoisten autojen vuotuiset käyttökulut ovat nyt muuttuneet. Käyttökuluiksi lasketaan ajoneuvovero, käyttövoimavero sekä polttoainekustannukset.
Tulosten perusteella voi itse kukin päätellä, millainen ajokki oman perheen tarpeisiin vuonna 2012 parhaiten sopisi.
Pikkuautolla kannattavuusero
muuttui selvästi
Etelä-Euroopassa hyvin suositut pienet dieselautot alkoivat meillä yleistyä kunnolla vasta 2000-luvulla.
Mitään kansansuosikkeja näistä ei ole tullut, varsinkin kun modernit pienet bensiinimoottorit pystyvät hyvin kilpailemaan pikkuautosarjassa niiden kanssa taloudellisuudellaan ja tehollaan.
Vielä vuonna 2011 pikkudieselin hankinta kannatti, jos sillä tuli ajettua vuodessa yli 18 000 kilometriä. Nyt tänä vuonna kannattavuusraja on siirtynyt tuhannella kilometrillä ylöspäin. Vasta 19 000 kilometriä suuremmilla ajomäärillä dieselin pito tulee edullisemmaksi kuin bensa-auton käyttö.
Autokauppiaiden mukaan harvalla pikkuautolla tosin ajetaan vuosittain useita kymmeniä tuhansia kilometrejä. Todella ahkeraan pitkän matkan ajokäyttöön hankitaan yleensä keskikokoisia tai isompia ajokkeja.
Keskiluokan autossa
riittää jo 15 000 kilometrin matka
Dieselkäyttöisen keskiluokan perheauton omistaja näyttäisi hyötyvän veromuutoksista.
Kun edellisvuonna bensa-auton kulut ohittuivat yli 16 000 kilometrin ajamisella, nyt dieselautolla ajo tulee halvemmaksi jo runsaan 15 000 kilometrin vuosimäärillä.
Sama suhdeluku toimii myös isojen henkilöautojen kuluja laskiessa. Ison dieselauton vuotuiset kustannukset alkavat tulla bensaversiota edullisemmiksi yli 16 000 kilometrin ajolla. Viime vuonna yhtäsuurien käyttökulujen raja kulki tuhat ajokilometriä ylempänä.
Lopullisia kustannuksia arvioitaessa täytyy tietysti ottaa huomioon autojen hankintahintojen mahdolliset erot. Jälleenmyyntiarvokin vaihtelee joskus jopa sen mukaan kumpi moottorityyppi on sillä hetkellä ostajien suosiossa.
Oheisista taulukoista voi katsoa esimerkkiautojen kustannuseroja.
| Pienen bensa- ja dieselauton käyttökulut vuodessa | ||
|---|---|---|
| Vuosikuluihin laskettu polttoaine, käyttövoima- ja ajoneuvoverot. | ||
| Bensiini | diesel | |
| auto | Fiat 500 Lounge 1,2 | Fiat 500 Lounge 1,3 |
| ensirekisteröintivuosi | 2011 | 2011 |
| kokonaismassa, kg | 1305 | 1420 |
| kulutus, l/100 km | 5,1 | 4,2 |
| polttoaineen hinta €/l | 1,52 | 1,38 |
| CO2-päästöt, g/km | 119 | 110 |
| hinta | 16695 | 18689 |
| vuosikulut v. 2011 | 1453,40 €/18 000 km | 1460,48 €/18 000 km |
| vuosikulut 1.1.2012 alkaen | 1558,05 €/19 000 km | 1556,48 €/19 000 km |
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||
| Keskikokoisen bensa- ja dieselauton käyttökulut vuodessa | ||
|---|---|---|
| Vuosikuluihin laskettu polttoaine, käyttövoima- ja ajoneuvoverot. | ||
| Bensiini | diesel | |
| auto | Skoda Octavia 1,2 TSI Classic | Skoda Octavia 1,6 TDI Classic |
| ensirekisteröintivuosi | 2011 | 2011 |
| kokonaismassa, kg | 1865 | 1960 |
| kulutus, l/100 km | 5,7 | 4,2 |
| polttoaineen hinta €/l | 1,52 | 1,38 |
| CO2-päästöt, g/km | 134 | 109 |
| hinta | 19699 | 23599 |
| vuosikulut 2011 | 1459,24 €/16 000 km | 1465,74 €/16 000 km |
| vuosikulut 1.1.2012 alkaen | 1396,54 €/15 000 km | 1402,07 €/15 000 km |
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||
| Ison bensa- ja dieselauton käyttökulut vuodessa | ||
|---|---|---|
| Vuosikuluihin laskettu polttoaine, käyttövoima- ja ajoneuvoverot. | ||
| Bensiini | diesel | |
| auto | Audi A6 Avant 2.0 TFSI | Audi A6 Avant 2.0 TDI |
| ensirekisteröintivuosi | 2011 | 2011 |
| kokonaismassa, kg | 2235 | 2270 |
| kulutus, l/100 km | 6,6 | 5,0 |
| polttoaineen hinta €/l | 1,52 | 1,38 |
| CO2-päästöt, g/km | 154 | 132 |
| hinta | 50318 | 51620 |
| vuosikulut 2011 | 1800,34 €/17 000 km | 1806,27 €/17 000 km |
| vuosikulut 1.1.2012 alkaen | 1729,59 €/16 000 km | 1740,54 €/16 000 km |
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||














Kommentit (119)
Hinnan ei ole väliä, sitä VIELLÄ saa ''toistaiseksi'' €uroilla.
Öljy loppuu eu alueelta kun €urolla ei ole vaihtoarvoa.
Eikä SÄHKÖ!"
Luottakaa nyt vaan siihen tuulivoimaan ja lihasvoimaan. Älkääs nyt unohtako tätä: miksi ihmisillä ja eläimillä on lihakset? Jotta niitä käytettäisiin. Nytkin on pärjätty muutama päivä ilman sähköä pelkän lihasvoiman avulla, puut pilkotaan kirveellä ja kannetaan tupaan. Samoin vesi kannetaan ämpärillä keittiöön ja saunaan. Ja valaistusta löytyy kynttilöistä.