Audi rökittää Mersua ja BMW:tä
Brittiläisen Economist -lehden tutkimusyksikkö EIU arvioi, että Audi ohittaa kuluvan vuoden kokonaismyynnissä Mercedes-Benzin ensimmäisen kerran.
Saksalaisten autojen myyntikilpailun kärjessä keikkuva BMW on sekin joutunut myöntämään, että Audi on tulossa ja kovaa.
Kuluvan vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana Audi myi yhteensä 1,193 miljoonaa autoa. Määrä oli peräti kahdeksantoista prosenttia viime vuoden vastaavaa suurempi.
Mercedes-Benz puolestaan myi tammi–marraskuussa 1,137 miljoonaa autoa eli seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Maailman ykkönen premium-luokassa on edelleen BMW, joka myi yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 1,252 miljoonaa autoa. BMW:n myynti kasvoi kolmetoista prosenttia.
EIU arvioi, että saksalaisen autokolmikon kaikki jäsenet tehnevät tänä vuonna omat myyntiennätyksensä. Markkinat ovat kasvaneet etenkin Kiinassa, jossa saksalaiset autot ovat erityisen arvostettuja. Audin myynti Kiinassa on kasvanut tänä vuonna yli neljänkymmenen prosentin vauhtia.
Audi ykkönen
Suomessa
Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on asettanut tavoitteekseen kasvaa maailman suurimmaksi laatuautojen valmistajaksi vuoteen 2015 mennessä. EIU:n mukaan yhtiö saattaa hyvinkin saavuttaa tavoitteensa.
Toinen syy Audin menestykseen ovat EIU:n mukaan yhtiön kunnianhimoiset suunnitelmat uusien mallien tuomisesta markkinoille. Audilla oli viime vuonna 22 eri mallia, ja mallimäärän arvioidaan nousevan 40:ään vuoteen 2015 mennessä.
Uusista malleista A7 ja A1 on jo tuotu markkinoille. A7 on Mersun CLS:n ja A1 BMW:n Mini-sarjan kilpailija.
Suomen markkinoilla saksalaiskolmikon suurin on Audi, joka myi vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 5 796 autoa. Mersuja kaupattiin 4 713 kappaletta, kun taas BMW:n myynti oli 3 693 kappaletta.













