Kirjaudu ▼
 

Audi rökittää Mersua ja BMW:tä

Bloomberg News
Audi rökittää Mersua ja BMW:tä
Saksalaisilla laatuautojen valmistajilla on menossa kaikkien aikojen vuosi. Parhaiten kisassa on pärjännyt Audi, joka on ottanut nopeasti kiinni markkinoita hallitsevia Mercedes-Benziä ja BMW:tä.
Taloussanomat
23.12.2011 12:19
159

Brittiläisen Economist -lehden tutkimusyksikkö EIU arvioi, että Audi ohittaa kuluvan vuoden kokonaismyynnissä Mercedes-Benzin ensimmäisen kerran.

Saksalaisten autojen myyntikilpailun kärjessä keikkuva BMW on sekin joutunut myöntämään, että Audi on tulossa ja kovaa.

Kuluvan vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana Audi myi yhteensä 1,193 miljoonaa autoa. Määrä oli peräti kahdeksantoista prosenttia viime vuoden vastaavaa suurempi.

Mercedes-Benz puolestaan myi tammi–marraskuussa 1,137 miljoonaa autoa eli seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Maailman ykkönen premium-luokassa on edelleen BMW, joka myi yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 1,252 miljoonaa autoa. BMW:n myynti kasvoi kolmetoista prosenttia.

EIU arvioi, että saksalaisen autokolmikon kaikki jäsenet tehnevät tänä vuonna omat myyntiennätyksensä. Markkinat ovat kasvaneet etenkin Kiinassa, jossa saksalaiset autot ovat erityisen arvostettuja. Audin myynti Kiinassa on kasvanut tänä vuonna yli neljänkymmenen prosentin vauhtia.

Audi ykkönen
Suomessa

Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on asettanut tavoitteekseen kasvaa maailman suurimmaksi laatuautojen valmistajaksi vuoteen 2015 mennessä. EIU:n mukaan yhtiö saattaa hyvinkin saavuttaa tavoitteensa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toinen syy Audin menestykseen ovat EIU:n mukaan yhtiön kunnianhimoiset suunnitelmat uusien mallien tuomisesta markkinoille. Audilla oli viime vuonna 22 eri mallia, ja mallimäärän arvioidaan nousevan 40:ään vuoteen 2015 mennessä.

Uusista malleista A7 ja A1 on jo tuotu markkinoille. A7 on Mersun CLS:n ja A1 BMW:n Mini-sarjan kilpailija.

Suomen markkinoilla saksalaiskolmikon suurin on Audi, joka myi vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 5 796 autoa. Mersuja kaupattiin  4 713 kappaletta, kun taas BMW:n myynti oli 3 693 kappaletta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (159)


Anonyymi
Missähän ulottuvuudessa tämän palstan lukijat elävät? On x6, a8. S meseä jne. Huh huh, taitaa todellisuus olla vähän toista
Varakas Skeidalla aj 23.12.2011 18:30

Anonyymi
Itse ajelen lähes 12v vanhalla autolla ja tuskin heti vaihdan.Kun näen ohituskaistalla mustia farkkuaudeja tummennuksineen ja isoine vanteineen..mietin vain miten ison summan tuossakin olen säästänyt etten ole lähtenyt egobuustauksen oravanpyörään.Voi sitä velan määrää miten moni valmis on ottamaan peltilehmään.
olkihattu 23.12.2011 18:32

Anonyymi
Itselläni ollut muutamia Audeja matkan varrella. Ostin pari vuotta 5-sarjalaisen BMW:n uutena; pettymys. Vaihdoin yli 100teuron X6:seen, pitäisi olla autojen aatelia ja parhaasta päästä; jaksoin ajaa 18 tkm ja vaihtoon, iso pettymys sekin. Uusi Audi siis tilattu enkä enää BMW:hen palaa. Kävin ajelemassa eri malleja BMW:stä ja Audista, Audi oli kaikissa reilusti parempi, ja uudet mallit kampeavat BMW:n jalkoihinsa. BMW tulee ottamaan kärsäänsä jatkossakin, sanotte mitä sanotte. Markkinoinnilla ei autoja myydä vaan nimenomaan laadulla ja hyvillä kokemuksilla; näillä mittareilla mitattuna kansa ei voi olla väärässä, Audi myy hyvin koska on yksikertaisesti kaikessa hyvä.


Niinkö pääsi käymään? Mulla kävi juuri päinvastoin. En tiiä miksi en oo aiemmin tajunnut audista bemariin vaihtaa. Huollon sijaisautot tulivat audin kanssa todella tutuksi.
ex-rinkulat 23.12.2011 18:35

Anonyymi
Ajan mieluummin Renaultilla, kuin Audilla. Mercedes-Benz on kuitenkin omaa luokkaansa!!!!!!!
JL 23.12.2011 18:48

Anonyymi
Pirkka-premiumit jätän köyhille.

Kieltämättä tuo Pirkka-tuote -vertaus on varsin osuva!

Kun ei ole varaa Mersuun, joudutaan sitten tyytymään tuollaiseen Pirkka-tuotteeseen.


Mersu on taksi. Bentley on tallissa.
Mersu on taksi. 23.12.2011 19:03

Anonyymi
Vieläkö joku köyhä ostaa mersuja? Itellä ollu kaks ja kolmatta ei tule. Toisesta levis ajotietokone aika tarkkaan 2 vuoden ajojen jälkeen ja toisesta taka-akseli kesken ajon eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita näillä romuilla on koettu.
Mersu on tämän päivä 23.12.2011 19:08

Anonyymi
Audilla ajaminen on vähän sama kuin asuisi Vantaalla. Yritetään olla yläluokkaa, mutta kuitenkin ostetaan volkkari. Audin imago ei koskaan tule olemaan Mersun ja BMW:n tasolla.
Nimetön 23.12.2011 19:24

Anonyymi
Ostan sen mikä on huonoin ja maksaa eniten. Maksan vielä tuplasti ylimääräistä. Ottakaa yhteyttä.
Jyrki Käteinen 23.12.2011 19:27

Anonyymi
Jos ostat omalla rahalla niin älä osta VAG konsernin autoja mm. seat, skoda, vw ja audi sillä huolloista ja korjauksista joudut maksamaan todella kalliisti, kokemusta on itsellä ja lähipiiristä. Jos haluat kustannusystävällisen ja huolettoman niin laita joku japsi kuten Toyota, Honda, Nissan, Mitsubishi ja mitä näitä onkaan. Jos sulla mahdollisuus työsuhdeautoon niin ei sillä niinkään väliä silloin jos saat sijaisauton korjausten ajaksi, tosin silloinkin nyppii jos noitten kanssa tienpäälle jää. Itsellä nyt japanilainen enkä merkkiä tule vaihtamaan.
varman päälle japsi 23.12.2011 20:18

Anonyymi
Audista löytyy nyt samat varusteet mitkä oli Cadillacissa vuonna 69. Suomalalaisetkin on jo huomanneet että automaatti vaihteisto,vakionopeuden säädin ja automaatti ilmastointi kuuluu auton varusteisiin tosin ei vakiona vielä nytkään audissa.
Nimetön 23.12.2011 20:40
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?