Kirjaudu ▼
 

Audi rökittää Mersua ja BMW:tä

Bloomberg News
Audi rökittää Mersua ja BMW:tä
Saksalaisilla laatuautojen valmistajilla on menossa kaikkien aikojen vuosi. Parhaiten kisassa on pärjännyt Audi, joka on ottanut nopeasti kiinni markkinoita hallitsevia Mercedes-Benziä ja BMW:tä.
Taloussanomat
23.12.2011 12:19
159

Brittiläisen Economist -lehden tutkimusyksikkö EIU arvioi, että Audi ohittaa kuluvan vuoden kokonaismyynnissä Mercedes-Benzin ensimmäisen kerran.

Saksalaisten autojen myyntikilpailun kärjessä keikkuva BMW on sekin joutunut myöntämään, että Audi on tulossa ja kovaa.

Kuluvan vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana Audi myi yhteensä 1,193 miljoonaa autoa. Määrä oli peräti kahdeksantoista prosenttia viime vuoden vastaavaa suurempi.

Mercedes-Benz puolestaan myi tammi–marraskuussa 1,137 miljoonaa autoa eli seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Maailman ykkönen premium-luokassa on edelleen BMW, joka myi yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 1,252 miljoonaa autoa. BMW:n myynti kasvoi kolmetoista prosenttia.

EIU arvioi, että saksalaisen autokolmikon kaikki jäsenet tehnevät tänä vuonna omat myyntiennätyksensä. Markkinat ovat kasvaneet etenkin Kiinassa, jossa saksalaiset autot ovat erityisen arvostettuja. Audin myynti Kiinassa on kasvanut tänä vuonna yli neljänkymmenen prosentin vauhtia.

Audi ykkönen
Suomessa

Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on asettanut tavoitteekseen kasvaa maailman suurimmaksi laatuautojen valmistajaksi vuoteen 2015 mennessä. EIU:n mukaan yhtiö saattaa hyvinkin saavuttaa tavoitteensa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toinen syy Audin menestykseen ovat EIU:n mukaan yhtiön kunnianhimoiset suunnitelmat uusien mallien tuomisesta markkinoille. Audilla oli viime vuonna 22 eri mallia, ja mallimäärän arvioidaan nousevan 40:ään vuoteen 2015 mennessä.

Uusista malleista A7 ja A1 on jo tuotu markkinoille. A7 on Mersun CLS:n ja A1 BMW:n Mini-sarjan kilpailija.

Suomen markkinoilla saksalaiskolmikon suurin on Audi, joka myi vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden aikana 5 796 autoa. Mersuja kaupattiin  4 713 kappaletta, kun taas BMW:n myynti oli 3 693 kappaletta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (159)


Anonyymi
Ainoastaan Audin ostajan on niin tyhmä, etä maksaa Skodan tekniikasta Meresun hinnan !

Mitä, onko mesessä niinkin hyvää tekniikkaa kuin skodassa ????
Nimetön 23.12.2011 16:14

Anonyymi
Vuosi sitten päätin hankkia saksalaisen laatuauton. Minulla oli kaksi merkkiä, mistä päätin valita.sitä kolmatta en missään nimessä halunnut, ajattelin. Mutta sitten kuin sattumalta päätinkin kuitenkin kokeilla myös sitä kolmatta saksalaista laatumerkkiä. Jä niin minulle sitten tulikin mersu! Asian ratkaisi sen ylivoimaiset ominaisuudet noidhin kahteen verrattuna.

Mitä sitten pitääkin ylivoimaisina ominaisuuksina.
Kaverini E farkkuun vaihdettiin kaikki ovet kun auto oli n.2 vuotta vanha. Nimittäin ovet ruostuivat puhki. Se vasta ylivertainen ominaisuus onkin.
Nimetön 23.12.2011 16:18

Anonyymi
Tyhmää ostaa kallis Audi, BMW tai muu premium-auto. Naapurit pitävät vaan ylpeänä kusipäänä ja ovat kateellisia. Parempi ajella harmaalla Corollalla niin kukaan ei huomaa mitään. Mukava on sitten kotitietokoneella katsoa, kun arvo-osuustilillä on 300 000 euroa sijoituksia eikä naapurit tiedä niistä mitään.

300t sijoitus nykyään 180t. Hianoo kattella...
Ja corollaa ajelet vastakin....
Nimetön 23.12.2011 16:30

Anonyymi
Tyhmää ostaa kallis Audi, BMW tai muu premium-auto. Naapurit pitävät vaan ylpeänä kusipäänä ja ovat kateellisia. Parempi ajella harmaalla Corollalla niin kukaan ei huomaa mitään. Mukava on sitten kotitietokoneella katsoa, kun arvo-osuustilillä on 300 000 euroa sijoituksia eikä naapurit tiedä niistä mitään.
300t sijoitus nykyään 180t. Hianoo kattella...
Ja corollaa ajelet vastakin....

Onkin parempi ettei naapurit tiedä. Heheheeee.....
Nimetön 23.12.2011 16:34

Anonyymi
Tähän voisi lisätä; BMW:llä ajaa kaverit joilla on erittäin heikko itsetunto ja siksi täytyy ostaa vanha BMW:n romu. Mersulla ajaa vaarit, jotka eivät paremmasta tiedä.

Älä ny .. Vaimoskin tykkäs takapenkistä eilen. Hyvää Joulua!
BMW 23.12.2011 16:38

Anonyymi
teininä bemulla, johtajana audilla ja pappana mesel..kertoo paljon imagosta
teknistä etumatkaa.. 23.12.2011 16:45

Anonyymi
Saisi vw-konserni testata autonsa Suomen talvessa, saisivat ovet ja lukot pelaamaan kunnolla talvellakin
passat, kulku takalu 23.12.2011 16:46

Anonyymi
Kattokaa tien päällä niin näette Audi-kuskien sivistystason. Ainakin itse olen pannut merkille että typerykset ajaa Audilla. Järjettömiä ohituksia, kiilaillaan jonoon jne... Kerran Audi ohitti jonon tuplasulkuviivan kohdalla vastaantulijoista välittämättä ja kilometrin päässä seisoi punaisissa liikennevaloissa. Kai Audi-kuskit on niitä jotka kiilailee kaupan jonoissakin. Tyrkkääköhän ne neitosen baaritiskiln jakkaralta että pääsevät itse istumaan. Näyttäisi kyseinen merkki olevan merkki haltijan typeryydestä. Ja huonosta itsetunnosta mitä pitää kalliilla merkillä pönkittää. Vrt. seuratkaa miten mm. Volvo V70:n kuskit tiellä käyttäytyy, itse en aja enkä omista Volvoa mutta niiden kuskit vaikuttaa kohteliailta. Vilkkua kun näyttää niin tilaa antavat. Noin liikenne pelaa ja kaikilla on parempi mieli.
auti tautinen 23.12.2011 16:47

Anonyymi
Hetero ei mitään Audia osta

Katsopa rättikatto-Bemaria. On takauuvarmaa, että yksikään hetero ei sellaisen kyytiin nouse.

Olenko siis lesbo?


En ole lääkäri, mutta voin silti vilkaista.
Gynekomiikko 23.12.2011 17:47

Anonyymi
Vaikka on saman konsernin auto niin ei ole sama asia sisältäkään
OOOO 23.12.2011 18:26
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?