Näin auto maksaa itsensä: "Onko tämä rahasampo?"
Oman auton käytöstä työmatkoihin voi saada työnantajalta 0,46 euroa verotonta korvausta ajettua kilometriä kohden. Kilometrikorvausta on kasvatettu tasaisesti vuosittain, vaikka uudet autot kuluttavat yhä vähemmän polttoainetta.
Vain tuhannen kilometrin vuosiajoilla korvausta kertyy 460 euroa vuodessa, 5 000 kilometrin vuotuisilla työmatkoilla 2 300 euroa ja 10 000 kilometrillä jo 4 600 euroa. Verottaja ei rajoita ajettujen työkilometrien vuosimäärää, mutta työnantaja voi sitä toki rajoittaa.
Kilometrikorvauksesta onkin muodostunut niin merkittävä etu, että uudetkin autot maksavat itsensä jo muutamassa vuodessa takaisin.
Auto maksaa takaisin itsensä
ja kaikki käyttökustannuksensa
Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemissä laskelmissa on verrattu kilometrikorvauksen vaikutusta eri autotyypeille. (Katso tarkemmat tiedot taulukoista jutun lopussa.)
Laskelmista selviää, että työmatka-autoilijoiden usein suosima dieselauto maksaa uutena ostettunakin itsensä ja kaikki käyttökustannuksensa takaisin jo neljässä vuodessa, jos työmatka-autoilua on paljon.
Esimerkkitapauksessa dieselauton hinta on vajaat 30 000 euroa ja se myydään takaisin neljän vuoden päästä pois reilulla 16 000 eurolla.
Neljän vuoden aikana kustannuksia kertyy yhteensä 14 929 euroa, jos ajoa on 10 000 kilometriä vuodessa (Katso taulukko 2). Näin auton jälleenmyyntiarvo ylittää neljän vuoden aikana kertyneet pääoma- ja käyttökustannukset, ja työntekijä jää voitolle. Vuotuiset käyttökustannukset työntekijä saa katettua paljon vähemmälläkin työmatka-ajamisella.
Käyttökustannuksiin lasketaan polttoaine- ja rengaskulut, huollot, korjaukset ja pesut, kun taas pääomakuluja ovat auton arvonalennus, autolainan korko, liikenne- ja kaskovakuutus, autovero sekä säilytys- ja pysäköintimaksut.
10 000 ajokilometriä vuodessa töiden merkeissä saattaa kuulostaa paljolta. Kun vuodessa on alasta riippuen noin 200–250 työpäivää, ei päivässä tarvitse ajaa yhteensä kuin 40–50 kilometriä työmatkoja, niin auto on maksanut itsensä ja kaikki käyttökustannuksensa jo neljässä vuodessa pois.
Dieselauton lisäksi myös uusi bensiiniauto maksaa itsensä takaisin neljässä vuodessa ja käytettynä ostettu bensiiniauto jo kahdessa vuodessa, jos työajoja kertyy paljon.
Uuden bensiiniauton jälleenmyyntiarvo on 11 640 euroa ja neljän vuoden yhteiskustannukset 10 000 kilometrin vuosiajolla jälleenmyyntiarvoa vähemmän, 10 735 euroa (Katso taulukko 3).
Käytetyllä bensiiniautolla voitolle jääminen onnistuu kahden vuoden käytön jälkeen jo 5 000 vuotuisen kilometrin ajotahdilla (Katso taulukko 4).
"Johtaa aivan epätarkoituksen-
mukaiseen käyttäytymiseen"
Kilometrikorvaus ei siis ole vain hyvä työetuus, vaan selkeä lisätienesti työntekijälle. Kun kilometrikorvaus on selkästi suurempi kuin ajamisesta kertyvät kustannukset, tienestiä kertyy sitä enemmän, mitä enemmän autolla ajaa työtarkoituksessa.
– Jokaisella ajamallaan kilometrillä voittaa yli 20 senttiä rahaa. Tämä johtaa aivan epätarkoituksenmukaiseen käyttäytymiseen, kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) sanoo.
Aihetta paljon kommentoineen Soininvaaran mukaan pahin epäkohta on nimenomaan se, että verohallinnon laskelma kilometrikorvauksesta on virheellinen ja selvästi yläkanttiin, jolloin jokaisella ajetulla kilometrillä työntekijä tekee itselleen tiliä. Järjestelmää sinänsä Soininvaara ei kuitenkaan lopettaisi.
– Totta kai auton käyttämisestä työtarkoituksiin pitää maksaa korvaus, mutta sen pitäisi vastata niitä lisäkuluja mitä siitä aiheutuu, Soininvaara sanoo.
Yrittäjien etujärjestössä Suomen Yrittäjissä kilometrikorvausten tasoa ei pidetä liian suurena, vaan järjestelmän nähdään toimivan hyvin.
– Me emme ole nähneet missään vaiheessa, että tämä etu on ylikompensoitu, sillä sekä ajoneuvo että pääoma kuluvat. Verohallinnon laskelmat ovat olleet mielestämme perusteltuja, Suomen Yrittäjien verotuksesta vastaava johtaja Anna Lundén sanoo.
– Kyllä nykyinen käytäntö on hyvä ja toimii.
"Eihän tässä ole
mitään järkeä"
Soininvaaran mukaan työtehtävissä ajetuista kilometreistä maksettu ylisuuri hyvitys johtaa siihen, että ihmiset ajavat autolla silloinkin, kun siinä ei olisi järkeä.
– Näin suuret kilometrikorvaukset ovat käyttäytymistä vääristävä etu, sillä kilometrikorvauksia saavan kannattaa ajaa mahdollisimman paljon autolla. Järjestelmä johtaa siihen, että kymmenen ihmistä jotka pääsisivät Helsingistä Tampereelle junalla, ajavat sinne kymmenellä eri autolla. Eihän tässä ole mitään järkeä, Soininvaara sanoo.
Suomen Yrittäjien Anna Lundénin mukaan järjestelmää ei tarvitse kehittää, vaan tärkeintä on, että työstä koituvat kustannukset korvataan.
– Tälläkin alalla on puhuttu "vihreistä uudistuksista", että kannustaako tämä liiaksi yksityisautoiluun. Tätä sinänsä tärkeää ilmastopolitiikkaa voidaan ajaa muilla keinoilla, mutta yrityksen näkökulmasta kyse on kustannusten kattamisesta, Lundén sanoo.
Osmo Soininvaara yltyy kritiikissään niin pitkälle, että sanoo kilometrikorvauksia nostavien ihmisten varastavan muilta veronmaksajilta.
– Jos jotkut pääsevät näin varastamaan verottajalta, niin se on tietysti muilta veronmaksajilta pois. Ei verottajan kukkaro pohjaton ole. Tällainen etu tarkoittaa, että muut maksavat vastaavasti enemmän veroja.
Työsuhdeauto
kilometrikorvausten vaihtoehto
Kilometrikorvausten sijaan useilla työpaikoilla tarjotaan työntekijöille autoetuus. Siinä työntekijä saa työnantajan omistaman auton käyttöönsä työsuhteen ajaksi. Autoetu on verotettava etu, josta palkansaaja maksaa veroa palkanmaksunsa yhteydessä. Autoetu siis korottaa bruttotuloja ja siten myös työntekijän tuloveroprosenttia.
– On vaikea ymmärtää, miten voi olla kaksi näin erilaista ja kaukana toisistaan olevaa systeemiä samaan aikaan. Molemmat kilometrit ovat samanarvoisia, joten autoedun ja kilometrikorvauksen tulisi olla saman suuruisia, Soininvaara sanoo.
Hänen mukaansa eduista pitäisi tehdä samanarvoisia, sillä nykyinen järjestelmä suorastaan kannustaa yrittäjiä maksamaan palkkoja laittomasti kilometrikorvausten muodossa. Räikeimmissä petostapauksissa kilometrikorvauksia on maksettu jopa sellaisista kilometreistä, joita ei ole koskaan ajettu. Myös Suomen Yrittäjissä tiedostetaan ongelman olemassaolo.
– Tällaiselle väärinkäytösten tielle ei tule mennä eikä siihen kannustaa. Ajetut kilometrit on selvitettävä, Anna Lundén sanoo.
Soininvaaran kritiikkiä kahden päällekkäisen järjestelmän valtavista eroista Lundén ei kuitenkaan näe ongelmana. Hänen mukaansa on yrityksen oma asia, korvaako se kilometrejä vai käyttääkö autoetua.
– Se on tietenkin yrityksen harkittavaa sen mukaan, mikä sille on kussakin tapauksessa kannattavaa.
Taulukkoja luetaan siten, että jos jäännösarvo eli auton jälleenmyyntiarvo on suurempi kuin yhteensä neljän vuoden aikana kertyneet kustannukset kokonaisuudessaan, on auto maksanut itsensä takaisin ja erotus on kilometrikorvauksista nauttivalle työntekijälle voittoa.
| Taulukko 1: Kilometrikorvaukset ajokilometrien mukaan | ||||
|---|---|---|---|---|
| työajot km/vuosi | kilometrikorvaus euroa/vuosi | |||
| 1 000 | 460 | |||
| 3 000 | 1 380 | |||
| 5 000 | 2 300 | |||
| 10 000 | 4 600 | |||
| Lähde: Suomen Rahatieto | ||||
| Taulukko 2: Uusi dieselauto VW Passat Sedan BlueMotion 1.6 TDI | ||||
|---|---|---|---|---|
| oma raha 10 000 €, lainaraha 19 886 €, korko 5,9 %, laina-aika 4 v, jäännösarvo 16 348 € | ||||
| työajot km/vuosi | käyttökulut €/4 v | kustannukset yht. €/4 v | ||
| 0 | 8 578 | 32 929 | ||
| 1 000 | 6 778 | 31 129 | ||
| 3 000 | 3 178 | 27 529 | ||
| 5 000 | -422 | 23 929 | ||
| 10 000 | -9 422 | 14 929 | ||
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||||
| Taulukko 3: Uusi bensiiniauto Skoda Octavia 1.4 TSI | ||||
|---|---|---|---|---|
| oma raha 10 000 €, lainaraha 11 280 €, korko 5,9 %, laina-aika 4 v, jäännösarvo 11 640 € | ||||
| työajot km/vuosi | käyttökulut €/4 v | kustannukset yht. €/4 v | ||
| 0 | 11 415 | 28 735 | ||
| 1 000 | 9 615 | 26 935 | ||
| 3 000 | 6 015 | 23 335 | ||
| 5 000 | 2 415 | 19 735 | ||
| 10 000 | -6 585 | 10 735 | ||
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||||
| Taulukko 4: Käytetty bensiiniauto Skoda Octavia 1.4 TSI | ||||
|---|---|---|---|---|
| oma raha 5 000 €, lainaraha 6 640 €, korko 5,9 %, laina-aika 2 v, jäännösarvo 8 609 € | ||||
| työajot km/vuosi | käyttökulut €/2 v | kustannukset yht. €/2 v | ||
| 0 | 5 450 | 11 951 | ||
| 1 000 | 4 550 | 11 051 | ||
| 3 000 | 2 750 | 9 251 | ||
| 5 000 | 950 | 7 451 | ||
| 10 000 | -3 550 | 2 951 | ||
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Autoliitto | ||||













