Kirjaudu ▼
 

-0,30 e/l – tätä bensan lama-alea ei tule

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
-0,30 e/l – tätä bensan lama-alea ei tule
Talouskasvun tyssääminen voi pudottaa öljyn hintaa reippaasti. Bensan hinta ei kuitenkaan halpenisi tämän takia juurikaan, sanoo öljyala. Eikä syy ole pelkästään veronkorotuksissa. Edelliskerralla lama pudotti bensan hintaa jopa 30–40 senttiä litralta. – Se vaatisi ilmaista öljyä, sanoo öljyalan edustaja. Katso miten bensan hinnalle kävisi nyt.
Outi Kokko
23.8.2011 06:02
124

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen pitää mahdollisena, että bensiinin litrahinta voisi laskea 20–30 senttiä, jos lama iskisi. Hänen arvionsa perustuu siihen, miten öljyn hinta lähti laskuun vuonden 2008 finanssikriisissä ja mitä liikennepolttoaineiden hinnoille tapahtui.

– Jos maailmantalous ajautuisi uudelleen taantumaan, uskon, että öljyn hinta korjaisi kunnolla alaspäin, Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich sanoo.

04:29Osake
-3,57 %
9,45
-0,35

Hän arvioi, että tämä näkyisi nytkin bensiihin hinnassa.

Heinäkuusta 2008 tammikuuhun 2009 raakaöljyn tynnyrihinta laski Öljyalan keskusliiton tilastojen mukaan sata euroa noin 40 euroon. Kesällä 2008 bensalitra maksoi 1,58 euroa litralta. Vuoden 2009 alussa litrahinta oli pudonnut 43 senttiä 1,15 euroon, mutta alkoi heti kohota.

Öljyalalla tilanteen toistumista eli kymmenien senttien pudotusta litrahintoihin pidetään erittäin epätodennäköisinä.

– Kuulostaa tosi kovalta, Teboilin huoltamoliiketoiminnan johtaja Jarkko Nissinen arvioi.

– En lähtisi veikkaamaan tuollaista, Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä sanoo.

30 sentin alennus
tarkoittaisi ilmaista öljyä

Kun talous hiipuu, raakaöljyn kysyntä laskee. Myös öljyn kiinnostavuus sijoituskohteena laskee paitsi öljysijoittamisen riskisyyden vuoksi myös hintanäkymien kehnouden takia. Tämäkin alentaa ekonomistien mukaan öljyn hintaa.

Nissinen ennakoi, että lama voisi painaa bensiinin litrahintaa joitakin senttejä, jopa 5–10 senttiä. Vänskän mukaan ankarakaan lama ei laskisi bensiinin hintaa kymmeniä senttejä.

Vänskä huomauttaa, että raakaöljyn hinnan vaikutus bensiinin kuluttajahintaan on 20, korkeintaan 30 prosenttia.

– Jos bensiinilitran hinta maksaisi 1,50 euroa, 30 sentin pudotus tarkoittaisi, että jostain saataisiin raakaöljyä ilmaiseksi. Vaikka öljyn hinta painuisi puoleen, bensiinin halpenisi vain 15 senttiä litralta, Vänskä kuvaa.

Verotus pitää
hinnan korkeana

Paljon raakaöljyä suurempi osatekijä bensiinin hinnassa on verotus. Esimerkiksi heinäkuun puolivälissä verojen osuus bensiinin hinnasta oli noin 57 prosenttia. Vero on euromääräinen, joten sen prosentiaalinen osuus kuluttajahinnasta vaihtelee.

Vänskän mukaan moottoribensiinin vero on 62,70 senttiä litralta.

– Siihen sisältyvät energiasisältövero, hiilidioksidivero ja huoltovarmuusmaksu.

Nissinen huomauttaa, että kun valmisteverot ja arvonlisäverot lasketaan, bensiinin hinnasta yli euro on veroja.

Vaikka raakaöljyn hinta laskisi, bensiinin verotus ei laske – päinvastoin, tulossa on veronkorotuksia. Valtionvarainministeriö esitti eilisessä budjettiesityksessään valmisteveron korotuksia. 

– Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että nestemäisten liikennepolttoaineiden verotusta nostetaan 10 prosenttia, kertoo Vänskä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Öljyalan keskusliitossa on laskeskeltu, että jos ensi vuoden alussa tulisi voimaan 5 prosentin korotus, bensiinin hinta nousisi 2,3 senttiä ja dielselin 2,6 senttiä litralta. Dieselpolttoaineeseen tulee lisäksi 8 sentin energiaveron korotus.

Nissinen huomauttaa, että öljyn ja verotuksen lisäksi myös etanolin hinta vaikuttaa bensiinin hintaan.

Kriisit heiluttavat
öljyn hintaa

Vaikka raakaöljyn hinnalla on taipumus laskea taloudellisen aktiviteetin hidastuessa, siihen vaikuttaa moni asia.

– Meistä kukaan ei tajunnut Libyan kriisiä, ja seuraavana aamuna polttoaineen hinta nousi selkeästi, Nissinen kuvaa.

Eilen uutiset kapinallisten menestyksestä Libyassa ovat puolestaan laskeneet öljyn hintaa.

Kolme vuotta sitten finanssikriisi iski kaikkialle maailmantalouteen, vaikka Aasian mailla ei ollut ongelmia. Nordean von Gerichin mukaan on erilaisia spekulaatioita siitä, vedetäänkö Aasia nytkin mukaan, vai voiko se jatkaa kasvua, vaikka Yhdysvalloilla ja Euroopalla menee huonosti?

Von Gerich pitää hyvin mahdollisena, että öljyn hinta voi hakea vauhtia jopa 60 tai 70 dollarin tynnyrihinnasta tai syvemmältäkin, jos talouden heikkous osoittautuu pidempiaikaiseksi.

Tänään Pohjanmeren bernt-öljyn lokakuun toimitusten hinta on ollut vajaa 107 dollaria tynnyriltä.

Vahva euro pehmentää
öljyn hinnan nousua

OP-Pohjolan Heiskasen mukaan valuuttakurssit ovat oma kysymyksensä kokonaisuudessa.

– Vahva euro on tällöin myönteinen asia suomalaisille.

Öljyalan keskusliiton Vänskä muistuttaa, että vuonna 2008 öljyn ollessa kalleimmillaan vahva euro suojasi kuluttaja vielä nähtyäkin kovemmalta hinnannousulta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (124)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vahva euro on tällöin myönteinen asia suomalaisille.

Öljyalan keskusliiton Vänskä muistuttaa, että vuonna 2008 öljyn ollessa kalleimmillaan vahva euro suojasi kuluttaja vielä nähtyäkin kovemmalta hinnannousulta.

Mitä myönteistä NYT?
Nimetön 23.8.2011 6:07

Anonyymi
Vahva euro pehmentää
öljyn hinnan nousua

Hallitus nostaa kaikkia kulutusveroja
Nimetön 23.8.2011 6:08

Anonyymi
Meistä kukaan ei tajunnut Libyan kriisiä, ja seuraavana aamuna polttoaineen hinta nousi selkeästi


Kriisi öljymaissa
Nimetön 23.8.2011 6:08

Anonyymi
öljyn hinta voi hakea vauhtia jopa 60 tai 70 dollarin tynnyrihinnasta tai syvemmältäkin

Alentaa SUOMESSAKIN MATKOJEN HINTOJA
Nimetön 23.8.2011 6:09

Anonyymi
Budjetin mukaisten veronkorotusten jälkeen ja yleisen polttoaineiden 2,5% hinnankorotuksen jälkeen bensiini maksaakin Suomessa jo 1,80 euroa litralta.
Myykää autot pois, jääkää kotiin nukkumaan jos palkat ei ala yli 2000 euroa/brutto.
Alkaa olla yhtä tyhjän nyhjäämistä työnteko nälkäpalkalla jos kaikki kustannukset nousevat.
Ihme touhua 23.8.2011 6:12

Anonyymi
Pieni vinki suomi ekonoomeille!!
Ottakaa selvää ennen uutisointia öljyn tulevaisuudesta.
Öljyn tuleva hinta barelilta tulee olemaan 200 - 400 dollarin hinta harukkaan barelilta ekonoomit.
Voi teitä äidin pikku poikia jotka uskoo viellä historiaan.
Herätkää pahvit tähä 23.8.2011 6:16

Anonyymi
energiasisältövero + hiilidioksidivero + huoltovarmuusmaksu + valmistevero + arvonlisävero

Jutta, onko VM:ssä loppunut mielikuvitus vai eikö siellä keksitä enään uusia veroja ?
Veroparatiisi 23.8.2011 6:18

Anonyymi
Meistä kukaan ei tajunnut Libyan kriisiä, ja seuraavana aamuna polttoaineen hinta nousi selkeästi

Kriisi öljymaissa




Laajempaa näkemystä asiaan, sinussa se vika oli kun ostit 100% vivulla velaksi asunnon.
Libyassa ei ole ollut ennen naton / yk:n terroristeja mitään kriisiä, siellä mellakoi muun maalaiset kuin libyalaiset, tätä touhua on suuniteltu jo vuosia ja häiritty libyan rauhaa.
Jos ei aukene en voi 23.8.2011 6:22

Anonyymi
energiasisältövero + hiilidioksidivero + huoltovarmuusmaksu + valmistevero + arvonlisävero

Jutta, onko VM:ssä loppunut mielikuvitus vai eikö siellä keksitä enään uusia veroja ?


Laske verotuotoista mikä on valtion todellinen VELKA määrä.
Vain toinen voi lyhe 23.8.2011 6:23

Anonyymi
energiasisältövero + hiilidioksidivero + huoltovarmuusmaksu + valmistevero + arvonlisäveroJutta, onko VM:ssä loppunut mielikuvitus vai eikö siellä keksitä enään uusia veroja ?


Selkeintä kohdistaa verotus ökyrikkaitten veroparatiisitoimintaan
Nimetön 23.8.2011 6:25
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?