Esson baari hiljeni – Mihin katosi E10-vastarinta?
Keväällä Suomessa kohistiin 95 E10-bensiinistä. Huoltoasemilla ja nettifoorumeilla huhuttiin, että uusi bensalaatu rikkoo moottorit, ja että sitä kuluu muita bensalaatuja enemmän.
"Esson baarin" huhumylly sai monet luopumaan kymmenen prosenttia etanolia sisältävästä E10-bensasta kokonaan. Autoliiton keväällä tekemän tutkimuksen mukaan neljäsosa vastaajista ei aio tankata E10:tä autoonsa lainkaan.
Ympäristöargumentit eivät vakuuttaneet, ja 98-oktaanisen bensan myynti lähes kymmenkertaistui.
Kesän korvilla ABC-ketjun huoltoasemilla 98:n kysyntä oli 60 prosenttia ja E10:n 40 prosenttia. Vielä joulukuussa 95-oktaanisen bensan osuus oli 93 prosenttia kaikesta ABC:n myymästä bensiinistä.
Käyttökokemukset
ratkaisevat
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori Jaakko Aspara sanoo, että kun vanhaa, hyväksi havaittua tuotetta lähdetään muuttamaan, siitä seuraa "peruskonservatiivista" vastarintaa.
– Vaikka firma ajattelee, että tämä on yhtä hyvä kuin aiempi tuote, kuluttaja ei välttämättä sitä ymmärrä – eikä tarvitsekaan ymmärtää.
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Päivi Timonen puolestaan uskoo, että E10-vastarinnan taustalla oli uuden epäilys, johon liittyi useita huhuja.
– Autot ovat niin tärkeitä, että siihen tuli vahvaa vastustusta.
Timosen mukaan vahvan vastarinnan selittää se, että kuluttajat kokivat asian henkilökohtaiseksi.
– Suurin osa ei ottanut kantaa ympäristöön vaan siihen, että se on vaaraksi minun autolleni.
– Sitten tuli käyttökokemuksia, että mitään ihmeellistä ei tapahdu.
Kun ongelmia ei ilmennyt, asiantuntijalausunnot alkoivat rauhoittaa autoilijoita, Timonen arvelee.
"Liian monta
kokkia keittiössä"
Suurin syy E10-vastarinnalle oli pelko oman auton hajoamisesta ja bensankulutuksen kasvusta.
Kuluttajatutkimuskeskuksen Timonen uskoo, että asian taustalla oli myös nuiva suhtautuminen auktoriteetteihin.
– Bensaan liittyi viranomaisohjaus, että EU asettaa määräyksiä ja meitä ohjataan, hän sanoo.
– Oli vähän sellainen liian monta kokkia keittiössä -tilanne, että kuka tätä hommaa oikein vie, Aalto-yliopiston Aspara puolestaan toteaa.
Kriittinen suhtautuminen viranomaismääräyksin sai ihmiset epäilemään myös uuden bensan ympäristövaikutuksia.
– Epäiltiin, että tässä on suurin piirtein salaliitto, Aspara sanoo.
Vastarinta liittyi kuitenkin olennaisesti pelkoon oman auton kunnosta.
– Kun se (E10:n oleminen vaaraksi autolle) osoittautui selvästi huhuksi, ympäristöargumentti ei ollut riittävän vahva jatkaakseen keskustelua, Timonen toteaa.
Epäonnistunut
bensanmuutos
Päivi Timonen pitää siirtymää 95-bensiinistä E10:een poikkeavana kaikkiin aiempiin bensanmuutoksiin.
– Kun lyijy poistettiin, siitä ei käyty julkista keskustelua, vaan se käytiin läpi asiantuntijoiden kesken. Sitten lyijy poistui ja se oli siinä.
Nyt kuluttajalle jäi vastuu tarkistaa, käykö E10-bensiini omaan autoon.
– Kulutustutkijan näkökulmasta sitä olisi kannattanut testauttaa ja keskustella kuluttajien kanssa, Timonen sanoo.
Jaakko Aspara uskoo, että kohu olisi ollut mahdollista välttää paremmalla tiedottamisella.
– Tässä tapauksessa, kun kyse oli sääntelystä, olisi pitänyt viestittää kuluttajille, mistä on kysymys.
– Firmojen ja viranomaisten olisi pitänyt koordinoida vähän paremmin sitä, miten tätä asiaa viedään eteenpäin.
Timonen vertaa tapahtumaa jätevesiasetukseen.
– Kun asia koskee isoa osaa ihmisiä ja vaatii kokonaan uudenlaista tapaa toimia, kuluttajavaikutusten arviointi on tärkeätä.
– Tosin aika hyvin (kohu) saatiin purettua, jätevesiasetukseen verrattuna aika paljon nopeammin.
Vastarinta
siirtyi kulutukseen
Vaikka kohu on saatu purettua ja vastarinta on laantunut, E10:n ja 98:n myyntisuhde ei tule palautumaan 95:n ja 98:n väliselle tasolle.
– Ei se ihan seitsemään mene, mutta 98 osuus olisi jossain 30–40 prosentissa, ABC:n kehitysjohtaja Tiina Vehmala-Viksten arvioi.
Vehmala-Viksten sanoo, että luku kattaa vanhojen autojen omistajat sekä muutamat varman päälle 98:a ostavat.
Myös Neste Oilin markkinoinnin kehityspäällikkö Jukka Pennanen uskoo E10:n kysynnän parin prosentin kasvuun, mutta joulukuun lukemiin ei ole paluuta.
– Normaali tilanne on 50 prosenttia E10:tä ja 50 prosenttia 98:a. Toimitamme sitä, mitä kuluttajat haluavat.
Aalto-yliopiston Jaakko Aspara sanoo, että yleensä tuotteen muuttuessa kulutusvaikutukset ovat lyhytaikaisia ja palautumista tapahtuu.
E10:n tarina on kuitenkin erilainen.
– Kun kaikki brändit ja kaikki firmat siirtyivät (E10:een), kuluttajille ei jäänyt vaihtoehtoa siirtyä brändistä toiseen, Aspara sanoo.
Ainut pakotie löytyi toisesta bensalaadusta.















Kommentit (268)
Samanlaisia toimimattomia lakeja kuten jätevesiasetus.
Samalla häipyi myös osa VTT:n hyvästä maineesta puolueettomana ja luotettavana tutkimuslaitoksena.
5 kk päästä voi olla hyvin taas - 25 astetta pakkasta, silloin E10 litkun kelvottomuus tulee esiin.
Jos olisin autonhuoltoalalla, niin luultavasti suosittelisin lämpimästi E10 litkun käyttöä, tietäisihän se minulle töitä ja leipää.
Ja vuoden päästä rupeaa E10 etanolin vaikutus muovi/kumi- ja alumiiniosiin näkymään.