Kirjaudu ▼
 

Katso miksi käytetyn auton ostaja pettyy

Lehtikuva
Katso miksi käytetyn auton ostaja pettyy
Käytettyjen autojen kaupassa menee jotain pahasti pieleen. Niin ainakin voisi päätellä valitusten määrästä. Käytetyt autot komeilevat jatkuvasti kuluttajien valituslistan ykkössijalla ja valitusten määrä näyttää yhä kasvavan. Kuluttajaneuvojan mukaan ostajien odotukset ovat joskus liian kovat – he vaativat käytetyn olevan kuin uusi. Katso mikä mättää ja mistä valitetaaan.
Riikka Kalmi
19.6.2011 06:03
111

Käytetyn auton kauppa on yleisin kuluttajaneuvontaan tuleva valituksen aihe. Esimerkiksi viime vuonna valituksia käytetyistä autoista tuli 7 813, kun seuraavaksi suurimmasta aihealueesta eli remontti- ja huoltopalveluista valitettiin 4 432 kertaa ja asunnoista 3743 kertaa.

Valitusten määrä näyttää olevan kasvussa. Esimerkiksi viime vuonna käytetyistä autoista tuli yli 200 valitusta enemmän kuin vuonna 2009.

Tänä vuonna valituksia käytetyistä autoista on kesäkuuhun mennessä kertynyt jo 3 872.

Uusien autojen kaupasta valittaminen ja autojen korjauksesta ja huollosta valittaminen on harvinaisempaa. Esimerkiksi vuonna 2009 käytetyistä autoista valitettiin 7 507 kertaa, autojen korjauksesta ja huollosta 2 938 kertaa ja uusista autoista 1 460 kertaa. Katso taulukko valitusmääristä jutun lopusta.

Taloustiedot

Virheitä laaja kirjo 

Yleensä valitukset koskevat käytettyyn autoon tulleita vikoja. Johtava kuluttajaoikeusneuvoja Hannele Korkama Tampereelta kertoo, että valitusten kirjo eri vioista on laaja. Kuluttajan tavoitteena on yleensä saada myyjä vastaamaan korjauskustannuksista tai tarjoamaan mahdollista hinnanalennusta. Joissain tapauksissa kuluttaja saattaa toivoa koko kaupan purkua.

Korkaman mukaan osa valituksista saattaa olla sellaisista virheistä, jotka ostajan olisi tullut havaita jo autoa ostaessaan, kuten vaikkapa renkaiden kulumisesta tai pakoputken rikkinäisyydestä.

– Sitten on jonkin verran ns. kuluvista osista tulevia valituksia. Ne eivät oikein ota menestyäkseen, jos ne riitautetaan. Esimerkiksi jarrupalat ovat tällainen kuluva osa, Korkama muistuttaa.

Osa valituksista koskee autoihin tulleita yllättäviä vikoja. Käytetyissä autoissa monesti joutuu käymään tapauskohtaista rajanvetoa siitä, mikä on minkin osan luonnollinen käyttöikä. Melko uudessa autossa esimerkiksi vaihteiston korjaus voi tulla myyjän kontolle, mutta paljon ajetussa autossa korjausvastuuseen joutuukin kuluttaja.

– Esimerkiksi vaikka sellainen tapaus, jossa auto on vuoden 2005 mallia. Kahden kuukauden jälkeen ostosta autosta menee nokka-akseli ja vesipumppu. Korjauskulu siitä olisi noin tuhat euroa. Kuluttajaa harmittaa ja hän haluaisi, että myyjä maksaisi sen. Vaikka nämä eivät ole samalla tavalla kuluvia kuin jarrupalat, niin vuoden 2005 mallissa voi jo ajatella, että muitakin osia voi mennä rikki. Tämmöisessä tapauksessa suosittaisin, että jos myyjä tulee puolella korjaushinnasta mukaan, niin se on jo aika hyvin, Korkama sanoo. 

Autokaupan virhetilanteita
  • Autossa ilmenee tekninen vika tai puute
  • Auto ei vastaa sitä, mitä kauppaa tehtäessä on sovittu
  • Autosta on annettu vääriä tai paikkansa pitämättömiä tietoja
  • Kaupan päättämisen kannalta olennaisia tietoja on salattu
  • Käyttö-, huolto ym. ohjeet puuttuvat
  • Auto osoittautuu huonommaksi kuin ostajalla on auton iän, ajomäärän tai kauppahinnan perusteella aihetta odottaa, tai auto tai sen osa on kulunut kestoikäänsä nähden ennenaikaisesti.
Lähde: Kuluttajavirasto

Myyjällä velvollisuus
kertoa kaikki oleellinen
 

Autoliikkeiden ja kuluttajien välistä käytetyn auton kauppaa säätelee kuluttajansuojalaki. Yksityisten väliseen kauppaan se ei puutu. Kuluttajansuojalaki luo velvollisuuden myyjälle kertoa asiakkaalle kaikki oleellinen, mitä hän autosta tietää ja mitä hänen olisi periaatteessa pitänyt tietää.

Korkaman mukaan tahallinen väärien tietojen antaminen tai asioiden salaaminen on vähentynyt autokaupassa.

– Kyllä sellaisiakin liikkeitä vielä on, mutta minun mielestäni autokauppa on rehtiytynyt paljon siitä, mitä se joskus on ollut.

Esimerkiksi kilometrimittarin ruuvailu on vähentynyt valituksen aiheena. Näin käynyt myös auton vuosimalliin liittyneille epäselvyyksille. Myöskään ennen ongelmana olleista käytetyistä tuontiautoista ei tule nykyisin kovin paljon valituksia.

Valittaminen
lisääntyy

Miksi valitusten määrä on sitten kasvanut?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Autoalan keskusliiton AKL ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, johtaja Lasse Ahlstedt Veho Groupista arvioi, että syynä valitusmääriin on niin autokaupan lisääntyminen kuin kuluttajien valitushalukkuuden lisääntyminen. Vaihtoautoihin keskittyneen espoolaisen Autosillan eli Jagro Oy:n toimitusjohtaja Jami Multisilta on samaa mieltä.

– Kynnys valittaa on pienentynyt. Ihmiset valittavat nykyään kaikesta enemmän, kuten vaikka koulussa opettajista, Multisilta sanoo.

– Käytetyssä on herkemmin vikaa kuin uudessa. Ostohetkellä auto saattaa olla kunnossa, mutta aina voi tulla vikoja. Rajanveto siitä, kuinka paljon minkäkin osan tulee kestää, on joskus hankalaa. Se ei ole aina yksiselitteistä, Ahlstedt kertoo.

Kuluttajariitalautakunta
antaa suosituksen
 

Jos kuluttaja huomaa käytetyssä autossa virheen, niin ensimmäinen etappi on ottaa yhteyttä myyjään. Jos myyjän kanssa asian sopiminen ei onnistu, seuraava askel on kuluttajaneuvoja. Mikäli kuluttajaneuvojankaan avulla asiaa ei saada sovittua, kuluttajan on mahdollista valittaa kuluttajariitalautakuntaan. Lautakunta voi antaa suosituksen riidan ratkaisemisesta, mutta se ole velvoittava kuten oikeuden päätös.

– Me myymme noin tuhat autoa vuodessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä noin kymmenen asiaa on mennyt kuluttajariitalautakuntaan. Asiakkaista suurimman osan kanssa päästään sopimukseen, Multisilta kertoo omista kokemuksistaan.

Vastaantulo korjauksien maksussa riippuu niin vian luonteesta kuin auton iästäkin. Multisillan mukaan esimerkiksi moottorin rikkoutuessa liike tulee korjauskuluissa vastaan esimerkiksi kymppitonnin autossa, mutta ei vaikkapa vanhemmissa ja enemmän ajetuissa 2 000 euron hintaluokan autoissa.

– Mitä vanhempi auto, sen vähemmän autokauppiaan intressissä on tulla vastaan sen korjauskuluissa.

Multisilta on törmännyt autokauppiaan urallaan myös ammattivalittajiin. Uhkailtukin on.

– Tässä on vanha sanonta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Asiallinen asiakas saa hyvää palvelua.

Takuut
yleistyneet 

Monet merkkiliikkeet, jotka myyvät uusien autojen lisäksi vaihtoautoja, tarjoavat erimittaisia, yleensä 6–12 kuukauden takuita myös käytetyille autoille.

Veho Groupin Lasse Ahlstedtin mukaan tällaiset takuut ovat edelleen yleistymässä ja niitä tarjotaan myös vakuutusyhtiöiden kautta.

Edullisimpiin vaihtoautoihin keskittyneissä liikkeissä käytetyn auton takuita löytyy harvemmin.

Käytetystä autosta valitetaan runsaasti
Kuluttajaneuvontaan tulleet yleisimmät valituksen aiheet 1-6/2011
Valituksen aihe Määrä
Käytetyt autot 3872
Sähkö 1807
Vuokra-asiat 1693
Remontti- ja huoltopalvelut 1407
Matkapuhelinliittymät 1348
Autojen korjaus ja huolto 1317
Lähde: Kuluttajavirasto

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (111)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
viime vuonna käytetyistä autoista valitettiin yli 200 kertaa enemmän kuin vuonna 2009


Huima yli 20000 prosentin nousu!
Aina Ilona 19.6.2011 6:58

Anonyymi
Minä olen valittanut uudesta autosta Vehoon yli 50 kertaa, vieläkään ei ole Sitikka kunnossa.
tilastoissa ei näy 19.6.2011 7:41

Anonyymi
Jos äänestit et voi valittaa.
EVM. 19.6.2011 7:46

Anonyymi
Kunhan valitsee käytetyn japsin ja pysyy kaukana ranskalaisista niin ei hätää.
Vanha neuvoo 19.6.2011 7:47

Anonyymi
Suurin valittamisen syy on se, että USEIMMAT ihmiset ovat osaavinaan tehdä jotakin, kun saa vaikka edullista autoa, mutta tajuavatkin olevansa täysiä tumpeloita jolloin kiukku pitää purkaa, vaikka siihen myyjään.

Myöntää ei voi mitään ja taas ollaan haavi auki..

Meinaan kymmeniä autoja ropanneen ja tsuppailleen kokemuksella.

Eikä koske ainoastaan autokauppaa vaan nykyään vähän kaikkea.
itkuporuvali 19.6.2011 7:55

Anonyymi
Kunhan valitsee käytetyn japsin ja pysyy kaukana ranskalaisista niin ei hätää.


Ei ole mitään eroa kunhan osaa tehdä muutakin kuin katsoa ulkoapäin onko rohjakkeessa mikäkin merkintä..

Meinaan omasin ranskiksen Sitikan ja vuosikausia ajelin varsin tietoisesti, että voi tulla vaikka sähkö/hydraulivaimennus ropleemia..ei tullut ja maksoi ittensä paremmin kuin velkaelviksen nissansukkulapuikula merkkikorjaamolla..ja sekös näitä ärsyttää..
osamaksu osaajille 19.6.2011 7:59

Anonyymi
Aikanaan luulin että EU myötä saa tuoda halvalla EU maista hyviä autoja tänne mutta eipä saanutkaan. Veroja verojen päälle ja byrokratiaa, laittomia tarra-rekisteri siirtokilpiä etc jotka ovat EU lakien vastaisia ja valittaminen ei auta koska emme elä demokratiassa vaan jossain kuvottavassa.....

No, toivon joka päivä että joku tekisi jo "lopullisen ratkaisunsa" ja menee tekemään vähintään RKP johdolle jotain
Jotain mitä tahansa, 19.6.2011 7:59

Anonyymi
Kun rahat vaihtaa omistajaa ei autokauppiasta valitukset kiinnosta. "Siis tää on ominaisuus.."
ranskis 19.6.2011 8:07

Anonyymi
Itse annoin oman vanhan autoni vaihdossa erään suuren merkin autokauppaan Etelä-Suomessa. Muutamaa viikkoa myöhemmin Tampereella asuva työkaverini osti sen saan merkin myymälästä - 60 000 vähemmän ajettuna.
Pekka 19.6.2011 8:17

Anonyymi
Missäs on ne tilastomerkinnät EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen tehdyt valituksen meidän valtiosta? Suomi on tunnetusti sen paikan kanta-asiakas. Saanu mm. poliisien ilman kotietsintälupia ja väärin perustein tehdyistä kotietsinnöistä, joista ei saa edes valittaa oikeuteen. Sama meno jatkuu, eduskunta hylkäsi lakimuutosesityksen. Demokratian kehto, poliisi ei tarvitse lupia ja väärinkäytöksistä ei saa valittaa.
Tuomas 19.6.2011 8:24
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?