Varo, navigaattori voi luoda sakkorysän

Heini Karjanmaa
Varo, navigaattori voi luoda sakkorysän
Navigaattori voi olla hyvä, mutta petollinen renki, jonka seuraamisella voi olla yllättäviä vaikutuksia. Se voi luoda matkallesi muun muassa sakkorysän. Näin voi käydä – ja on jo käynyt – koska navigaattori vakoilee ajoasi ja toimittaa tietojasi eteenpäin. IPhone ja Android-puhelimet eivät siten enää ole ainoita huolenaiheita.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Perttu Pitkänen
29.4.2011 06:02
Kommentit 118

Tärkeimmät navigaattorivalmistajat ovat viime aikoina tuoneet markkinoille uusia huippumalleja, joihin saa entistä ajankohtaisempaa tietoa liikenteestä, ja joilla voi tehdä esimerkiksi Google-hakuja.

Tieto kulkee myös toiseen suuntaan. Monet navigaattorimallit välittävät mobiiliyhteyden kautta tietoja käyttäjästä takaisin laitteen
valmistajalle.

Esimerkiksi navigaattorivalmistaja TomTomin kalleimpiin palveluihin kuuluvat Live-palvelut, joiden palvelut perustuvat osittain valmistajan navigaattoreista keräämiin tietoihin.

– Me keräämme navigaattoreista missä navigaattorit ovat liikkuneet, mihin aikaan ja millä nopeudella, sillä näitä tietoja käytetään HD Traffic -liikennetietopalvelussa, ketoo TomTomin tiedottaja Niklas Casserstedt.

– Emme ole kiinnostuneita yksityisen käyttäjän seuraamisesta, vaan liikennevirran nopeudesta eri teillä.

Hollantilainen Algemeen Dagblad -lehti paljasti, että TomTom on myynyt nopeustietoja viranomaisille, ja poliisi on käyttänyt niitä hyödyksi etsiessään paikkoja sakkorysien asettamiseen autoilijoille.

Yhtiön toimitusjohtaja Harold Goddijn on pyytänyt asiaa anteeksi sähköpostilla, uutisoi Forbes-sanomalehti. Hänen mukaansa TomTom myi tietoja viranomaisille siinä uskossa, että tietoja käytettäisiin liikenneturvallisuuden parantamiseen ja ruuhkapaikkojen parantamiseen.

Myös Navigon tarjoaa joissakin malleissaan niin sanottuja Live-palveluja, joihin kuuluvat esimerkiksi reaaliaikaiset liikennetiedot sekä varoitukset liikkuvista tutkista ja valvontakameroista. Tutkien sijaintitietoja syöttävät palveluun navigaattoreita käyttävät autoilijat itse, ja tiedot kulkevat navigaattoreista valmistajan järjestelmien kautta muihin palvelua tarjoaviin navigaattoreihin.

Myös joistakin Garminin navigaattoreista löytyy sim-kortti, joka on gprs-datayhteydessä. Laite ei kuitenkaan kerää tietoja käyttäjien sijainnista ja nopeudesta, vaan yhtiö saa ruuhkatietonsa viranomaisilta.

– Markkinoilla on ehkä noin 5 000 niin sanottua livenavigaattoria, joten sillä ei vielä saa kovin kattavaa ruuhkatietoa, kertoo tuotepäällikkö Jarmo Saikkonen Garminilta.

Saksassa Garmin kuitenkin kokeilee jo uutta Navteq-Traffic -liikennetietopalvelua, joka perustuu yhteistyöhön Nokian kanssa.

– Siellä me saamme tietoa Nokian matkapuhelimien käyttäjiltä, heitähän on paljon enemmän.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sekä TomTomin Casserstedt että Garminin Saikkonen vakuuttavat, että tieto kulkee yhtiöiden järjestelmissä salattuna ja anonyyminä, eli tietoja ei voi yhdistää käyttäjän henkilöllisyyteen.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolla ei ole täyttä selvyyttä, mitä tietoja navigaattorit käyttäjistä keräävät.

– Joka tapauksessa, jos puhutaan henkilötason sijaintitiedosta, niin lupa pitää olla, Aarnio sanoo.

– Teletunnistetiedot nauttivat viestinnän luottamuksellisuutta, eli jos niitä halutaan käyttää muuhun kuin viestin välittämiseen, niin se edellyttää käyttäjän suostumusta.

Suostumuksen on oltava tarpeeksi selkeä ja yksiselitteinen, jotta käyttäjä ymmärtää mihin antaa luvan. Luvan kysyttäessä on myös kerrottava, mihin tietoja käytetään.

Euroopan tietosuojavaltuutettu ovat viime aikoina pohtineet enemmän matkapuhelimien välittämiä sijaintitietoja. Esimerkiksi Applen iPhone-puhelimien ja Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävät puhelimet välittävät sijaintitietoja takaisin valmistajille ja palveluntarjoajille.

– Kukaanhan ei ihan tarkkaan ymmärtääkseni vieläkään tiedä mitä niille tiedoille tehdään, mihin ne päätyvät ja kuka niitä käyttää, Aarnio sanoo.

Aarnion mukaan paikannuspalveluja käsitellään todennäköisesti seuraavan kerran EU-tasolla kesäkuun alussa tietosuojaviranomaisten kokouksessa. Tällöin on tarkoitus valmistella julkilausuma, joka koskee paikannuspalveluita laajemmin, eikä vain yksittäisiä valmistajia tai palveluita.

Julkilausuman perusteella esimerkiksi EU:n komissio saattaa lähteä käsittelemään asiaa yritysten tai Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenAutoilijat löysivät navigaattorit (1.2.2010 20:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (118)

Huono 0
Aika vekkulli keksintö, viranomaiset haluu tietää missä liikut ja millä nopeudella.
Onneksi niistä pääsee eroon kun auton huippunopeus on yli 320 km.h.
Ei tule kovin liki perässä.
Navigaattori, sitimaasturi, päivänajovalot ja muita turhamaisuuksia. Sietääkin tulla seuratuksi jos on moiseen turhuuteen langennut.
tiedemies
Aika vekkulli keksintö, viranomaiset haluu tietää missä liikut ja millä nopeudella.
Onneksi niistä pääsee eroon kun auton huippunopeus on yli 320 km.h.
aja nyt sitten näillä teillä 320 tai edes 120 olet huippukuski
Vielä hieman integrointia, niin saadaan hyvä seurantasysteemi, jossa seurataan autoilijan tekemisiä ja rangaistaan rikoksesta reaaliaikaisesti...jolloin vauhdikkaamman etaapin jälkeen auto pysähtyy ja sanoo tili tyhjä, auto poistettu käytöstä kunnes sakot on maksettu.
Loisto idea
Jos ei enää pärjää ilman navigaattoria on syytä lopettaa autoilu kokonaan.
Hra Savosta
"Myös joistakin Garminin navigaattoreista löytyy sim-kortti, joka on gprs-datayhteydessä."...eli onks pakko se SIM kortti laittaa ja käyttää?
Järki ahoi!
"TomTom myi tietoja viranomaisille siinä uskossa, että tietoja käytettäisiin liikenneturvallisuuden parantamiseen ja ruuhkapaikkojen parantamiseen"

Niinhän ne bisneksen tekijät aina "uskoo" hyvää kaikista
Hehe heh
Jos ei enää pärjää ilman navigaattoria on syytä lopettaa autoilu kokonaan.
Herra savosta. Tuleppa tekemään kuljetustöitä pääkaupunkiseudulle. Voin sanoa että on siinä huuli pyöreänä kun sanotaan uusi osoite jossa pitäisi olla vartin päästä. Siinä ei jää paljoa aikaa selailla puhelin luetteloiden karttasivuja. On sitä helppo huudella kun asustaa pienellä paikkakunnalla, jossa eksyminen on mahdotonta vaikka liina olisi vedetty silmien eteen.
Jorma
Huono 6
Aika vekkulli keksintö, viranomaiset haluu tietää missä liikut ja millä nopeudella.
Onneksi niistä pääsee eroon kun auton huippunopeus on yli 320 km.h. aja nyt sitten näillä teillä 320 tai edes 120 olet huippukuski

Kyllä lada tiellä pysyy, ajaa tiellä ei ojan pohjassa.
He he he.
Voi kun kerrankin kerrottaisiin että MITEN varotaan? Tuolin taakseko pitää kyyristyä?
EI navigaattoria?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949