Bensa ei olekaan Suomessa kallista

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Bensa ei olekaan Suomessa kallista
Bensiini ei olekaan Suomessa niin kallista kuin usein väitetään. Ero Euroopan keskiarvoon on korkeintaan yhdeksän – ei seitsemäntoista senttiä, kuten tilastoissa yleensä lukee.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
23.4.2010 06:01
Kommentit 237

95E-bensiinin keskihinta Euroopassa on 1,25 euroa, jos kaikki maat lasketaan mukaan samalla painolla. Kun hinnat painotetaan maiden väkiluvuilla, keskihinta nousee 1,30 euroon.


Suomen keskihinta taas laskee 1,42 eurosta alle 1,39 euroon, kun vähennetään tolppahinnoista keskusliikkeiden bonusedut ja huoltamoketjujen muut omille asiakkailleen tai esimerkiksi ammattiliittojen jäsenille myöntämät edut.  

16:32Osake
+4,09 %
7,895
+0,31

Suomessa bensa maksaa siis suunnilleen saman verran kuin Kreikassa ja Portugalissa.

Markkinaosuudeltaan suurimmalla huoltamoketjulla, ABC:llä, lopullisen hinnan ero tolppahintaan on suurin. S-etukortin haltijat saivat viime vuonna keskimäärin 3,5 prosenttia bonuksia. Viime kuun 1,42 euron keskihinnasta se tekee viisi senttiä.

Todellisuudessa se on sentteinä vieläkin enemmän, koska tolppahinnat ovat maan keskiarvoa korkeammat. S-ryhmän markkinaosuus oli viime vuonna 26,2 prosenttia.

K-Plussakortille kertyy bonuksia 0,5–5 prosenttia ostosten määrästä riippuen. Bonukseen oikeuttavia pisteitä saa Neste Oilin ja Teboilin asemilta – ei kuitenkaan nettohintapohjaisilta Express-asemilta.

Neste Oilin markkinaosuus oli viime vuonna 25,6 prosenttia ja Teboilin 18,4 prosenttia.

K-Plus Oy:n varatoimitusjohtaja Tapio Näveri ei lähde tarkasti arvioimaan, paljonko keskimääräinen bonus on.

– Useita prosentteja kuitenkin. Mikä tulee ruokaostoksista ja mikä tulee bensaostoksista, riippuu myös ostosten suuruudesta ja kuluttajasta itsestään.

Alla olevan taulukon tarkastelujaksolle osuu lisäksi muun muassa Teboilin talvitarjous ammattiliittojen jäsenille, joka oli 2,2 senttiä litralta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tulevatko edut
lopulta käytettyä?

– Mielenkiintoinen harjoitus, mutta on aika vaikea laskea, mikä on kuluttajan maksama lopullinen hinta. Jos ajatellaan koko maata ja kaikkia asemia, en jaksaisi uskoa, että alennus menee hirveän paljon sentin paremmalle puolelle, St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari kommentoi laskelmaa.

St1 antaa käteisalennuskortillaan alennusta 0,5 sentistä kolmeen senttiin riippuen. St1:n osuus bensakaupasta oli viime vuonna 13,5 prosenttia.

St1 Visaa markkinoidaan ketjun nettisivuilla laskemalla, jonka mukaan suurkuluttajan etu voisi olla jopa 14,72 senttiä litralta. Tällöin hintaa ovat laskemassa ketjun asemille keskitetyt myymälä-, rengas- ynnä muut ostokset. Tavalliselle kuluttajalle edut olisivat alennuksiksi muutettuna liki neljä prosenttia.

– Vertailuja kannattaa tehdä. Kuluttajan kannattaa kysyä, mitä se bensa lopulta maksaa? Mistä hinnasta on annettu viisi senttiä alennusta? Tulevatko etuisuudet käytettyä vai jäävätkö lihottamaan etuisuuksien myöntäjän kassaan? Kai niille pitäisi laskea jokin korko, Reinekari kuvaa lopullisen hinnan laskennan vaikeutta.


[zoom]

Lisää Aiheesta
UutinenYle: Bensa halpeni hieman elokuussa (24.8.2010 08:10)
UutinenDiesel ei olekaan parempi valinta (13.4.2010 06:02)
UutinenTämän asunnon haluavat kaikki (29.3.2010 06:01)
UutinenBensan hinta huippulukemissa (19.3.2010 17:07)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (237)

Huono 0
Kyllä sen tolppahinnan vaan joutuu maksamaan....vai pitäisikö alkaa ottamaan kerran vuoteen tankillinen maksamati? Saman asianhan tuo ajaisi?
Ei turhia kortteja lompakossa
Bensa on halpaa kuin saippua.
Saippua
Näillä hinnoilla mulla ei mittään hättää, voi toki johtua siitä etten omista turhaketta nimeltä auto. Isossa kapungissa helppo kulkea muutenkin ja säästää pitkän pennin, myös taxi keksitty.
Hesus
Onko Suomi jotenkin osa Eurooppaa?
Ainakin AirBerlin tarjoa lentoja edullisesti
takametsistä Eurooppaan.
Olisi kiva taas lähetä Eurooppaan täältä Aasiasta
Tonnkalapurkki Lidlisä 0,75 euroa, sama s- marketissa
1,20.
Lidli päihittää myös s-ryhmän.
Mikään ei ole kallista, jos on vaan varaa ostaa! Sitten kun on täysin rahaton, niin leivän ostokin on mahdoton tehtävä.
Niin ja näin.
Hei, nyt pitaa polttoaine veroja kiristaa oikein kunnolla. Siella kylmassa pohjolassa pitaa karsia ja maksaa ainakin 2 egea / litra. Taalla tankataan
2 dollaria / gallona.
Texas rulez
-törkeät autonhuolto hinnat "valohoitoa"
-varaosien ylihintaisuus
-käyttömaksut
-autojen kalliit hinnat
-teiden kunto Latvian tasoa
-sakkorysiä jokapaikassa
-pakkokatsastukset
Suomesa bensan lisäksi:
Dubaissa maksaa noin 30 senttiä litra.
www.Dubai.fi
Kas kun ei toimittaja ottanut vielä veroja pois. Sittenhän se on ihan ilmaista?
2345f
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 24 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 10
Lontoo
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949