Vuoden 2009 vähävikaisimmat autot

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Vuoden 2009 vähävikaisimmat autot
Porsche oli vuoden 2009 vähävikaisin auto.
Toyota pitää pintansa autojen vikavertailussa, kun kaikki ikäryhmät otetaan huomioon. Uusissa autoissa japanilaisen etumatkaa ovat kuitenkin kuroneet kiinni saksalaiset autot, Madza ja Ford.
Taloussanomat
23.1.2010 15:50
Kommentit 34

Saksalaisen TÜV-katsastuslaitoksen vikatilastoissa vuoden 2009 vähävikaisin automalli on Porsche 911, Helsingin Sanomat kertoo. Myös Volkswagen on parantanut asemiaan. Golf on nyt kolmantena.

Vähävikaisten autojen kakkoseksi selvisi Mazda2. Japanilaisen valmistajan Mazda3 on sijalla viisi. Viiden kärkeen neljännelle tilalle kiilasi tällä kertaa Ford Fusion.

Vähävikaisimmat autot löytyvät luonnollisesti nuorimmista, testauksessa 2-3 vuoden ikäisistä autoista. Vikojen määrä on kuitenkin kaiken kaikkiaan lisääntymään päin.

Toyota on edelleen vähävikaisin auto kun otetaan testin koko ikähaitari huomioon. 2-3 ikävuoden ryhmässä Toyota on sijoilla 6, 7 ja 10. Kolmessa nuorimmassa ikäryhmässä heikoin auto oli Kia Carnival. Valmistajan muut mallit pärjäsivät selvästi paremmin.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenPerusautot loistivat talvitestissä (17.2.2010 10:40)
UutinenLumimyräkkä auttaa maasturikauppaa (2.2.2010 12:50)
UutinenSuomalaiset suosivat museoautoja (22.1.2010 16:14)
UutinenPorschen kone köhii (21.12.2009 15:20)
UutinenNäin kalliiksi autosi käy (26.9.2009 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (34)

Huono 0
Saab ja Porche parhaat eurooppalaiset jenkkien Consumer reportissa. Audi, Mese ja Bemari peränpitäjinä.
Saab, se paras talviauto
TUV testin paras premium auto nelivuotiaissa Lexus ja toisena Saab 9-3.
9-3X

eikös maDZa ole juuri japanilainen?
peili
Volvo jo nyt peräpäässä. Miten käy kun valmistus Kiinassa aloitetaan.
Ping Pong Tsing Tsong Volvo
saabi menestyy uusien 2-4v ja vanhojen 7-10v ryhmässä einomaisesti...Sijoituksen arvoa nostaa erityisesti se että saabeissa on selvästi keskimäärin enemmän kolometrejä ajettuna kuin tilastoissa ylempinä olevissa autoissa...

Ei kai siihen porcheen vikoja paljoa pääse tulemaan kun se on enimmäkseen tallissa..
kokoko
Saabie design jäänyt 1900-luvulle.2000-luvun saabit ovat olleet KURAA
Sa sa saapi
itselläni porsche. hemmetin huono talviauto mutta onpahan naapuri kade.
suomalainen ja velkainen
Yllättävää on UUDEHKOJEN autojen ruosteviat?
Eivät tule kestämään 20 vuotta
Jos kori 'sulaa'(ruostuu) alta nopeammin kuin muu tekniikka, niin se on erittäin iso vika.

Moottori,vaihdelaatikko ym voimansiiron osat kun kestää (hollettuna) normaalin kulumisen noin 15-20 vuotta

Mutta jos kori kestää vain 3 vuotta niin ei löydy sellaista peltiseppää, joka jaksaa hitsata koria (katsastukseen) sitä mukaa kasaan kun se edeltä ruostuu.
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 15
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949