Maasturikuski saa kohta syntilaskun

Bloomberg
Maasturikuski saa kohta syntilaskun
Cadillac Escalade.
Bensarohmun maasturin omistajalle voi maaliskuusta lähtien tulla iso lisälasku, kun auton käyttömaksu muuttuu päästöperusteiseksi. Isosta bensiinikäyttöisestä citymaasturista voi joutua maksamaan vuodessa valtiolle käyttömaksua jopa satoja euroja enemmän kuin ennen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
16.1.2010 06:01
Kommentit 295

Autoista perittävä vuotuinen käyttömaksu eli ajoneuvoveron perusmaksu muuttuu maaliskuun alussa.

Tähän asti vero on ollut sama 127,75 euroa vuodessa kaikilta vuoden 1994 alun jälkeen rekisteröidyiltä henkilöautoilta.

Jos omistat vuonna 2001 tai sen jälkeen rekisteröidyn henkilöauton, vastedes joudut maksamaan autosi co2-päästöjen perusteella porrastettua käyttömaksua.

Useimmilla 1,4–1,6-litraisten bensiiniautojen omistajilla käyttömaksu halpeneekin uudessa järjestelmässä kympillä tai parilla. Pikkudieseleillä veroalennus on vieläkin isompi.

Ikävimmän yllätyksen kokevat nousukaudella bensamaastureista innostuneet autoilijat. Mitä korskeampi V6–V8-peli on alla, sitä enemmän valtio nyt perii siitä ilmastonsuojelun nimissä syntilisää.

Esimerkiksi monen 2,4–2,7-litraisella moottorilla varustetun bulevardijeepin käyttömaksu nousee uudella laskutavalla reippaasti yli 200 euroon.

Kaksilitraisissakin nousua tulee helposti yli 50 euroa.

Ökymaastureissa jopa
satojen eurojen lisäys

Käyttömaksun korotus ei todennäköisesti hetkauta äveriäimpiä mahtimaasturien omistajia. Uudehkon V8-Range Roverin tai Cadillac Escaladen käyttäjä varmaan pystyy kaivamaan kuvettaan runsaan 500 euron verran.

Sen sijaan tuleva lähes satasen lisäys Lada Nivan nykyiseen käyttömaksuun tuntuu suhteellisen kovalta.

Verotaulukon mukaan 3,2-litraista VW Touaregia sopii laskuttaa 417 eurolla ja Audin Q7-bensamallia 372 eurolla vuodessa.

Jos Hummerin H2:t luokiteltaisiin henkilöautoiksi, ne menisivät meillä yli verottajan co2-asteikolta. Viime vuonna GM kehui saaneensa kuristettua 6,2-litraisen H2-mallin hiilidioksidipäästöt 412 grammaan kilometriltä.

Suomessa päästötaulukko loppuu 400 grammaan: kaikille sen ylittäville ajoneuvovero on tasa-arvoisesti sama 605 euroa vuodessa.

Muutkin isot
autot kärsivät

Hintamuutos ei tietenkään rankaise katumaastureita niiden ulkonäön, vaan kulutuksen ja päästöjen takia. Samanlaisia veronkorotuksia tulee muillekin polttoainerohmuille voimanlähteestä tai korimallista riippumatta.

Esimerkiksi pari vuotta sitten kovilla alennuksilla myytyjen bensa-V6-sedanien käyttökulut alkavat kohota huimasti. Muun muassa Nissan Maxima 3,0 hinnoitellaan verotaulukoissa 245 euron vuosimaksun arvoiseksi.

Volvon 2,5-litrainen V70 turbofarmari saa puolestaan riesakseen 251 euron käyttömaksun.

Isojen tila-autojen pitkäaikainen markkinajohtaja Chrysler Grand Voyager maksattaa V6-moottorisena omistajaltaan vastedes 354 euroa vuodessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös puhdikkaimpien isojen dieselmaasturien omistajat joutuvat maksamaan uudessa veromallissa enemmän kuin nyt. Esimerkiksi Toyota Land Cruiser 3,0 D:n uusi käyttömaksu on 247 euroa. 2,5-litraisen Land Rover Discoveryn omistajalta menee 264 euroa.

Käytettyjen autohylkiöiden
hinnanlasku syvenee

Toistaiseksi käyttömaksu-uudistus ei ole kovin paljon näkynyt yhä varsin hiljaisessa autokaupassa.

Janoisimpien bensa-autojen kysyntä romahti jo vuonna 2008, kun ensirekisteröinnin yhteydessä perittävä autovero muuttui päästöpohjaiseksi. Lisäkiristys nyt ei ainakaan paranna yli 10 litraa satasella syövien autojen jälleenmyyntiarvoa.

Autokauppiaat arvelevat, että tulevaisuudessa asiakkaat alkavat kiinnittää käyttömaksun suuruuteen huomiota etenkin halvimmissa vaihtoautoissa.

Säästäväisille ostajille merkinnee paljon, pitääkö 3 000 euron autosta pulittaa valtiolle vuodessa esimerkiksi 100 vai 200 euroa.

Verotuksessa on siirtymäaikaa ensi vuoden maaliskuuhun asti: siihen asti verolipuissa voi olla sekä vanhalla perusteella että uudella hinnoittelulla laskettua veroa. Ennen vuotta 2001 rekisteröityjen autojen käyttömaksu määräytyy vastedes auton painon perusteella.

Uusista ja vanhoista dieselautoista valtio kynii lisäksi perinteistä käyttövoimaveroa.

Bensamaasturien uusia käyttömaksuja
Päästöperusteinen ajoneuvovero 1.3.2010 alkaen
Auto, jonka käyttömaksu nyt 127,75 € / v Myyjän ilm. CO2-päästö Uusi käyttömaksu / v    
Audi Q7 4,2 317 g/km 372 €    
BMW X5 3,0 312 g/km 372 €    
Cadillac Escalade 6,2 383 g/km 556 €    
Chevrolet TrailBlazer 4,2 310 g/km 367 €    
Ford Maverick 2,3 237 g/km 217 €    
Honda CR-V 2,0 221 g/km 190 €    
Hyundai Santa Fe 2,7 274 g/km 289 €    
Hyundai Tucson / Kia Sportage 2,7 237 g/km 217 €    
Jeep Cherokee 2,4 253 g/km 247 €    
Jeep Wrangler 3,8 275 g/km 291 €    
Kia Sorento 2,4 259 g/km 259 €    
Lada Niva 1,7 233 g/km 210 €    
Land Rover Freelander 1,8 248 g/km 237 €    
Lexus RX 3,0 288 g/km 318 €    
Mazda CX-7 2,3 243 g/km 228 €    
Mercedes-Benz ML350 275 g/km 291 €    
Mitsubishi Pajero 3,8 324 g/km 400 €    
Nissan Murano 3,5 261g/km 262 €    
Nissan X-trail 2,0 222 g/km 191 €    
Porsche Cayenne 3,2 324 g/km 400 €    
Range Rover 4,2 374 g/km 531 €    
Subaru Forester 2,5 250 g/km 241 €    
Suzuki Grand Vitara 2,0 220 g/km 188 €    
Toyota Land Cruiser 4,0 320 g/km 391 €    
Toyota RAV4 2,0 212 g/km 175 €    
VW Touareg 3,2 331 g/km 417 €    
Volvo XC90 2,5 287 g/km 316 €    
Lähde: AKE, autoliikkeet (esimerkkiautot vuosimallia 2004-2009, keskenään erilaisilla vaihteistoilla ja varusteilla)

Lisää Aiheesta
UutinenSuomalaiset suosivat museoautoja (22.1.2010 16:14)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (295)

Huono 0
Törkeitä ilmaston pilaajia ovat nuo joutavien maasturien kuskit.
TÖRKEITÄ ILMANPILAAJIA
Jotenkin epäilen että isolla (ja kalliilla) maasturilla ajava välittää jostain sadasta, tai edes tuhannesta eurosta.

Itse ainakin pistän aina tankin täyteen; ja 98 oktaanista ajoainetta menee 20-25 litraa sadalla.

Maastureille voisi pistää omat kaistat kanssa.
Köyhät kyykkyyn
Vai että päästöverot pilviin ilmastohuijauksen takia. Ihmetyttää kuinka edelleen monien faktaa osoittavien asioiden yhteydestä huolimatta, korkealla pallilla istuvat silti vinkuvat jostakin ilmastonmuutoksesta. Eihän auton ostoa saa/voi päätellä pelkästään päästöjen tai moottorikoon mukaan. Ajettavuus, turvallisuus ym. seikathan ne pääasiassa ratkasee, tuo päästö on ihan toissijainen juttu :)
Iliimastooiliimastoo
Naurettavaa.
Ilmaston muutosta mietti kaamea legioona isoja päättäjiä Kööpenhaminassa ja ainoa tulos oli 40 tonnia päästöjä kun isot herrat roudattiin sinne lentokoneilla.

Olisivat tulleet purjeveneillä.

Ai niin, eihän homma koske heitä, vaan alamaisia.
Hummerin, Escaladen yms omistajan ei tarvitse maksaa yhtään mitään, ei ole henkilöauto vaan kevyt kuorma-auto
ilmaista menoa
Olisko nyt oikea aika ottaa pikavippi ja tilata uusi Hummeri ?

www.hummereurope.com/?region=en-fi
Hummeri
Ennustan isojen bensasyöppöautojen vaihtoarvojen ROMATAMISTA pohjalukemiin.
Paha vaihtaa paha myydä
Hummerin, Escaladen yms omistajan ei tarvitse maksaa yhtään mitään, ei ole henkilöauto vaan kevyt kuorma-auto

Nimenomaan!

tässäkin vain yksi esimerkki, miten viisaita nää meidän päättäjät on :D

Toisaalta, hummerikuski maksaa sitä "syntiveroa" bensaveron muodossa joka tankillisella jokatapauksessa.
rahastusta, sanon minä!
Jotenkin epäilen että isolla (ja kalliilla) maasturilla ajava välittää jostain sadasta, tai edes tuhannesta eurosta.

Itse ainakin pistän aina tankin täyteen; ja 98 oktaanista ajoainetta menee 20-25 litraa sadalla.

Maastureille voisi pistää omat kaistat kanssa.

kuuleppa ei rahamies näistä sivuista piittaa.

myyautosi.väärä omistaja.ei autoa kannata naapurintakia pitää kun ei rahat riitä kuin tolppapaikan maksuun.
tunnettu porukka
No vieläku käyttövoimavero tässä samassa pois? ei mutta jos totta puhutaan suomessa ikinä nää meidän "päättäjät" osannu tehdä päätöksiä jotka hyödyttäsivät perus pulliaisia tai kannustaisivat tekemään töitä(laillisia) tjms.
Päättäjissä vikaa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 30 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 15
Bryssel
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949