6 000 matkalaukkua hukassa Helsinki-Vantaan kaaoksessa
Ilmailualan Unionin (IAU:n) työntekijöiden ulosmarssin piti päättyä tiistaina kello 10, mutta lakko jatkuu yhä ainakin kuormaushenkilökunnan osalta.
Mielenilmaus häiritsee edelleen Finnairin lentoliikennettä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Mielenilmaus jatkunee ainakin huomiseen puolenpäivään saakka.
Finnair on tähän mennessä joutunut perumaan lakon vuoksi noin 35 lentoa. Peruutukset ovat koskeneet noin 4 000 matkustajaa.
Matkustajien laukkuja on pahasti jumissa Helsinki–Vantaalla ja ruuhkan purkaminen voi kestää useamman päivän.
Lakkoa kovasti pahoitteleva Finnair arvioi laukkuja jääneen jälkeen jopa 6 000 kappaletta.
– Tämä on laiton ja vastuuton työtaistelutoimi IAU:lta. Haitta kohdistuu suoraan asiakkaisiin, mikä on tässä tilanteessa kohtuutonta, Finnairin varatoimitusjohtaja Lasse Heinonen sanoo yhtiön tiedotteessa.
– IAU on julkisuudessa kertonut esittäneensä ratkaisun. Sen mukaan Finnairin tulisi ostaa takaisin eilen Barona Handlingille myymänsä matkatavarapalvelut. Tällaisella kiristyksellä IAU pyrkii painostamaan kaupan osapuolia mieleiseensä ratkaisuun, Heinonen jatkaa.
"Paskaduuneja
vastaan"
IAU protestoi maanantaina alkaneella ulosmarssilla työpaikkojen ulkoistamista vuokratyövoimaa välittäville yhtiöille.
– Ihmisiä ryhdytään siirtämään ruuhkahuippuihin ja teettämän pätkätöitä eli niin sanottuja paskaduuneja, IAU:n varapuheenjohtaja Reijo Hautamäki sanoi Taloussanomille.
















Kommentit (48)
Itse otan AINA pelkän käsimatkatavaran ja riittävästi maksukykyä mukaan.
Turhan skeidan raahaaminen on täysin idioottimaista.
Jos puolia pidetä, niin kohta Suomi on orjatyövaltio jossa suuryritykset pitävät nälässä kansalaisia. Toivottavasti muilla aloilla ammattiliitot seuraavat esimerkkiä.
Kaikenlaisia parona-pirjoja pyörii kentällä liivit päällä jotka on selkeästi niin päästään sekaisin että metsään menee.
Jos olisin asiakas siis Finnair, niin vaatisin korvauksia yritykseltä jolle toimet ulkoistettiin.
Mutta tämähän on vasta hyvä alku?
Minä en tällä hetkellä ainakaan haluaisi olla missään tekemisissä Kyseiseen yritykseen kuuluvien kanssa.
Hyvä! Tsemppiä!
Ongelma on työnantajan ja asiakkaan välinen, yrityksen joka ei voi turvata matkatavaroiden asiallista käsittelyä ilman oman työväen kiusaamista.