Toimihenkilöillä mennyt lujaa
Tilastokeskuksen mukaan 62 prosenttia kuluttajista arvioi oman taloutensa pysyneen ennallaan, 18 prosenttia arvioi taloutensa parantuneen ja 20 prosenttia heikentyneen vuoden takaisesta.
Väestöryhmien mukaan tarkastellen taantuma on kohdellut kansaa hyvin epätasaisesti. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt arvioivat taloutensa parantuneen vuoden aikana. Työttömät, omaa kotitaloutta hoitavat ja maatalousyrittäjät arvioivat muita useammin oman taloutensa heikentyneen.
Toimihenkilöiden suotuisaa tilannetta kuvaavat myös säästämisaikeet. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan 79 prosenttia talouksista ilmoitti hyvin tai melko todennäköisesti säästävänsä seuraavan vuoden aikana. Selkeästi muita enemmän säästöaikeita oli ylempien (96 prosenttia) ja alempien (90) toimihenkilöiden talouksilla.
Ylempien toimihenkilöiden luottamus talouteen on vahvempi kuin millään muulla ryhmällä. Myös yrittäjät ja opiskelijat luottavat tulevaan, mutta sen sijaan eläkeläisten, työttömien ja maatalousyrittäjien talouksilla luottamusindikaattori oli toisella neljänneksellä miinuksella.
Luottamusindikaattori saadaan laskemalla Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin neljän keskeisen kysymyksen saldoluvun aritmeettinen keskiarvo. Kysymykset koskevat kuluttajien odotuksia omasta ja Suomen taloudellisesta tilanteesta sekä työttömien määrästä vuoden kuluttua samoin kuin arvioita kotitalouden säästämismahdollisuuksista seuraavan vuoden aikana. Luottamusindikaattori ennustaa, miten kuluttajat tulevat toimimaan.
Indikaattorin arvo oli huhti–kesäkuussa koko maassa keskimäärin +5,5. Talousoptimismia oli eniten Etelä- Pohjanmaalla (+8,8), Etelä-Savossa (+7,2) sekä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Itä-Uudellamaalla (+6,8).
Vähiten sitä oli Lapissa (+2), Päijät-Hämeessä (+2,1), Pohjanmaalla (+3) ja Etelä-Karjalassa (+3,4).














Kommentit (29)
Kyseiset henkilöryhmät tekevät elintärkeää tuotekehitystä ym. vastaavaa yrityksissä. Näin ollen ovat tärkeitä yrityksille myös tulevaisuudessa.
Toimihenkilöunionilla ainakin tuntuu menevän todella lujaa, kun työttömyyskorvauksien myöntäminen kestää yli 4kk ja työttömät lentävät odotusaikana vuokra-asunnoistaan ulos ja kuolevat nälkään järsiessään pihakoivun kaarnaa.
Lama on jo alkanut vuosi sitten.
Toimihenkilön ja ylemmän toimihenkilön tiedän kyllä.
Kyllä keskituloinen voi säästää helpostikin. Varsinkin jos taloudessa on kaksi tulonlähdettä. Jos asumiskulut estävät säästämisen niin sitten syy ongelmiin löytyy peilistä. Ei pidä ostaa kämppää johon kuluu varoja yli sietokyvyn. Jos tällä korkotasolla ei vieläkään jää mitään säästöön niin sitten saa syyttää ihan itseään. Tyhmyydestä sakotetaan :)
200K lainaa näillä koroilla 770-900€/kk. Kaksi maksajaa -> 385-450€kk/nuppi. Jos näillä kuluilla ei jää mitään säästöön niin pomon luokse palkkaneuvotteluihin MARS!