Tähän on tultu: Työtön saa lennon alehintaan
Blue 1 lupaa palauttaa 30 prosenttia lentolipun hinnasta, jos työttömyys iskee lipun ostopäivän ja lähtöpäivän välillä. Lisäksi varauksen voi siirtää tarjousaikana kerran toisen henkilön nimiin.
Tarjous on voimassa lennoilla kesäkuun alusta syyskuun loppuun, ja liput on ostettava kuluvan kuukauden loppuun mennessä. Kampanja alkoi sunnuntaina.
Vastaisku
matkustajakadolle?
Tammi–maaliskuussa Blue 1 kuljetti kahdeksan prosenttia vähemmän matkustajia kuin vuotta aiemmin.
Onko kyseessä vastaisku sille, että matkustajat kaikkoavat koneista?
– Me olemme halunneet tässä taloustilanteessa halunneet lähteä tarjoamaan kuluttajille konkreettista etua, että tulevaisuus ei olisi niin epävarma, sanoo markkinointijohtaja Mervi Karvo.
Tarkoitus on varmaan lisätä matkustajamääriä?
– Kaupallisessa toiminnassa kukaan ei tee näitä asioita pelkkää hyvää hyvyyttään.
Karvo ei paljasta, mikä on Blue 1:n ennuste matkustajamääristä.
Hyvin ei mene myöskään Finnairilla. Tammi–huhtikuussa matkustajamäärä väheni 6,8 prosenttia vuoden takaisista numeroista.
Viestintäpäällikkö Taneli Hassisen mukaan Finnairilla ei ole vastaavaa kampanjaa. Hänen mielestään Blue 1: n tempaus kuulostaa epätoivoiselta.
– Mikä yhtiön pakottaa tuollaiseen tempaukseen, ihmettelee Hassinen.














Kommentit (31)
Jotka haluavat maksaa ilmasta, niin siitä vaan.
Ehkä tässä oli tarkoitus ettei jo matkansa varanneet henkilöt peruuta matkaansa työttömyyden tultua, vaan saavat tulevan matkan alennushintaan. Näin lentoyhtiö saa pidettyä ainakin osan jo varautuista matkoista kirjoissaan. AirBalticin tempaus kuullostaa vain parannetulta peruuttamisturvalta.
Elämme ja asumme työvoimamarkkinoille alisteisena, joten puheet vapaudesta ovat pelkkää valetta ja soopaa. Työvoima, nimenomaan työtön työvoima on työvoiman hinna tärkeä säätelijä, siksi työttömiä tulee aina olla enemmän kuin työn tarjontaa.
Lentoyhtiö siis taitaa yllyttää työttömiä rikokseen.
Minä en ole työtön.
Kuulostaa todellakin epätoivoiselta markkinoinnilta. Blue1:n siedettävän hintaiset liput ovat yleensä "non refundable", joten jos et lähde matkalle et myöskään saa rahojasi takaisin.
Tänä vuonna asiakaspalvelu on huonontunut huomattavasti. Lennot lähtevät jos saattuu huvittamaan ja palautteeseen vastataan todella halveksuvaan sävyyn!