Älä jää etelään, autonvaihtaja

Outi Järvinen/Lehtikuva
Älä jää etelään, autonvaihtaja
Jos pääkaupunkiseudun asukas haluaa vaihtaa autonsa uuteen, hyvityshintojen takia hänen kannattaa tehdä se Tampereen pohjoispuolella.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
4.10.2008 06:01
Kommentit 27

Oman autonsa hyvityshintaa voi jonkin verran haarukoida käytettyjen autojen hintapyyntöjen perusteella.

Autoliikkeiden omien arvioiden mukaan esimerkiksi pääkaupungissa samantasoisesta käytetystä autosta pyydetään keskimäärin viitisensataa euroa vähemmän kuin muualla maassa. Joillain merkeillä ja malleilla hintaerot ovat vieläkin suurempia.

Etelässä autokanta on iso, myyjillä ja asiakkailla on valinnanvaraa eikä autoliikkeillä ole missään suhdannetilanteessa pulaa vaihtoautoista. Tarjonnan runsaus painaa käytettyjen autojen hintoja alas.

Kääntäen sama näkyy, kun on vaihtamassa vanhaa autoaan uuteen: etelässä autosta hyvitetään kehnosti. Muutama sata kilometriä pohjoisempana siitä voi saada jo selvästi enemmän rahaa.

Auto-ostosmatkailussahan ei ole ympäristön kannalta mitään järkeä, mutta jos reissun pystyy yhdistämään lomamatkaan tai sukulaisvierailuihin, hyvitysten kilpailuttaminen kannattaa.

Hyvinä autonvaihtokeskuksina on pidetty muun muassa Poria, Seinäjokea, Vaasaa, Jyväskylää ja Joensuuta. Joitain matka-autoina suosittuja saksalaismerkkejä kannattaa käydä tarjoamassa jopa Kuusamon ja Rovaniemen korkeudella, jos sinne on muutenkin menossa.

Maakunnissa käytettyjen autojen valikoima ja tarjonta on vähäisempää, joten uusien autojen myyjäliikkeet maksavat mielellään vaihdokista kunnolla. Tai sitten ne pystyvät elämään pienemmillä voittomarginaaleilla kuin etelän kilpailijansa.

Parhaiten vaihdokkina liikkuu isokorinen dieselmoottorinen perheauto. Bensakoneitakaan ei Tampereen pohjoispuolella vielä hyljeksitä, toisin kuin etelässä.

Onnekas löytää jopa
tuhansien eurojen eroja

Esimerkiksi 120 000 kilometriä ajetusta, 2,4-litraisella bensamoottorilla varustetusta Volvo V70-farmarista, vuosimallia 2004, pääkaupungin merkkiliike tarjosi vaihdossa 12 000 euron hyvityshintaa.

Vammalan seudulla hyvitys olisi ollut puhelimitse, autoa näkemättä jo 14 500 euroa, ja lopulliset kaupat omistaja teki Vaasassa vajaalla 16 000 eurolla.

Ostoskohteena oli kaikissa sama uusi auto samoilla varusteilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Farmarimallinen vuoden 2006 bensa-Ford Mondeo vaihtui Jyväskylässä uuteen diesel-Mondeoon 950 euroa paremmalla välirahalla kuin pääkaupungissa.

Viiden vuoden ikäinen Volkswagen Polo 1,3, ajettu 80 000 kilometriä, olisi mennyt uusmaalaiseen liikkeeseen vaihdossa 4 000 eurolla. Kuopiossa uuteen autoon vaihdettuna siitä sai 5 400 euroa. Pariin kertaan edestakaisin ajettu 400 kilometrin kauppamatka tuotti siis yli tuhannen euron edun.

Sen sijaan erikoisemmille merkeille maakuntien autoliikkeissä ei aina riitä ymmärrystä.

Seinäjoen autokauppiaat eivät lämmenneet kolmen vuoden ikäiselle Smart Forfour’ille, ja varoittivat etteivät pystyisi tarjoamaan siitä ainakaan näkemättä mitään. Tampereella hyvityshinnaksi olisi tullut 6 000 euroa. Lopulta auto löysi ostajan espoolaisen autoliikkeen kautta, 6 700 euron hyvityksellä.

Kakkos- tai kesäauto
kannattaa hakea etelästä

Ostosmatkailua voi harrastaa tietysti toiseenkin suuntaan. Perheen käytetty kakkosauto kannattaa ainakin pyyntihintojen ja tarjokkien määrän perusteella hakea mahdollisimman eteläisestä Suomesta.

Varsinkin pääkaupunkiseudun pienistä liikkeistä auto voi lähteä käteisostajan mukaan isoillakin alennuksilla, nyt kun kaikenlainen autokauppa on hiipumassa.

Suomen Rahatieto tutki samankaltaisten käytettyjen henkilöautojen hinnoittelua eri puolilla maata.

Oheisessa taulukossa on esitelty pyyntihintojen eroja muutamalla esimerkillä. Voidaan olettaa, että vaihdokista maksetuissa hyvityshinnoissa on samansuuntaisia eroja.
Esimerkiksi tismalleen samoilla ajokilometreillä Audi A3:n saa vuotta tuoreempana Jyväskylästä kuin Seinäjoelta. Vastaavasti Golfin kohdalla hintahaitari on iso, mutta siinä vaikuttavat myös ajokilometrien erot.
Autoliikkeet on tarkoituksella jätetty mainitsematta.

Käytettyjen autojen hintoja, syyskuu 2008
Volkswagen Golf Variant 1.9 SDI Firstline
kaupunki vuosimalli ajokm hinta, €
Kuusamo 2000 195000 10800
Jyväskylä 2000 165000 9900
Iisalmi 2000 196000 9500
Hämeenlinna 2000 254000 7400
Tuusula 2000 268000 6900
Mercedes-Benz A 140 Classic 5 d
kaupunki vuosimalli ajokm hinta, €
Vaasa 2000 62000 10900
Varkaus 2000 102000 7900
Kotka 2000 150000 7900
Honda Accord 1.6i S 5 d
kaupunki vuosimalli ajokm hinta, €
Kotka 2000 129000 8900
Forssa 2000 182000 7400
Keminmaa 2000 260000 6900
Audi A3 1.6 Attraction 3 d
kaupunki vuosimalli ajokm hinta, €
Seinäjoki 2000 132000 10700
Jyväskylä 2001 132000 10900
Lähde: Suomen Rahatieto

Lisää Aiheesta
UutinenAutokaupassa hurja ale (24.10.2008 08:18)
UutinenRuotsin harkitsemattomin autoasiakas (18.10.2008 12:59)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
mainos

Kommentit (27)

Huono 0
Milloin niitä intialaisia sähköautoja saadaan Suomeen myyntiin?
Nehän ovat hieman tavallista ekologisempia.
Aleksandr
Mikkelissä saa yllättävän hyvin entisestä autosta. Hyvä esimerkki koska samalla tuo kaupunki oli muistaakseni suomen velkaisin :)
Mikkeli ikuinen lamapitäjä
Milloin niitä intialaisia sähköautoja saadaan Suomeen myyntiin?Nehän ovat hieman tavallista ekologisempia.

En tiedä haluaako kukaan niitä sähköautoja, mutta jos ne on päteviä pelejä, niin ne tulee Suomeen sen jälkeen kun muiden maiden kysyntä on ensin tyydytetty... Suomeenhan kaikki uusi tulee yleensä viimeiseksi.
Sähköauto
Kiitokset hyvästä jutusta. Kuuluu ehdottomasti sarjaan hyvä tietää, vaikken juuri nyt olekkaan autoa vaihtamassa...
A
Ja kaikista fiksuin myy suoraan itse jolloin saa omastaan hieman enemmän ja saa uudesta ALENNUSTA.

Tuo hyvityshinta kertoo vain siitä millä hintaa vanhat saadaan kaupasta ulos. Itsekin kävin hakemassa kymppitonnin luokan auton etelästä kun viimeinen tingattu hinta jäi tonnia ylemmäs kuin mitä maksoin hieman uudemmasta "etelän autosta".

Eli toinen otsikko voisi olla että älä osta käytettyä pohjoisesta varsinkaan ilman vaihdokkia!
hintojen seuraaja
Erittäin hyvä artikkeli. Julkisuudessa pitäisi enemmänkin alkaa puhua siitä miten surkeaa palvelua ja ylimielistä hinnoittelua tapaa yhä mm. pääkaupunkiseudun autoliikkeissä. Tavallista perheautoa ylenkatsotaan ja tarjotaan naurettavia välirahatarjouksia, ja kuitenkin sama vaihtoauto myydään ulos lähes yhtä kalliilla kuin maakunnissakin.
Ahneille autojobbareille täällä pitää saada 3000-4000 euron katteet autosta tai muuten ne eivät suostu tekemään kauppoja. Maakunnissa autokauppias sanoo pärjäävänsä hyvin 1000-2000 euron katteilla.
Lohjallakin on paremmat kauppiaat kuin stadissa
Naurettavaa saivartelua. EI KENELLÄKÄÄN ole aikaa tai rahaa lähteä ajamaan tuhansia kilometrejä ympäri böndeä tarjousten perässä.
Jos siitä rupuisesta Avensiksesta saa 300 euroa enemmän jossain Peräseinäjoella niin tsiisus, kyllä kannattaa ajaa sinne joka viikonloppu hieromaan kauppoja tinkimään.
Ja se uusi autokin pitää käydä sieltä susirajan takaa hakemassa. Luonto kiittää turhasta saastuttavasta ajosta ja säästö on ihan olematon.
Auto ostetaan palkkatilillä olevilla rahoilla sieltä mistä sen saa helpoimmin ja thats it.
Vain junttitinkijät ja renkaanpotkijat lähtevät hakemaan sitä puolen Suomen takaa.
Järki käteen, tinkijät
Ostakaa pohjoisesta. Autot parempikuntoisia, kun teitä ei jatkuvasti suolata ja ruuhkia ei juurikaan ole. välimatkatkin on pidempiä, joten suurin osa kilometreistä on matka-ajoa, joka kuormittaa autoa paljon vähemmän. Yhden auton olen käytettynä yksityiseltä lapista ostanut ja hinnan sai tinkimällä kohdalleen. Auto oli melkein uutta vastaavassa kunnossa, vaikka yli 300tkm ajettu. Dieselin kulutuksessa pääsee alle valmistajan lupaamien arvojen vieläkin, joten ei ole paljon koneessa väljää. Niin ja ruosteesta ei ollut tietoakaan ostettaessa. Nyt parin suolatalven jälkeen alkaa jo pohajsaumoissa pientä pintaruostetta löytyä.
Hyviä katteita pääkaupunkiseudun autoliikkeet yrittää ottaa sitten näistä 2004 Volvoista. Autotalli.comin hintapyynnöt lähtee pääkaupunkiseudun liikkeissä on n. 20000 euron paikkeilta.

Eli tinkivaraa tuntuisi olevan reilusti ainakin suoralla kaupalla.
Volvomies
Pääkaupunkiseudulla oli ainakin muutama vuosi sitten selkeä hintakartelli käytettyjen autojen hyvityksissä. Käytännössä jokaisen merkin liikkeestä tuli identtinen tarjous vaihtoautosta Grey-Hen Oy:n hintataulukon alapäästä. Onneksi löytyi yksi neuvotteluhaluinen ja ammattitaitoinen myyjä, joka myönsi pääkaupunkiseudun hyvitysten olevan jopa 6000 euroa pohjois-Suomen hintapyyntöjä pienemmän. Kaupat tuli pienen väännön jälkeen eikä tarvinnut lähteä pohjoiseen kauppareissulle. Huonoja myyntisuorituksia ei kannata palkita, eikä kuunnella geelitukkien 'ei voi mitään' selityksiä.
Nimrod
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949