Jimny on ihan peltoauto

Ensivilkaisulta Suzuki Jimny näyttää radio-ohjattavalta Nikko-autolta, hyvin japanilaiselta lelulta. Kattokaiteilla ja leveillä renkailla koristeltu Special Edition-malli oli autoa silmäilleiden naapuriteinien mielestä oikein ihq.

Neliveto kytketään kojetaulun sähköisistä napeista.

Muutaman ajokilometrin jälkeen huomaa, ettei Jimnyä pysty arvioimaan nykyaikaisten, sulavien henkilöautojen mukavuusmittareilla. Pikkumaasturi on nimittäin harvinaisen työläs ajettava.

1,3-litrainen bensakone kiihdyttää laatikkomaisen ajokin moottoritiellä piinallisen hitaasti muun liikenteen tahtiin.

Jos kaikki neljä istuinpaikkaa ovat käytössä, matkatavaroille ei jää tilaa.

Jo 100 kilometrin tuntinopeudessa ajomelu alkaa särkeä korvia ja pakottaa hidastamaan menoa. Suuntavakavuus on olematon ja tuuli tarttuu autoon herkästi.

Jokainen töyssy pompauttaa lyhytakselivälistä autoa, korkea kori keinahtelee laajasti. Vaihteisto urisee ja panee nopeammissa vaihdoissa hanttiin ennen pykälien kytkeytymistä. Jarrut vinkuvat äänekkäästi. Tarvikeradion ääni on sumea, mutta ajaessa sitä ei muutenkaan kuulisi.

Ajoasennon säätäminen vaatii mielikuvitusta, kuskin selkänoja liikkuu kulmikkaasti portaittain. Ajovaloautomatiikkaa ei ole, eikä ESP:tä, ilmastointia tai muita tämän vuosituhannen hienouksia.

Maastossa
kuin keiju

Mutta kaikki ei Jimnyssä ole sitä miltä näyttää. Itse asiassa auto voisi olla kuin anime-sarjakuvan sankari: oikeassa ympäristössä se paljastaa oikean luonteensa.

Maastossa Jimny yllättäen morfautuu kaikki mutakuopat ja vaikeudet ylittäväksi sankarimönkijäksi. Ahtaus ei enää haittaa, päinvastoin: korin kapeus on plussaa juurakoiden ja puunrunkojen välissä edetessä.

Suuntavakavuuden puute muuttuu ketteryydeksi, hitaalla nelivedolla jopa vaihteisto vetreytyy hieman.

Vakiorenkaiden kuviointi ei sovi tiettömille taipaleille.

Ohjaamokin alkaa tuntua toimivalta: kaikkiin hallintalaitteisiin yltää hyvin, eikä ratin takana ole vaikea pysyä vaikka auto möyrisi missä kulmassa tahansa. Moottori kiertää pikkupyörittelyssä riittävän pirteästi.

Painonapista kytkettävä hidas neliveto on välityksiltään vakuuttavan sopiva suomalaiseen kuramaastoon. Viime aikojen koeajomaastureista vain Lada Niva on edennyt pusikossa yhtä kevyesti. Jimny porskuttaa eteenpäin jopa vettyneellä syyspellolla, mihin Land Rover Defender jäisi painonsa takia kiinni.

Metsänkävijälle
kakkosautoksi

Luotettavuudeltaan ja valmistuslaadultaan Jimny todennäköisesti hakkaa Ladan kevyesti. Nykyinen malli on pieniä kosmeettisia viilauksia lukuun ottamatta pysynyt samanlaisena jo kymmenen vuoden ajan, eikä suuria vikoja ole löytynyt.

Tämän mallisukupolven Jimnyissä suurimpia huolenaiheita ovat olleet jostain vaihteiston ja moottorin tiivisteistä tihkuvat öljytipat. Samoin ruostesuojauksesta kannattaa pitää huolta, jos autolla ajaa usein maastoajoa naarmuttavissa ja vetisissä keleissä. Muovikoristeet menevät maastossa nopeasti kolhiintuneen näköisiksi.

Pientä, maastokelpoista ajoneuvoa tarvitsevalle ulkoilmaihmiselle Jimny on hyvä valinta. Ehkä tätä autoa pitäisikin arvostella kokonaan käänteisesti eräänlaisena katettuna, maantiekelpoisena mönkijänä?

Takapenkit kaadettuna sisään mahtuu kohtuullisesti tavaraa, esimerkiksi muutaman päivän jahtireissun kaikki tarvikkeet.

Koeajoautossa olleet Bridgestone Dueller-renkaat sopivat kuvioltaan parhaiten kaupunki- tai korkeintaan soratiekäyttöön. Kunnolliset maastorenkaat saisivat Jimnyn möyrimisominaisuudet vieläkin paremmin esiin.

Monesta kilpailijastaan poiketen Jimnyä tehdään myös automaattivaihteisena. Tomaatti ei ole mikään huono vaihtoehto tähän autoon: se parantaisi Jimnyn käyttömukavuutta taajama-ajossa ja antaisi anteeksi ajovirheitä maastossakin.