VR pohtii juniin halpavuoroja
Junamatkojen suosio on lisääntynyt niin, että VR:llä ovat tulleet kasvun rajat vastaan. Ruuhka-aikoina junavuorot ovat entistä useammin loppuun myytyjä.
Ensi kesään mennessä VR:lle tulee 20 uutta kaksikerroksista päivävaunua liikenteeseen. Näiden tulon jälkeen VR ei aio hankkia enempää uutta kalustoa.
VR laskee, ettei sen kannata hankkia kallista kalustoa parin viikoittaisen kysyntäpiikin varalle.
Ainoa vaihtoehto on yrittää houkutella matkustajia liikkumaan ruuhkahuippujen laidoilla kulkevissa junissa. Niissä on vielä tilaa jäljellä.
Tämä voisi onnistua hinnoittelu- ja alennuskäytännöllä.
VR on tutustunut muiden maiden rautateiden ja matkailualan hinnoittelu- ja alennuskäytäntöihin. Uusia hinnoitteluratkaisuja VR joutuu pohtimaan tulevaisuudessa.
Matkailualalla on esimerkiksi lentoliikenteessä erilaisia alennuskausia. Hinnoittelu voi rajoitettuina aikoina perustua enemmän lippujen kysyntään.
VR myy jo nyt makuu- ja autopaikkoja huippusesonkien ulkopuolella edullisempaan hintaan kuin pahimpina ruuhkapäivinä.
VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen korostaa, ettei VR ole vielä tehnyt mitään päätöstä hinnoittelumallin muuttamisesta.
Ruuhkaisista junavuoroista on tullut Suomeen pysyvä ilmiö.
Tästä vuodesta on tulossa junaliikenteessä kaikkien aikojen ennätysvuosi. Junien asiakasmäärät rikkovat ennätyksiä jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Parhaiten kasvaneilla rataosuuksilla, Savon tai Joensuun radalla, junamatkustus on kasvanut vuodessa 20–30 prosenttia.
VR:n pääyhteysväleillä Helsingistä Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään ja Ouluun matkustus on kasvanut myös ennätystahtia.
Näillä osuuksilla VR on myynyt junalippuja 6–10 prosenttia enemmän kuin vuosi siten. Oulun junissa kasvu on ollut 20 prosenttia.
Junamatkailun suosiota on kasvattanut Lahden oikorata. Keravan ja Lahden välinen oikorata tuli käyttöön vuosi sitten syyskuussa.
Oikoradan tulo on näkynyt erityisesti Lahden lähiliikenteestä. Lahdessa junalla matkustaminen on vuodessa yli kaksinkertaistunut.
– Määrä on pois autoliikenteestä, Vanhanen lukee selvityksiä.
Oikoradan tulo heijastuu koko itä-Suomeen. Matka-aika esimerkiksi Kajaanista Helsinkiin on lyhentynyt yli tunnin.
– Vuosi sitten poistuivat yöjunat Helsingistä Kajaaniin ja Joensuuhun. Silloin sanottiin, että junamatkustus vähenee. Toisin on käynyt. Ihmiset ovat siirtyneet päivävuoroihin.
Pahinta ruuhka-aikaa junissa ovat perjantain ja sunnuntain iltapäivät. Kello 15–17 junavuorot ovat usein loppuunmyytyjä.
Junavuoroja VR ei kuitenkaan pysty lisäämään.
Päärata on ruuhka-aikana niin tiuhaan liikennöity, ettei Helsingin ja Riihimäen välille mahdu yhtään uutta junavuoroa. Uuden lisäkalustonsa, 20 vaunua, VR sijoittaa junien pidennyksiin.














